Sivun toiminnot

Seurakuntavaalit näkyvät telkkarissa ja bussipysäkeillä 23.10.2006

19df6a4436fcf509d8e0e472a80dee6c24327c5f
Vaaliuurnille houkutellaan empiviä äänestäjiä, kuten pienten lasten vanhempia ja nuoria.
Vaaliuurnille houkutellaan empiviä äänestäjiä, kuten pienten lasten vanhempia ja nuoria.

Seurakuntavaaleista muistuttava valtakunnallinen julkisuuskampanja alkaa näkyä ensi viikosta alkaen tiedotusvälineissä ja ulkomainonnassa.

Kampanjan päämedia on televisio, jossa mainonta painottuu vaalipäiviä 12.–13. marraskuuta edeltävälle viikolle. Puolen minuutin tv-mainos pyörii MTV3-kanavalla ja Nelosella. Radio- ja ulkomainonnalla tuetaan television viestiä.

Karunoloinen televisiomainos tuo pohdittavaksi niitä seurakunnan työmuotoja, joiden rahoitukseen luottamushenkilöt voivat vaikuttaa. Näitä ovat vanhustyö, lapsi- ja nuorisotyö, perheneuvonta ja diakonia. Radiokampanjassa esitetään kolmea pelimaailmatyylistä mainosta.

Kirkkohallituksen mukaan kampanjalla tavoitellaan erityisesti empiviä äänestäjiä, joita ovat lähinnä pienten lasten vanhempia ja nuoret aikuiset. Kampanjalla pyritään nostamaan äänestysprosenttia ja tuomaan esille kirkon sanomaa. Samalla annetaan vastauksia siihen, miksi kannattaa äänestää.

Pääkaupunkiseudulla on kampanja keskittyy lehti- ja ulkomainontaan. Lehtimainoksia tullaan näkemään Helsingin Sanomissa ja Huvfudstadsbaldetissa, Metrossa, Uutislehti 100:ssa ja Kaupunkilehti Vartissa. Ulkomainokset tulevat tutuiksi ainakin julkisia liikennevälineitä käyttäville kaupunkilaisille.

Kirkko käyttää valtakunnalliseen kampanjaan 450 000 euroa ja pääkaupunkiseudun seurakunnat noin 180 000 euroa.Kampanjat on suunnitellut mainostoimisto McCann Helsinki Oy.


Tommi Sarlin tommi.sarlin (a) kotimaa.fi