– Lähdin ensimmäisen kerran Kallion seurakunnan kurssille ystävättäreni kehotuksesta kesällä 2004. Olin kokeillut vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joten myös tämäntyyppinen toiminta kiinnosti.

– Maalasimme siellä oikealla ja vasemmalla kädellä, sienellä ja veitsellä ilman kontrollia. Se tuntui todella vapauttavalta, ja sain siitä energiaa, joka kantoi pitkään.

Holm on osallistunut sen jälkeen monelle tämäntyyppiselle kurssille. Erityisen vaikutuksen häneen teki Mustasaaressa alkusyksystä järjestetty Oma tie naiseuteen.

– Odotin siltä paljon, enkä joutunut pettymään. Opin peilaamaan naiseuttani uudella tavalla äitiini ja 14-vuotiaaseen tyttäreeni sekä käsittelemään vaikeita asioita, esimerkiksi keskenmenoon päättyneitä raskauksiani.

Tunteiden jakaminen avartaa

Terapeuttisten ryhmien ansiosta Marjaana Holm on oppinut käymään läpi tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan. Ne ovat olleet matka omaan sisimpään, minkä seurauksena itsetuntemus on kasvanut.

– Kurssien työskentelytavat herättävät eloon tunteet. On ollut yllättävää, miten tietyt kokemukset ja pettymykset ovat nousseet pintaan. Olen aina tiennyt, että koko elämä on kasvua, mutta nyt osaan olla armollisempi itseäni kohtaan ja hyväksyn paremmin oman keskeneräisyyteni.

Holmista on ollut avartavaa jakaa ryhmissä tunteita erilaisten ihmisten kanssa. Hän on huomannut ihmisten kaipaavan aitoa kohtaamista, ja hän käyttäisikin esimerkiksi henkilöstön koulutuksessa samanlaisia menetelmiä.

– Järjestin itse aikoinaan työpaikallani extremekisailuja, mutta epäilen, kehittyikö niissä kukaan ihmisenä. Nykyisin ollaan liian suorituskeskeisiä, ja ihmisistä ruuvataan koko ajan lisää tehoja, vaikka pitäisi huolehtia heidän hyvinvoinnistaan. Kännykkääkin ladataan, miksei sitten ihmistä?

Leikillistä kropan herättelyä

Kallion seurakunnan aikuisten kurssitoiminnasta vastaava Terhi Varjoranta löysi ekspressiivisen taideterapian kymmenen vuotta sitten sairastuttuaan rintasyöpään ja sen myötä masennukseen.

– Maalaaminen kolahti minuun, sillä löysin ilmaisutavan, jossa ei tarvittu sanoja. Tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen on monesti vaikeaa masentuneelle, ja tämä auttoi siinä, kertoo papintyönsä ohella taideterapeutiksi opiskeleva Varjoranta.   

Seurakunnan ryhmiin osallistuvilta ei vaadita mitään taitoja. Maalaamisessa ovat aistit avoinna ja koko keho mukana. Ennen maalaamishetkeä herkistellään eli herätetään kroppa liikunnalla, äänillä ja musiikilla.

– Varsinkin masentunut ihminen on usein niin lukossa, ettei hän osaa käyttää mielikuvitustaan. Sitä pyritään herättelemään iloisen leikillisyyden avulla, ja kursseilla nauretaankin paljon.

Maalauksia ei arvostella

Ryhmäläisten tekemiä töitä ei analysoida eikä arvostella, vaan katsotaan ja ihmetellään yhdessä. Kyse on vahvasti vuorovaikutuksesta.

– Osalla osallistujista on mielenterveysongelmia. He saattavat kokea itsensä potilaaksi ja uhriksi, mutta jakaessaan kokemuksia muiden kanssa he tulevat ikään kuin näkyviksi. Pyrkimyksenä on löytää uusia voimia, oppia rakastamaan omaa elämäänsä, Varjoranta selvittää.

Pastori käyttää ekspressiivisen taideterapian menetelmiä myös hiljaisuuden retriiteissä, sururyhmissä ja sielunhoitoasiakkaiden tapaamisissa.

Kallion seurakunta järjesti viime vuonna viitisenkymmentä eri taiteenaloihin perustuvaa lyhytkurssia, joihin osallistui tuhatkunta ihmistä. Lisätietoa löytyy nettisivuilta www.helsinginseurakunnat.fi/kallio.

Kuvataide mukana diakoniatyössä

Kuvataiteesta kiinnostunut Mellunkylän seurakunnan diakoni Susanna Valtonen alkoi käyttää 2000-luvun alkupuolella maalauksia apuna erilaisten teemojen käsittelemisessä. Hän on vetänyt sellaisia ryhmiä kuin Muukalaisen Raamattu, Miksi Saara nauroi? ja Kymmenen käskyä naisnäkökulmasta.

Suuritöisin oli taide- ja diakoniaprojektiin liittynyt Kuvamatka naisen maailmaan, jossa olivat seurakunnan lisäksi mukana Ateneumin taidemuseo ja Kirkkopalvelut. Siinä käytettiin Ateneumissa esillä olevia 1800-luvun ja 1900-luvun alun maalauksia. Satu Itkonen ja Tiina Gröhn tekivät aiheesta opaskirjan Kuvamatkoja maalaustaiteeseen.

– Itkonen, Gröhn ja museolehtori Erica Othman auttoivat maalausten valitsemisessa, mutta käytin niitä ja muitakin teoksia täysin itsenäisesti. Menetelmänä oli, etten kertonut juurikaan taiteen historiasta tai töiden tekijöistä, vaan maalausten tutkiminen lähti osallistujien omasta kokemuksesta ja tunnereaktiosta, Valtonen kuvailee.

Ryhmässä oli sekä maahanmuuttajataustaisia että Suomessa kasvaneita naisia, sillä ajatuksena oli saattaa naisia yhteen eri elämänpiireistä.

– Käsittelimme maalausten avulla suomalaisen naisen elämää ja historiaa. Esimerkiksi Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä ja Akseli Gallen–Kallelan Akka ja kissa kiinnostivat myös muualta muuttaneita.

Ensi vuoden alussa Valtonen siirtyy seurakuntansa masennusta ehkäisevään Toivo-projektiin. Hän aikoo käyttää siinä apuna muun muassa masennusteemaan liittyviä maalauksia. Valtosen mielestä kuvataiteen äärellä pystyy tarkastelemaan mieltä painavia asioita etäämpää. Se vie uuteen aisti- ja tunnemaailmaan, minkä ansiosta ihminen saa lisää itsetuntemusta ja voimavaroja.

Taideterapia on tärkeä hoitomuoto mielenterveysongelmissa

– Taide voi auttaa mielenterveysongelmia potevia tunteiden purkamisessa. Taidettahan on käytetty terapiamuotona psykiatrisessa hoidossa niin pitkään kuin sitä on ollut olemassa, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Peltovuori.

Liitto on tutustuttanut aktiivejaan taideterapiaan muun muassa kuvien maalaamisen, musiikin kuuntelemisen, runojen ja oman elämäkerran kirjoittamisen muodossa.

– Elämäkertojen kirjoittaminen on nykyään suosittua. Sen on huomattu auttavan ihmisiä jäsentämään omaa elämäänsä ja rooliaan pirstaloituneessa maailmassa, Peltovuori toteaa.

– Taiteen käsite on kuitenkin laaja. Minusta vaikkapa klovneria ja stand up -komiikka ovat omia taidemuotojaan, jotka tuovat iloa ja elämyksiä ihmisille.

Innostavaa toimintaa hänestä on myös helsinkiläisen taiteilijan Harri Kiven vetämä Kauppala-projekti, joka vie taidetta muun muassa laitoksiin ja julkisiin paikkoihin.

Peltovuori pohtii, että itse taiteen tekemiseenkin on toisinaan liitetty jonkinlainen hulluus. Tunnetuimpina esimerkkeinä hän mainitsee Vincent van Goghin ja Aleksis Kiven, joiden töitä alettiin arvostaa vasta heidän kuolemansa jälkeen.

– Taustalla voi olla se, että taiteilijat puuttuvat usein ahdistaviin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Ehkä he ovat tavallista herkempiä ihmisiä ja sen vuoksi alttiimpia sairastumaan.

Työssään Peltovuori on nähnyt, miten mielenterveyskuntoutujan on vaikea saada töilleen arvostusta, vaikka hän olisi hyvinkin lahjakas. Hänen taidettaan ei oteta vakavasti, vaan sitä tarkastellaan terapian kautta. Toisaalta jonkin taiteilijan psykoosissa tekemä työ voi herättää ylenpalttista ihastusta ja arvostusta.