Sanotaan, että ihmisen matkoista pisin ja vaikein on matka omaan sisimpään. Harva jaksaisi sitä jokapäiväisenä urakkana, eikä siihen ole aikaakaan. Mutta kun elämässä tulee suurempia murroskohtia, syntyy usein kriisi, joka ravistelee totuttuja asenteita ja käsityksiä. Tuloksena on parhaimmassa tapauksessa parantunut itsetuntemus, laajempi elämänkokemus ja uusi väljyys elämässä.

Myös uskonnollinen vakaumus joutuu näissä kriiseissä myllerrykseen. Tuttu Jumala tuntuu vieraalta, kuin hänellä olisi oudot kasvot. Onko Hän mukana siinä, mitä ihmiselle tapahtuu? Uskon kriisit koettelevat elämän perusasioita: rakkautta ja vihaa, hyvyyttä ja pahuutta, vapautta ja riippuvuutta, läheisyyttä ja etäisyyttä, oikeutta ja vääryyttä, tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta. Se, mitä niistä olet oppinut, heijastuu kuvaasi Jumalasta.

On hyvä, että uskoa koetellaan ja haastetaan kasvuun elämänkohtaloilla ja vaikeuksilla. Usein kuitenkin näkee aikuisen ihmisen, joka puhuu uskosta kuin kymmenvuotias. Uskonnollinen aikuisuus on jäänyt pahasti puolitiehen, ehkä nääntynyt ravinnon puutteeseen.

Mutta ei hätää: elämänpituinen matka todellisuuteen ei lopu. Jumala odottaa ihmistä elämän mutkissa ja kysyy kärsivällisesti yhä uudelleen: Kuka minä sinulle olen?

Tunnista jumalakuvasi

Kun kaksi ihmistä puhuu Jumalasta, he puhuvat eri tavalla, vaikka olisivat saman kirkon jäseniä. Yksinkin saa aika ajoin ihmetellä: Millaiset kasvot Jumalalla oikein on? Jos etsin uskosta täsmällisiä muotoiluja ja muuttumattomia totuuksia, petyn takuuvarmasti, sillä kaikki elävä muuttuu. En ajattele nyt   – toivottavasti – samalla tavalla kuin viisivuotiaana, rippikoulussa tai kolmekymppisenä. Paavalikin kirjoitti Korintin seurakunnan ihmisille: ”Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.”

Uskon kuuluu elämän mukana kasvaa ja kehittyä. Tämän kehitysprosessin näkeminen lisää itsetuntemusta. Ja itsetuntemuksen taas ovat kirkon vanhat viisaat katsoneet vievän ihmistä lähemmäs Jumalaa.

Ei ole helppoa saada otetta omasta jumalakuvastaan, jo siksikin että se osin tiedostamaton. Sitä myös muotoilee harvoin sanoiksi – ellei satu olemaan pappi. Itsestään selvää ei ongelmoi, toimii vain ja ajattelee tuttuun tapaan.

Jumalakuva muuttuu ajassa ja paikassa

Erilaisuuden kohtaaminen havahduttaa. Kun astut esimerkiksi toisen kirkkokunnan kirkkoon ja kuuntelet, mitä ja miten siellä puhutaan, tiedostat eron. Silmät sidottuinakin erottaisit toisistaan katolisen, ortodoksisen ja helluntaikirkon. Kuitenkin ne ovat kaikki kristillisiä kirkkoja. Kokoa yhteen kymmenen kristittyä ihmistä, kysy heiltä, millainen Jumala on, ja saat vähintään kymmenen erisävyistä vastausta. Tee sama uudelleen viiden vuoden päästä ja huomaat, että elämä on muotoillut vastauksia jälleen uusiksi.

Ihmisen jumalakuva sisältää ajatuksia, mielikuvia ja käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä. Se ei ole pysyvä käsitys tai tila. Sen syntyyn vaikuttavat ihmisen kotitausta, luonne ja sukupuoli, ikä sekä elämänkokemus.

Psykoanalyytikot menevät pidemmälle ja sanovat, että jumalakuvassa näkyy se suhteessa olemisen perusmalli, jonka ihminen on varhaislapsuudessa omaksunut. Äidin, isän tai muun lasta hoitaneen ihmisen kasvot ovat ensimmäinen peili, joista ihminen saa aavistuksen myös siitä, millainen Jumala häntä katselee. Tätä opittua perusmallia ihminen on taipuvainen noudattamaan myöhemminkin ihmissuhteissaan.

Jumalakuvaan vaikuttaa myös koulun ja kirkon antama opetus. Päiväkerhossa ja rippikoulussa annetaan aineksia jumalakuvan työstämiseen ja syventämiseen.

Kirkossa käyvien Jumala on armollisempi

En tiedä, voiko kukaan kasvaa kristityksi ilman muita ihmisiä. Seurakunnan elämään osallistuminen muuttaa jumalakuvaa ilman muuta ja antaa siihen aineksia. Pyhät symbolit, sakramentit ja Jumalasta käytetyt sanat ovat tärkeitä, sillä omat löydöt rikastuvat ”keskustellessaan” niiden kanssa.

Kirkon opetus ei voi olla ihan pielessä, koska kirkossakävijöiden Jumala kuuluu olevan rakastavampi, armollisempi ja anteeksiantavampi kuin niiden, jotka eivät kirkon ovea avaa.

Niilläkin, jotka eivät ole saaneet uskonnollista opetusta, on hengellisiä kokemuksia ja mielikuvia Jumalasta. He tuntevat joskus pyhän kosketuksen, vaikka heillä ehkä on vaikeuksia löytää kokemalleen sanoja.

Itse asiassa ihminen työstää jumalakuvaansa aina, kun hänen ajatuksensa askartelevat elämän suurissa kysymyksissä. Suhde rakkauteen ja vihaan, hyvyyteen ja pahuuteen, vapauteen ja riippuvuuteen, läheisyyteen ja etäisyyteen, oikeuteen ja vääryyteen, tarkoitukseen ja tarkoituksettomuuteen, elämän ja kuolemaan piirtävät ihmisen kuvaa todellisuudesta – ja Jumalasta.

Esimerkiksi: jos ajattelen Jumalan lähinnä tarkkailevan minua ja tuomitsevan tekojani, joudun pohtimaan, missä määrin olen vapaa toimimaan ja mitä vääristä valinnoistani seuraa. Jos Jumalani on hyvä paimen ja minä nöyrästi seuraava lammas, missä on aikuisuuteni ja vastuuni? Entä kääntääkö Jumala minulle selkänsä, kun elämässä oikein rysähtää?

Jumalakuva tanssin keinoin

Ohessa on muutamia jumalakuvien hahmotelmia. Ne eivät ole ainoita mahdollisia. Tunnustele niitä ja katsele kuvia. Kaksi 

tanssijaa antaa ruumiillisen hahmon joillekin suhteessa olemisen tavoille.

Sisimpäsi kuva Jumalasta on tärkeä, sillä et pääse inhimillisen kokemusmaailmasi ulkopuolelle. Et voi ottaa Jumalaa vangiksi ja sanoa hänestä: Tuossa hän on, tuollainen hän on. Harva pystyy arvioimaan objektiivisesti omaa itseään tai rakastamaansa ihmistä saati Jumalaa.

Ehkä lähemmäs Jumalaa tai edes omaa jumalakuvaa pääsemmekin juuri kuvien kautta. Myös sana on kuva.

Ajattele Jumalaa sellaisena, millaiseksi hänet tänään koet. Mitä sanoja mieleesi nousee? Ajattele Jumalaa sellaisena, millainen toivoisit hänen olevan. Millaisia sanoja haluaisit hänestä käyttää? Mitä tahtoisit sanoa tälle tuntemattomalle Jumalalle?

Et ole näin tehdessäsi kovin kaukana tilanteesta, jossa Jeesuksen aikalaiset olivat. He eivät saaneet uskonsa ja luottamuksensa perustaksi pyhää kirjaa vaan elävän ihmisen, Jumalan kuvan: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”. Jeesus kysyikin monelta suoraan: ”Kuka minä olen? Kenen ihmiset sanovat minun olevan?”

Kysymys on yhä sama: Millaisen Jumalan kasvot näet, kun katsot Jeesusta ja hänen elämäänsä? Millaisesta Jumalasta   kertoo tapa, jolla hän eli ja tapa, jolla hän suhtautui ihmisen kärsimykseen?

Tekstit: Marja Kuparinen
Kuvat: Esko Jämsä

Kuvauksessa avustivat tanssijat Sofia Karlsson ja Maija Kiviluoto sekä Zodiak – Uuden tanssin keskus.

Lisää aiheesta:
Tunnista jumalakuvasi