Yksineläjiä on ollut kautta aikojen, eri syistä. Elämänmuodon yleisyydestä huolimatta erityisesti ”vanhatpiiat” ovat joutuneet vitsien aiheiksi.

Nykyisin noin joka kymmenes 30–49-vuotias nainen elää ilman puolisoa ja lapsia. Liittoja on kyllä voinut olla aiemmin.

Arja Mäkinen on tutkinut tuoreessa yhteiskuntatieteellisessä väitöskirjassaan 30–47-vuotiaita yksineläjiä. Hän haastatteli 34 naista, jotka löytyivät lehti-ilmoituksella. Naiset olivat melko tyytyväisiä elämäänsä, mutta ympäristön asenteista löytyi parantamisen varaa.

”Sinkku joutaa aina töihin. Sillä ei oo muuta elämää.”

Näin tiivisti yksi haastateltava työelämässä kohtaamiaan ongelmallisia asenteita.

– Laajemmin tätä asiaa ei ole tutkittu, mutta osa haastatelluistani toi esiin kohtuuttomat ylityöodotukset ja epäreilun lomien jakamisen, Arja Mäkinen kertoo.

– Jotkut sinkut voivat joutua pitämään lomansa aina touko- tai syyskuussa, kun perheelliset lomailevat koulujen loma-aikaan. Kun sinkkujen läheiset lomailevat parhaaseen loma-aikaan, yhteiset reissut eivät onnistu.

– Työssä on myös saatettu epäillä, osaako yksineläjä aikatauluttaa projekteja, hän kun voi jakaa vapaa-aikansa miten haluaa!

Työhönotossa kaikki naiset voidaan nähdä riskialttiina valintoina, koska ennemmin tai myöhemmin heillä on tapana saada lapsia. Mäkinen on kuitenkin huomannut, että lapseton nainen on ”epäilyksen alainen” jopa 40-vuotiaaksi asti; perheelliset sentään lyhyemmän aikaa.

Osa haastatelluista mainitsi firmojen avec-tilaisuuksien ongelmista. Pariskunnat linnoittautuvat keskenään samaan pöytään, ja pahimmillaan rouvat eivät edes puhu yksin eläville työkavereilleen illan aikana. ”Saalistajasinkun” mielikuva kummittelee vahvana.

Kun joudutaan joukkoirtisanomisiin, huoltovelvoite on yksi irtisanomisjärjestyksen kriteeri. Arja Mäkisen mukaan yksineläjät voivat kokea sen epäoikeudenmukaisena. He menettävät työnsä ensimmäisinä, vaikka olisivat yhtä hyviä työssään kuin perheellisetkin. Irtisanotun yksineläjän huoli on suuri, koska hän ei voi jakaa kulujaan puolison kanssa, vaan kaikista laskuista on selvittävä yksin tulojen romahtamisesta huolimatta.

Toisaalta työ voi antaa sinkulle hyvin paljon. Se tarjoaa myös tasaveroisuuden kokemuksia, joita ei esimerkiksi suvun piirissä aina saa, kun perhe puuttuu. Oman äidin voi olla vaikea mieltää tyttärensä aikuisena naisena, jos tällä ei ole lapsia.

”Parisuhteessa elävät sais niinku miettiä ihan oikeesti, mitä ne välillä suustaan päästää.”

Joulu on sukujuhlien aikaa. Monelle puolisottomalle ja lapsettomalle naiselle se on myös kiusallisten, tungettelevien kysymysten aikaa.

– Puolisottomuuteen on lukuisia eri syitä, mutta syystä riippumatta yksineläjä ei yleensä tahdo puhua siitä kenen kanssa tahansa. Sama koskee lapsettomuutta, oli puolisoa tai ei, Arja Mäkinen sanoo ja kiepauttaa näkökulman ympäri:

– Ihmiset voivat kysyä töksäyttää mitä vain. Vaikkei yksineläjäkään sentään heitä kahvipöytäkeskustelussa, että ”mikä kumma se sinuakin vielä pitelee tuossa hunsvotissa kiinni”? Tai että ”Kuinkas sinä nyt taas olet raskaana, eikö teillä ole jo lapsia tarpeeksi”?

– Sinkun onkin parasta miettiä nasevat vastaukset valmiiksi ennen juhlia. Vieläpä riittävän kepeät, ettei juhlatunnelma lässähdä…

”No, miksei avioliittokin voi kasvattaa kypsään aikuisuuteen, mut sit voi kasvattaa semmonenkin, että on yksin ja huolehtii joka ainoasta asiasta yksin.”

Jo psykologian koulukirjoissa ihmisen elämänvaiheiden opetetaan etenevän tietyssä järjestyksessä. Sen vuoksi ajatellaan helposti, että yksineläjä ei ole kohdannut tiettyjä ”kehityshaasteita”, kuten vanhemmuutta, ja on siksi juuttunut ikinuoren elämänvaiheeseen.

Arja Mäkisen mielestä tämä on höpötystä. Jokainen kohtaa elämässään kehityshaasteita, ja loppujen lopuksi harvan ihmisen elämä kulkee kaavamaisesti. Teini-ikäinen voi saada lapsen, mutta myös viisikymppinen voi astua pikkulapsivaiheeseen. Keski-ikäinen voi muuttua opiskelijaksi, työikäinen voi sairastua ja joutua eläkkeelle.

Yksi kehityskriisi on kuitenkin äidiksi tulleilla ja perheettömillä naisilla hyvin erilainen.
– Jokaisen lapsettomana pysyvän yksineläjän on kohdattava lapsettomuuden tosiasia tavalla tai toisella. Monelle se on suuri suru, toiset eivät haluakaan lapsia, Mäkinen sanoo.

– Oletan myös, että perheettömien naisten on mietittävä nuorempina ammatillisia haasteitaan. Itsensä kanssa on käytävä käräjät siitä, mitä vielä kerkeän tekemään. Haluanko kenties vielä vaihtaa ammattia? Äidit voivat lykätä miettimistä siihen, kunnes lapset ovat kasvaneet.

Eniten kypsään aikuisuuteen kasvattava tekijä on Mäkisen mukaan se, että yksineläjän on vastattava kaikesta itse.

”Tässä elämäntilanteessa ni voipi sanoa, että elättijä en ota ja elättäjää en tarvihe.”

Yksineläjät ovat tavallisia ihmisiä hyvin monenlaisissa elämäntilanteissa. Mäkistä harmittaa, että julkisuudessa puhutaan lähinnä kahdesta erityisryhmästä, maaseudun ”peräkamaripojista” ja kaupunkien urasinkuista.
– Kaikki me muut olemme myös olemassa! Arja Mäkinen huomauttaa.

Seurakunnilla on vaara langeta niukassa sinkkutoiminnassaan kaavamaiseen reppana-ajatteluun. Toisaalta aikuisia sinkkuja ei kannata leikittää kuin seurakuntanuoria.

– Eikä joulukirkossa pitäisi tolkuttaa pelkästään sitä, kuinka jouluna perheet kokoontuvat yhteen. Monelle yksineläjälle pitkät juhlapyhät ovat raskaita. Silloin olisi mukava kuulla jotain positiivista omasta tilanteestaan; siitä, ettei kaikkien joulunvieton tarvitse olla samanlaista ja että yhden ihmisen joulu voi olla hyvä joulu. 

Työkykyhankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Arja Mäkinen elää itsekin yksin. Hän viihtyy jouluna kotona, omassa rauhassaan.

– Sinkkujen ei ole helppo järjestää joulunviettoa ystäväporukassa, sillä joulu mielletään perhekeskeisenä juhlana. Suku voi loukkaantua, jos ei tule jouluksi kotiin, ja moni meneekin toki mielellään. Toiset lähtevät ulkomaille, jotkut taas viettävät joulua kuin tavallista viikonloppua.

– Joulunvietto yksin vaatii vain paksua nahkaa, ettei välitä ympäristön ihmettelyistä, Mäkinen kuittaa pilke silmäkulmassa.

Lainaukset Arja Mäkisen kirjasta Vanhojapiikoja ja vapaita naisia. Kirjapaja 2008. Kirja on yleistajuinen versio Mäkisen väitöskirjasta Oikeesti aikuiset.