Raamatussa ihmistä luonnehditaan erilaisin käsittein. Vanhan testamentin teksteissä ruumis, sielu, henki ja sydän vilahtelevat oudosti toisiinsa sulautuen. Koostuuko ihminen näistä osista vai onko hän enemmän kuin osiensa summa?

– Ehdottomasti on. Ei Raamatun ihmisruumista voi viipaloida niin, että nämä osat olisivat autonomisia alueita, jotka sitten kommunikoivat keskenään, toteaa Raamatun ja muinaisitämaisen kirjallisuuden professori Martti Nissinen.

Vanhassa testamentissa ihminen nähdään hyvin ruumiillisena olentona. Raamatuntutkija kuvaakin sielua, henkeä ja sydäntä kuin yhtenä ja samana ruumiina, jota ikään kuin valaistaan eri suunnilta. Näkyvä materiaalinen rakennusaines nivoutuu yhteen ajatusten, tunteiden ja järjen kanssa.

­– Ihminen on Vanhassa testamentissa kokonaisuus, jota ei ole jaettu. Eri käsitteissä on kyse rinnakkaisista ja päällekkäisistä aspekteista, Nissinen valottaa. Sen sijaan varhaisten kirkkoisien, kuten 200-luvulla jKr eläneen Origeneen, teksteissä jako henkiseen ja ruumiilliseen jo näkyy.

Mitä tällä välillä on tapahtunut?
– Kreikkalainen filososofia on muuttanut ajattelua, mutta ei yhtäkkiä. Kahtiajako on syntynyt vähitellen, kun eri aikakausien ajattelumallit ja ihmiskuvat ovat sulautuneet toisiinsa, Nissinen hahmottaa.

­– Ei Raamattukaan ole mikään yksi blokki, jossa sanotaan yksi asia. Se on syntynyt usean vuosisadan aikana ja heijastaa aikalaistensa ihmiskäsityksiä.

Koppi ei kerro koko totuutta 

Mitä käsitteet sielu, henki tai sydän sitten pitävät sisällään? Professori ei halua lyödä leimoja paketteihin.

– Ne ovat vain kielen sanoja, joille me annamme sisällön. Se taas on kiinni siitä, keneltä kysytään. Psykologi katsoo käsitteitä omasta tulkintakehyksestään, teologi määrittelee ne omalla tavallaan.

Mutta sekin määritelmä riippuu siitä, minkä sortin teologi on kyseessä, eksegeetikko pohtii. Ota tästä sitten selvä.

Sen verran Nissinen konkretisoi, että sydän on hahmotettu sanana, joka Vanhan testamentin heprean kielessä kuvaa kaikkea ei-näkyvää ruumiissa.

– Siinä mielessä sydän tulee lähelle henkeä ja sielua. Toisaalta sydämen sijasta voisi puhua myös maksasta tai munuaisista, mutta meidän kielentajuumme se ei sovi. ”Munuaiseni vavahtivat” kuulostaisi käännöksessä koomiselta.

Luomiskertomuksessa Jumalan kuvaksi luotu ihminen jää siis salaisuudeksi, jota mikään selitysmalli ei tyhjennä kokonaan. Nissinen uskoo, että ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana suostuminen epätietoisuuteen. Kaikkea ei voida selittää.

– Voihan sitä astua koppiin, jossa sovitaan, että totta on vain se, mikä kopissa näkyy. Minä menisin toiveissani mielelläni siihen suuntaan, että ihminen voisi tuntea turvallisuutta elämässä myös selittämättömyyden keskellä.