Vääristellyt väistöliikkeet 06.05.2008
Kerettiläisen kirjoitus (K&k 30.4.) viime viikolta on tyyliltään ja sisällöltään täysin käsittämätön.
Jos tyylilajina on asioiden muuttaminen päinvastaiseksi, en ole sitä ymmärtänyt, mutta juuri niin ”harhaoppisuusnurkassa” on tehty. Taustaltani satakuntalaisena evankelisena en voi hyväksyä tällaista totuuden vääristämistä.
Kenian evankelisluterilaisen kirkon piispa Walter Obare on ensin kutsuttu molempien evankeliumyhdistysten kesäjuhlille ja hänen nimensä löytyy alkuperäisestä ohjelmasta. Kenian kirkossa ei ole naispappeutta, joten Obaren vastustava kanta on vain suomalaista kirkkopolitiikkaa.
Huhtikuun puolivälissä arkkipiispa ilmoitti Satakunnan kansassa jäävänsä pois juhlilta, koska Obare osallistuu. SLEY:n johdolle ei tässä tilanteessa jäänyt mitään muuta mahdollisuutta kuin järjestää Obarelle muuta ohjelmaa. Obare ei saa puhua yhtenäkään päivänä, eikä edes vierailla juhlilla. Satakuntalaiset ovat ennemminkin ihmetelleen sitä miksi rikas valkoinen piispa ei suostu kättelemään köyhää mustaa piispaa.
Viittaus eri jumalien palvelemiseen tässä yhteydessä on niin alatyylinen, että vaadin lehden päätoimittajaa kantamaan vastuunsa ja pyytämään sitä anteeksi. Samaan aikaan kun Kirkko ja kaupunki on antanut useassa yhteydessä ymmärtää kristittyjen ja muslimien uskovan pohjimmiltaan samaan Jumalaan, asetetaan kyseenalaiseksi uskovatko vanhalla virkakannalla olevat lainkaan kolmiyhteiseen Jumalaan.


