Heti Jokisen lainaaman katkelman jälkeen Loot sanoo: ”Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat vielä neitsyitä. Minä tuon heidät teille, saatte tehdä heille mitä haluatte. Mutta näihin miehiin älkää koskeko, sillä he ovat hakeneet suojaa minun kattoni alta.” (1. Ms. 19:8). Onko siis tämän perusteella homoseksuaalisuus tuhoisa synti, mutta nuorten neitsyiden luovuttaminen miesjoukon raiskattavaksi hyväksyttävää? En usko Jokisenkaan olevan sitä mieltä, vaikka niin Raamatussa sanotaankin.

Yhteiskunta on muuttunut paljon Vanhan Testamentin ajoista. Länsimaissa on mahdotonta ja laitonta elää enää yksityiskohtaisesti Vanhan testamentin mukaan, joten sieltä mielivaltaisesti lainatut lauseet eivät ole päteviä oikeuttamaan normatiivisia väitteitä – tai sitten vanhemmat voisivat esimerkiksi luovuttaa tottelemattoman poikansa koko kaupungin kivitettäväksi hengiltä (5. Ms. 21: 18-21).

Jeesus ei itse puhu mitään homoseksuaalisuudesta. Matteuksen evankeliumissa on kuitenkin kohta, jossa Jeesus puhuu avioliitosta: ”Se ratkaisu (avioliitto) ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä -- jotka taivasten valtakunnan tähden ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt. 19: 11-12). Tulkitsen tätä Raamatun kohtaa näin: toiset ovat biologisista syistä jo syntymästään sellaisia, jotka eivät naisen ja miehen väliseen avioliittoon – jota Jeesus avioliitolla tarkoittaa – sovellu.

Katkelma antaa ymmärtää, että ihmiset voivat hyväksyttävästi olla valitsematta heteroseksuaalista avioliittoa biologisista, sosiaalisista tai uskonnollisista syistä. Raamattu on avoin monille tulkinnoille, eivätkä uskonyhteisötkään ole niistä yksimielisiä. Jos Jeesus ei puhunut mitään homoseksuaalisuudesta, voidaan edellä mainitun lainauksen perusteella tulkita, ettei hän sitä tuominnutkaan.

Salla Hakkola

Petri Parila kirjoittaa homoseksuaalisuuskeskustelussa Kirkko ja kaupunki -lehden mielipidepalstalla (K&k 30.4.), että ”ainoastaan Jumala tietää, mikä meille on hyväksi”.

Kunpa me ihmiset uskoisimmekin tämän. Silloin me emme kaivelisi Raamatusta irrallisia lauseita, tulkitsisi niitä oman mielemme mukaan ja heittäisi niitä toisten ihmisten silmille. Silloin me pääsisimme pirullisesta leimaamisen halusta ja tavasta jakaa muut ihmiset ”meihin” ja ”niihin”.

On helppoa tuomita ja rajoittaa toisten elämäntapaa ja typistää heidän olemustaan, jos omaksi turvaksi otetaan Jumala ja ollaan varmoja, että minä – ei tuo toinen – tiedän, mikä on hänelle oikein. Muistakaapa vain, miten perusteet löytyivät aikoinaan Raamatusta myös rotusorrolle, lasten pahoinpitelylle ja naisten syrjimiselle koko yhteiskunnassa. Ei siitä nyt niin pitkää aikaa ole! Onneksi yhteiskunta kehittyi, moraalitaju kasvoi, ja tasa-arvo sai lain suojan.

Kristillisestä perinteestä on otettava sen hyvä ydin: sanoma anteeksiannosta, vapaudesta, ihmisten tasa-arvoisuudesta saman Luojan lapsina ja vetoomus olla armelias ja myötätuntoinen muille, etenkin heikommassa asemassa oleville.

Onko nyt niin vaikeaa uskoa ihan levollisesti, että me ihmiset synnymme erilaisina, muutenkin kuin vain sukupuoliselta identiteetiltämme ja seksuaaliselta suuntautumiseltamme? Meitä on moneen junaan, ja me kohtaamme vaihtelevia elämänkohtaloita, olimmepa sitten homoja, heteroita, bi- tai trans- tai interseksuaalisia ihmisiä. Kaikille riittää työtä oman identiteetin etsimisessä ja oman tien löytämisessä. Eikä se parisuhteessa eläminenkään ole helppoa, vaikka olisit heterokin. Luulisi, ettei tarvetta olisi syynätä muita.

Olen kerta kaikkiaan kyllästynyt näihin muka moraalisiin mielipiteisiin, jotka puuttuvat kärkkäästi toisten elämään ja tekevät kirkosta tunkkaisen ja tylyn. Olen päättänyt sulkea korvani, elää omaa elämääni ja rukoilla, että Jumala näyttäisi minulle tien ja saisi menemään sinne rohkealla mielellä, vapaana ihmisenä.