Sivun toiminnot
Timo Etelävuoren Jumala kuoli 23.08.2005
Muusikko Timo Etelävuori, 34, ei näe kristinuskossa mitään mieltä. – Minusta tuntuu absurdilta ajatus, että ihmiset olisivat näyttelijöitä kosmisessa oopperassa, jonka ohjaaja on Jumala ja lavasteena koko maailma.
– Kristinuskon mukaan elämme nyt miljardeja vuosia vanhan kosmoksen sinfonisia huippuhetkiä, jolloin pelastavaksi
sankariksi on noussut Jumalan inkarnaatio Jeesus. Usko siihen, että maailma on viritetty kristinuskoksi kutsutun pelastusdraaman näyttämöksi, on ihmisen suurta hybristä. Se on näköalattomuutta siihen, että olemme vain hetken elänyt, mitättömän pieni osa tätä kosmosta, Timo Etelävuori tykittää.Tieto pienuudesta tekee nöyräksi
Hänelle tuo rauhaa tietoisuus omasta mikroskooppisesta pienuudesta suunnattomassa kosmoksessa. – Ateistinkin perusoikeus on myöntää universumin äärettömyys, oma rajallisuus ja kuolevaisuus sekä ahdistua ja kauhistuakin niistä. Kristinusko yrittää turhaan täyttää tämän tilan vastauksillaan.
Aika epäkunnioittava ja ylimielinen, vaan ei kristittyjenkään paheista puuttunut, asenne on arvostella ateistia pinnalliseksi, kypsymättömäksi tai oman jääräpäisyytensä ja kielteisyytensä takia Jumalasta osattomaksi jääväksi ”henkiseksi eunukiksi”. Epäuskoon voi olla ateistin omalta kannalta vahvat perusteet.
Timo Etelävuori ei saanut kotoaan uskonnollista kasvatusta, mutta hän tunsi vetoa kristinuskoon jo pienenä ja meni omasta aloitteestaan pyhäkouluun. Rippikoulussa hän tuli niin sanotusti uskoon.
– Otin rippikoulun jälkeen uskon tosissani. Yritin kymmenen vuotta löytää sen Jumalan, josta kristinusko puhuu, ja oppia elämään kristittynä, mutta en onnistunut. Jumala ei puhunut tai ilmestynyt minulle, vaikka rukoilin ja luin Raamattua paljon.
– Halusin elää nuoren miehen vimmalla ja ehdottomuudella kristinuskoa todeksi, mutta pyörittelinpä uskonnollisia kysymyksiä miten paljon tahansa, en löytänyt niiden suhteen mukavaa asentoa. Kristinusko oli aina vaate, joka ei istu, vaikka kuinka yritin sitä korjata. Imin kirjoista ja keskusteluista kiivaasti tietoja ja näkemyksiä uskosta, mutta sivullisuuden kokemus säilyi.
Hidas ja kivulias ero kristinuskosta
Vilpittömälle nuorelle kristitylle oli luontevaa lähteä opiskelemaan teologiaa ystäviensä ja ex-vaimonsa kanssa. Hän selvitti uskonnollisia kysymyksiä monta vuotta täyspäiväisesti ja pitää aktiivisia opiskeluvuosiaan ”fantastisena kokemuksena”. Teologisessa tiedekunnassa oli henkistä liikkumatilaa, virikkeitä ja keskustelukumppaneita.
– Tulin siihen lopputulokseen, että kasvoimme eri suuntiin Jumalan kanssa – jota ei ole. Murrosvaiheessa valkeni, että kristinuskon tarina ei ole tosi. Vaikka kristinuskon elämänmuodossa oli aina jotain mätää, siitä erottautuminen oli hirvittävän kivuliasta ja hidasta, Timo Etelävuori tunnustaa.
Etelävuori teki gradunsa Friedrich Nietzschestä, joka oli todennut Jumalan kuolleen ja kristinuskon elinkelvottomaksi. Nietzschen poleemisessa kristinuskon murskaamisessa on taistelevan ateismin paloa, jonka aggressiivisuus on tuttua myös joidenkin vastakääntyneiden kristittyjen uskonjulistuksesta. Tuttavat kokivat Timonkin kääntymiskauden 1990-luvun puolivälissä ateismin sodanjulistukseksi sieluista...
– Kun tajusin, että kristinuskon illuusio oli vienyt kymmenen vuotta elämästäni hukkaan, oliko se ihme, että kävin vähän kuumana?
Hyvä pointti, kieltämättä. Ja mitä kukaan on sanomaan toisen ihmisen kokemuksen aitoudesta tai pettymyksen suuruudesta, kun hän kokee Jumalan vaienneeksi tai kuolleeksi itselleen. Kristittyjen vastaukset eivät silloin välttämättä paljon ilahduta.
Jos keskustelijat jankuttavat itselleen valjennutta totuutta, kohtaaminen muuttuu helposti hedelmättömäksi ja rasittavaksi jankutukseksi, jossa oikeassa olemisen tarve ja todistaminen ohittavat ystävyyden ja toisen vakauksen kunnioittamisen. Rakentava keskustelu ja rauhanomainen rinnakkaiselo eivät viihdy henkisen taiston tuoksinassa.
Kirkolla ei ole valtansa vuosilta puhtaita papereita eriuskoisten kohtelusta. Tuhoon tuomitut yritykset pakottaa uskoon tai torjua toisenlaiset vakaumukset todistavat koko lähimmäisenrakkauden sanomaa vastaan.
Damaskon tietä ei tullutkaan
Mitä täytyisi tapahtua, jotta hyviä kysymyksiä ja teräviä huomioita kristinuskon ongelmista esittävä, sisäiseen rehellisyyteen ehdottomasti pyrkivä mies voisi uskoa taas kristinuskon Jumalaan?
– Ei Paavalikaan uskonut siksi, että hän olisi tullut kilvoittelussaan johonkin tulokseen, vaan koska Jumala ilmestyi hänelle Damaskon tiellä. Olen oman osuuteni tehnyt tässä suhteessa; olen käynyt jaakobinpainini.
– Jos Jeesus ilmestyy tai kysyy, miksi kiusaan häntä, voin miettiä suhdettani uskoon uudestaan. Se keskustelu kestäisi minun puoleltani kyllä todella pitkään. Kristinuskossa on niin paljon ristiriitoja, Timo Etelävuori vastaa.
Kristinuskon kannalta jokainen Jumalan kuvaksi luotu ihminen on potentiaalinen kristitty, taivaalliseen kotiinsa ennemmin tai myöhemmin mahdollisesti kutsuttu. Timo Etelävuori puolestaan uskoo, että jokainen kristitty on potentiaalinen ateisti, joka ei vielä tajua uskonsa mielettömyyttä.
Hän kertoo epäuskoon tultuaan edelleen pyrkineensä seuraamaan omantuntonsa ja järkensä ääntä sekä ottamaan muut ihmiset huomioon.
– Jokainen ihminen tarvitsee anteeksiantoa ja armoa, muuten me kuolemme, mutta en ymmärrä, mihin me tarvitsemme kristinuskoa sen tajuamiseksi.
Kristityillä ja ei-kristityillä löytyy hänestä yksi yhteinen tehtäväkin:
– Pitäkää huolta lähimmäisistä, heikoista ja köyhistä. Se on kaikkien tehtävä.
