– Retriittiliikkeessä kunnioitetaan mysteeriä ja annetaan sille tilaa. Retriitti muistuttaa hiljaisuuden mahdollisuudesta kaikessa elämässä, mikä tuntuu tärkeältä juuri tämän ajan kiireen keskellä, Kotila sanoo.

– Vaikka retriitti on avara, siinä ollaan samalla kertaa kristinuskon perusasioiden äärellä, sanan ja sakramentin vaikutuspiirissä, kuten me luterilaiset asian ilmaisemme.

Zen on opettanut rukouksen ruumiillisuutta

Hiljaisuuden retriitit ovat Suomessa alun perin tuontitavaraa Englannista ja Ruotsista. Suomalaiseen retriittiliikkeeseen on saatu vaikutteita paitsi katolisesta ja anglikaanisesta kirkosta myös ortodokseilta sekä buddhalaisesta mietiskelyperinteestä. Esimerkiksi Ruotsin tärkeimmässä retriittikeskuksessa St Davidsgårdenissa Rättvikissä pidetään paitsi retriittejä annetaan myös meditaatio-opetusta, jossa hyödynnetään zen-buddhalaisuuden löytöjä.

– Sikäläisessä opetuksessa ei ole buddhalaisia sisältöjä vaan zenin kokemuksia hyödynnetään rukoustekniikan opettamisessa. Zenissä painotetaan rukouksen kokonaisvaltaisuutta ja ruumiin mukana oloa keskittymisessä.

Suomalaisen hiljaisuudenliikkeen jäsenillä ei Kotilan mukaan ole ollut suoria yhteyksiä buddhalaisiin zenin harjoittajiin. Kuitenkin hiljaisuuden liikkeen ajattelua leimaa ajattelun ja toiminnan kokonaisvaltaisuus.

– Rukous ei ole vain mielensisäistä operointia vaan siinä on mukana koko ruumis. Tähän kokonaisvaltaisuuteen liittyy myös se, että esimerkiksi ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuus nousee luontevasti esiin.

Hiljaisuudesta on opittu paljon lukemalla

Englannissa retriittejä on harrastettu 1800-luvulta ja Ruotsissakin jo viime vuosisadalta alkaen. Vaikutteita Suomeen toivat ennen muuta maan ensimmäisen retriittikeskuksen Snoaniin Hankoon perustanut Marga Ahlqvist sekä Paavo Rissanen ja Anna-Maija Raittila. Rissanen opiskeli Glasgowissa ja tutustui samalla Brittein saarten retriitteihin. Raittila puolestaan toi Ranskassa sijaitsevaan Taizen yhteisöön suuntautuneilta vierailuiltaan tuliaisiksi rukouslauluun ja hiljaisuuteen perustuvat rukoushetket. Samaan aikaan ryhdyttiin kääntämään pitkälti Seppo A. Teinosen vaikutuksesta kristillisiä mystikkoja Hengen tie -sarjaan (Kirjaneliö), mikä avasi vanhaa hiljaisuuden perinnettä suomalaisille lukijoille.

Heikki Kotilan mukaan suomalaiset ovat oppineet hiljaisuudesta paljon nimenomaan lukemalla. Keskiaikaisten mystikoiden kuten Tuomas Kempiläisen, Ristin Johanneksen ja Avilan Terasan lisäksi on luettu ainakin Henri Nouwenia ja Wilfrid Stinisseniä. Miksei meillä ole omia hengellisenelämän guruja?

– Retriittiliike on vaikuttanut meillä vasta 1970-luvulta saakka. Kestää aikansa, kunnes kotimaiset gurut kypsyvät. Toki meillä on jo hyvää kotimaista kirjallisuutta. Esimerkiksi Anna-Maija Raittila ja Päivi Huuhtanen-Somero ovat kirjoittaneet tästä aihepiiristä tärkeitä teoksia.

Arjen hulinasta saa hetkeksi irrottautua

Suomessa on järjestetty yli 30 vuoden ajan hiljaisuuden retriittejä, joissa pieni joukko ihmisiä vetäytyy tavallisimmin viikonlopuksi hiljaisuuteen esimerkiksi seurakunnan leirikeskukseen tai muuhun paikkaan, jossa voidaan viettää aikaa hiljaisuudessa. Retriitissä vetäydytään arjen keskeltä hiljaisuuteen lepäämään ja etsimään sitä, mikä on omassa elämässä tärkeää.

Perusretriitin ohjelmaa rytmittävät rukoushetket ja ruokailut. Viime vuosina retriitit ovat saaneet koko ajan uusia muotoja. Retriiteissä saatetaan maalata, laulaa rukouslauluja, käyttää rukoushelmiä tai tulkita unia. Monissa seurakunnissa järjestetään hiljaisuuden päiviä. Ainakin Turun ja Helsingin kaupungit ovat tarjonneet työntekijöilleen mahdollisuuksia osallistua retriittiin tyky-toimintana.

Vuosien mittaan retriittikeskuksia on perustettu ympäri maata ja retriittejä ja hiljaisuuden päiviä vietetään esimerkiksi Helsingissä jo monissa seurakunnissa. Kaksikymmentä vuotta sitten perustettiin Hiljaisuuden Ystävät -yhdistys, jonka tarkoituksena on vaalia retriittitoimintaa Suomessa.

Hiljaisuuden Ystävät ry vietti viime viikolla 20-vuotisjuhliaan Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkolla.