Töölössä, Apollonkadun ja Minervankadun kulmassa, pienen puistikon laidassa kohoaa keltainen funkistyylinen kirkko, jossa toimii riikinruotsalainen Olaus Petrin seurakunta, ruotsalainen keidas keskellä Helsinkiä. Ovella toivottaa tervetulleeksi hymyilevä pitkä mies, seurakunnan kirkkoherra Jan Gehlin.

Vuodenvaihteessa Olaus Petrin seurakunta siirtyy osaksi Suomen kirkkoa, Porvoon hiippakunnan ja Helsingin rovastikunnan alaisuuteen, mutta säilyttää riikinruotsalaisen identiteettinsä.

Olaus Petrin seurakunta perustettiin Suomen itsenäistymisen jälkeen. Oma kirkko, samassa kiinteistössä sijaitseva kirkkoherranvirasto ja pappila rakennettiin 1932. Seurakunnan jäsenet ovat Suomessa asuvia ruotsalaisia, toisen tai kolmannen polven ruotsalaisten jälkeläisiä ja pitkään Ruotsissa asuneita suomalaisia, jotka haluavat Suomessakin osallistua seurakuntaelämään ruotsalaisin maustein.

Seurakunnalla on sunnuntaisin jumalanpalvelus ja viikolla piirejä ja tapahtumia. Kirkkokansaa palvelee Ruotsista tullut pappi, jonka palkan Ruotsin kirkko maksaa. Muutoin seurakunnan toiminta rahoitetaan kokonaan suomalaisin varoin.

Uudistus on osa kirkkoja lähentävän Porvoon sopimuksen täytäntöönpanoa, joka edellyttää, että sopimuksen osapuolina olevat kirkot ottavat huolehtiakseen sisarkirkkojensa etäseurakunnista.

Ruotsalaista maustetta seurakuntaelämään tuo muun muassa. syysaikaan järjestettävä hapansilakkailta ja Lucian päivän vietto.

– Erityisesti haluaisin mainostaa kaikille, että seurakunnassamme on korkeatasoinen musiikkielämä. Joka lauantai kello 18 järjestetään musiikkituokio, johon on ilmainen sisäänpääsy. Meillä on tasokas kuoro, joka esittää ehkä Euroopan parasta gregoriaanista laulua, Gehlin kehuskelee pilke silmäkulmassa.

Vuodenvaihteeseen saakka Olaus Petrin seurakunta on Ruotsin kirkon alaisuudessa ja Suomessa se on rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan asemassa. Vuodenvaihteessa napanuora Ruotsin kirkkoon katkeaa ja seurakunnasta tulee osa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa saksalaisen kirkon tapaan.

– Tästä seuraa, että seurakunta saa samat viranomaisvelvoitteet ja hallintomallin kuin kaikki suomalaiset seurakunnat ja toisaalta, että seurakunnan rahoitus toteutuu kokonaan kirkollisveron kautta, Jan Gehlin toteaa.

Teologisesti Suomen ja Ruotsin evankelisluterilaiset kirkot ovat yhtä.
– Minä tiedän vain yhden eron: Suomen kirkon jumalanpalveluksessa seistään yhdessä sellaisessa kohdassa, jossa minä Ruotsin kirkon perinteeseen tottuneena unohdun istumaan, Jan Gehlin nauraa.

– Suhtaudumme muutokseen myönteisin odotuksin. Seurakunnan ja seurakuntalaisten elämään sillä tosin ei ole juuri käytännön vaikutuksia, Jan Gehlin arvioi.