Sivun toiminnot

Syy uskoa 27.11.2007

0c7294aedfc77e78e22c099836292a153caa32f4
Hyvänä päivänä uskon, koska olen onnellinen. Huonona päivänä uskon, koska näen hymyjä, kulkukissoja, pilviä taivaalla tai nupun jo nuupahtaneessa ruukkukasvissani, sanoo Marita Häkkinen. Kuva: Riitta Vuorela/KuvaKotimaa
Hyvänä päivänä uskon, koska olen onnellinen. Huonona päivänä uskon, koska näen hymyjä, kulkukissoja, pilviä taivaalla tai nupun jo nuupahtaneessa ruukkukasvissani, sanoo Marita Häkkinen. Kuva: Riitta Vuorela/KuvaKotimaa

Kirkko ja kaupunki kysyi lukijoilta, mikä saa heidät uskomaan Jumalaan.

Havahduin johonkin suurempaan

”Olin elänyt 31-vuotiaaksi kirkkoon kuuluen. Olin jonkin aikaa pohtinut Jumalan olemassaoloa. Ajattelin, voisiko elämänvoimaa löytyä itämaisesta filosofiasta. Elämä ympärilläni vaikutti pinnalliselta.

Oman Jumala-suhteen avautuminen oli niin voimakas kokemus, että se teki sekä Jumalan olemassaolon pohtimisen että tarpeen selvittää uskontojen vastauksia tarpeettomaksi. Minä ikään kuin luovutin yrittämästä itse ja annoin kaiken itseäni suuremman hoitoon. Tuli rauhallinen ja hyvä olo. Siitä lähtien elämässäni on ollut uusi sävy.

Arvoni ovat muuttuneet varmaankin hyvään suuntaan. Työpäiväni ovat nykyään normaalinpituisia, kun aikaisemmin työ meni kaiken edelle. Oman toimintani ja arvojeni välinen suhde on tullut minulle koko ajan tärkeämmäksi.”

Olen vapaa valitsemaan

”Usko ei ulkoisesti ole muuttanut minun tilannettani. Se antaa kuitenkin voimaa joka päivä, ja auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia lähestulkoon missä vain. Olen ymmärtänyt, että henkisesti olen vapaa valitsemaan ja minun tulee kunnioittaa myös muiden vapautta. Jokaisen tulee löytää oma tapansa elää. Usko auttaa minua tiedostamaan tiukkojen toimintamallien ja kaavojen yhteiskunnallisuuden – ja murtautumaan ulos niistä.

Uskon, että Jumala on tarkoittanut elämän mielekkääksi, mutta ihminen toiminnallaan aiheuttaa jatkuvaa pahaa oloa itselleen, lähimmäisilleen ja ympäristölleen.”

Marita Häkkinen


Kokemusta ei voi sivuuttaa

Tärkeä argumentti Jumalan olemassaolosta on henkilökohtainen kokemus. Useita vuosia sitten vaimoni ja minä löysimme itsestämme ääneen lausumattomia kysymyksiä ja epämääräisen halun mennä kirkkoon. Asuimme Englannissa. Menimme silloin tällöin eri seurakuntien jumalanpalveluksiin ja palasimme kotiin vakuuttuneena, että seurakunta on vailla merkitystä. Yhtenä sunnuntaina anglikaanisessa messussa Jumala kuitenkin osui meihin. Totuus Hänen rakkaudestaan oli ilmiselvää ja itkimme silkasta ilosta. Jumala oli elossa ja todellinen ja löytänyt meidät.

Reg Kennedy


Vastaukset rukouksiin vakuuttavat

”Teille on rahat nyt valmiina pankissa...” Ensimmäinen selkeä vastaus rukoukseeni oli saada puuttuva summa rahaa uuden, isomman kodin hankintaan. Silloin tulin uskoon. Muutimme tilavampaan taloon, missä olemme asuneet nyt yli 30 vuotta. Lapset ovat jo lentäneet pesästä eri puolille maailmaa.

Tuon lainan järjestymisen jälkeen olen saanut lukuisia rukousvastauksia omaa elämääni koskeviin asioihin. Jumala on muistanut myös lapsia ja lastemme lapsia. Olen oppinut hyväksymään myös sen, ettei kaikki mene pyytämälläni tavalla. Kuitenkin lopputulos on joka kerta tuonut paremman ratkaisun kuin mitä olin osannut rukoilla.

Anne Valkonen


Historia todistaa luojastaan

Jumala on ennen kaikkea historian Jumala. Eniten itseeni vaikuttaneita yleisesti tunnettuja tapahtumia ovat juutalaisten jatkuva olemassaolo sekä se, että heitä vainonneille valtakunnille ei ole kunnian kukko laulanut.

Luonnontieteelliseen ajatteluun koulutettuna koen myös maailmankaikkeuden sinänsä Jumalan suuruuden todistajana, mutta se on jo enemmänkin yleisluontoista.

Hannu Ahtola


Energia kertoo totuuden

Olen entinen ateisti ja olin tyytyväinen silloiseen rohkean nihilismin uskomusjärjestelmääni. En yrittänyt löytää Jumalaa, mutta uteliaana ihmisenä törmäsin Jumalaan esoteerisen järjestön kautta. Jos kyse olisi uskomisesta, olisin ateisti.

Minulle on opetettu tekniikka, jolla voin kysyä Jumalalta hyväksyntää erilaisille teoille. Hyväksyvä vastaus ilmenee energiana, joka virtaa pääni yläosaan sahasrara chakraan. Jos Jumala ei hyväksy tekoani tai se olisi esimerkiksi vaaraksi itselleni, vastausta ei tule. Kommunikoin tällä tavalla Jumalan kanssa joka päivä.

Entinen ateistiuskis


Kukat kielivät muusta

Olin omaksunut tieteellisen materialismin maailmankatsomuksen. Jumalaa ei ollut minulle olemassa. Kerran kuljin kasvitieteellisessä puutarhassa. Yllyin varastamaan joitakin siemeniä puutarhan tuleentuneista kasveista. Kun pitelin pieniä siemeniä kämmenelläni, mieleeni tuli ihmetys: miten näistä saattaa tulla hienoja kasveja ja niiden kukkia.

Minusta tuntui, että vaikka tiede pystyisi selittämään solun jakautumiset ja muun prosessin, se ei pysty selittämään voimaa, joka saa kasvun aikaan. Se oli käänteentekevä hetki, alkua hengelliseen etsintään, joka jatkuu yhä. Kukat muistuttavat minua Jumalasta.

Keräilijä

Tommi Sarlin tommi.sarlin (a) kotimaa.fi