Joka ostoksen kohdalla ei jaksa miettiä, pitäisikö tätäkin jostain syystä boikotoida. Ei kai kukaan jaksa?

Silti ihmeen moni miettii muutakin kuin sitä, ottaako kanasuikaleet hunaja- vai mandariinimarinadissa. Joka viides niistä, jotka ovat kanssasi kaupassa, boikotoi ainakin jotain. Se on mieletön määrä suomalaisia.

Kiinnostus politiikkaan on laihanlaista, mutta sitäkin enemmän suomalaiset haluavat vaikuttaa kulutusvalinnoillaan. Yhä useampi valitsee luomua, Reilun kaupan tuotteita ja mieluummin kotimaista kuin ulkomaista. Reilun kaupan yhdistyksen tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta paheksuu yrityksiä, jotka käyttävät lapsityövoimaa, rikkovat ihmisoikeuksia, heikentävät naisten asemaa kehitysmaissa tai saastuttavat ympäristöä.

Lähes neljä viidestä uskoo, että kuluttaja vaikuttaa kaupankäynnin eettisyyteen ostoksillaan. Kumma kyllä, silti vain joka viides välttää eettisistä syistä joitakin tuotteita tai liikkeitä.

Rajattu boikotti tehoaa parhaiten

Boikoteista on tullut tehokas vaikuttamisen muoto. Painostuskampanjaan voidaan saada mukaan valtavasti ihmisiä, koska internet ja sähköposti ovat nopeuttaneet sanan leviämistä. Kuluttajista on tullut myös eettisesti valveutuneempia, joten yritysten on ollut pakko alkaa huomioida heidän vaatimuksiaan ja käyttää toteuttamiaan parannuksia markkinointivalttina.

Boikotointi voi kohdistua muun muassa lomakohteen valintaan. Suomen rauhanpuolustajat kehottaa esimerkiksi välttämään matkustamista Turkkiin ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Boikotissa pyritäänkin useimmiten muuttamaan rahavirtojen suuntaa.

Ostoboikotti voi tehota nopeasti, koska se uhkaa yrityksen liiketoimintaa ja tahraa sen julkista kuvaa.

– Boikotti toimii parhaiten, jos vaatimus on selkeä, tarkasti suunnattu ja saattaa yritykset kilpailuasetelmaan, sanoo ympäristöjärjestö Maan ystävien jäsen Heikki Korpela. Sanna Eskonniemi samasta järjestöstä lisää, että onnistuakseen boikotit tarvitsevat myös median kiinnostumisen. Esimerkiksi Niken vastainen kampanjointi 1990-luvulla näkyi mediassa ja pakotti sitä parantamaan työolosuhteita tehtaillaan Aasiassa. Eskonniemi ei silti edelleenkään käytä Niken eikä Hennes & Mauritzin vaatteita.

– En halua tukea yhtiöitä, jotka käyttävät valtavasti rahaa mainoskampanjoihin, mutta maksavat minimipalkkaa tehtaidensa työntekijöille.

Boikotit vaikuttivat rotusorron purkamiseen

Monien boikottien kohteina ovat olleet ja ovat ylikansalliset yhtiöt. Yhtiöitä on kritisoitu lapsityövoiman käytöstä, surkeista työoloista, ympäristötuhojen aiheuttamisesta ja ihmisoikeuksien polkemisesta. Eläintenkin oikeuksien puolesta ollaan liikkeellä. Animalia on kehottanut välttämään muun muassa häkkikanojen munien ja broilerin syömistä.

Kampanjoita on kohdistettu myös valtiollista politiikkaa vastaan. Tällä hetkellä ehkä merkittävimmät boikotit kohdistuvatkin valtioihin. Amerikkalaisten tuotteiden Bush-boikotin tavoitteena on painostaa Yhdysvaltoja poistumaan Irakista ja kunnioittamaan kansainvälisiä sopimuksia. Vastaavalla israelilaisten tuotteiden boikotilla on pyritty vaikuttamaan Israelin politiikkaan. Jopa Kirkkojen maailmanneuvosto kannusti jäsenkirkkojaan viime vuonna tähän.

Martin Luther Kingin Yhdysvalloissa organisoima mustaihoisten bussiboikotti muodostui 1950-luvulla ratkaisevaksi rotusorron purkamisessa, ja Etelä-Afrikkaa vastaan aloitettu kauppasaarto vaikutti merkittävästi siihen, että maan rotusortojärjestelmä 1990-luvulla purettiin. Kymmenen vuotta sitten Ranskan ydinkokeiden lopettamiseen Tyynellä valtamerellä vaikutti olennaisesti ranskalaisten viinien boikotti monissa maissa.

Aina tulosta ei saavuteta

Usein boikotin onnistuminen jää epäselväksi. Näin on käynyt ainakin osittain muun muassa Nestlé-boikotissa. Tähän ylikansalliseen elintarvikeyritykseen kohdistuva boikotti lienee kansainvälisesti tunnetuin. Yhtiön markkinoiman äidinmaidonvastikkeen vuoksi kehitysmaissa arvioidaan kuolleen miljoonia lapsia, eikä vieläkään ole varmuutta siitä, että Nestlé olisi lopettanut markkinoinnin kehitysmaissa. Boikotti on jatkunut lähes tauotta 1970-luvulta lähtien.

Osa boikoteista on tyssännyt alkuunsa. Näin kävi esimerkiksi Irakin sodan alussa, kun islamilaiset kolayritykset yrittivät saada muslimit luopumaan Coca-Colasta. Markkinajohtajaa ei saatu juurikaan järkytettyä.

Myöskään Valiojäätelöä vastaan viritelty boikotti ei Valion viestintäjohtajan Pia Kontusen mukaan saanut toissavuonna myyntiä edes notkahtamaan. Jäätelön ystäviä närästi se, että Valio myi jäätelöliiketoimintansa Nestlélle. Kontunen huomauttaa, että Valio olisi ilman kauppaa joutunut todennäköisesti lopettamaan jäätelöliiketoimintansa kymmenen vuoden sisään, jolloin 200 ihmistä olisi jäänyt työttömäksi.

– Itse lähtisin hirvittävän harkiten mukaan mihinkään boikottiin. Pitäisi olla perusteelliset tiedot ennen kuin ryhtyisin aiheuttamaan vaaraa ihmisten työpaikoille, Kontunen sanoo.

Maan ystävien Heikki Korpela puolestaan uskoo, että boikotoitujen yritysten työpaikat siirtyvät yrityksiin, joita kuluttajat suosivat.

Sylttytehtaalle on vaikea löytää

Toiset eivät usko boikottien hyödyttävän lainkaan tai pitävät niitä vaihtoehtoväen ja kirkasotsaisten nuorten puuhana, jolla jarrutetaan talouden pyörimistä. Varauksella boikotteihin on suhtautunut muun muassa Suomen kuluttajaliitto. Liiton pääsihteeri Sinikka Turunen kertoo, että lapsityövoimaan liittyvät boikotit voivat johtaa lapset entistä huonompiin olosuhteisiin. Boikotin seurauksia pitäisi pystyä ennakoimaan.

Monet kehitysmaat ovat lisäksi riippuvaisia yhdestä vientituotteesta tai matkailusta, jolloin boikotti heikentää niiden taloutta ennestään.
– Tarkoittaako tämä, että meillä on eettinen velvollisuus osallistua lapsityövoiman käyttöön?, Maan ystävien Heikki Korpela ei usko korviaan. Hän ei itsekään kannata boikotteja varauksetta, mutta jotain rajaa sentään.

– Lasten paikka on koulussa ja leikkimässä. Lapsityövoimaa ei tule käyttää siksikään, että se on kansainvälisen oikeuden mukaan laitonta.

Monesti on kuitenkin lähes mahdotonta tietää varmaksi, ettei tuotetta ole valmistettu lapsityöllä. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen tiedottaja Mika Railo myöntää, että eettisiä vaihtoehtoja voi olla vaikea löytää.

– Sikäli esimerkiksi Reilun kaupan sertifikaatti on hyvä, että se tekee valinnan helpoksi. Minusta esimerkiksi kengät kannattaa jättää ostamatta, jos myyjä ei edes pysty kertomaan, missä ne on tehty.

Rutiinit auttavat

Boikotoimista hankaloittavat yritysten monimutkaiset omistussuhteet. Tuotteesta ei usein tule mieleenkään epäillä, omistaako sen valmistaneen yrityksen jokin suurempi yritys. Nestlé omistaa esimerkiksi yhtiön, joka omistaa Suomen Kotijäätelön. Ongelma koski myös Valiojäätelöä boikotoineita. Moni siirtyi käyttämään Ingmanin tuotteita tietämättä, että vielä tuolloin myös Ingmanin tuloksesta osa meni Nestlélle Mövenpick-jäätelöiden myynnistä.

Korpela uskoo, että eettistä elämäntapaa edistää, kun periaatteidensa noudattamisesta muodostaa rutiineja. Jos ei halua tankata Shellillä, voi etsiä lähimmän muun aseman ja tankata aina siellä.

– Boikotointia voi ajatella allergian tapaisena asiana, joka sulautuu normaaliksi osaksi arkea. Itse pyrin esimerkiksi ostamaan mahdollisimman lähellä tuotettua ja mieluiten kotimaista. Korpela boikotoi myös lentämistä ja hampurilaisravintoloita.

Suurimmat muutokset lainsäädännöllä

Jos boikoteissa kerran on näin paljon sivujuonteita, kannattaako niihin osallistua? Mika Railo uskoo boikotteihin osallistuvan edistävän enemmän hyvää kuin pahaa.

– Aina voidaan saivarrella, onko niillä merkitystä tai aiheuttavatko ne pikemminkin lisää kärsimystä ihmisille, joita niillä yritetään auttaa. Minusta boikottikampanjat puolustavat paikkaansa, jos ne herättävät pohtimaan omien tekojen vaikutuksia. Mutta tärkeää olisi myös, että viranomaiset asettaisivat tuottajille ja jälleenmyyjille enemmän säädöksiä.

Heikki Korpela on samaa mieltä.
– Boikotointi ja ostopäätökset ovat yksi vaikuttamisen tapa, mutta suuremmat muutokset syntyvät lakien ja kansainvälisten sopimusten kautta. Siksi meidän pitäisi äänestää niitä, joiden koemme kannattavan omia arvojamme. Pitäisi uskoa enemmän demokratian ja äänestämisen vaikutuksiin.

Lähteet:
Olli Tammilehto (toim.): Kun edustajat eivät riitä. Kansalaistoiminnan opas. WSOY 1989.
Reilun kaupan tutkimus. Dagmar 2005.