Sivun toiminnot

Yhteinen kirkkovaltuusto kannattaa tuomiokapitulin aloitteita 20.11.2006

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kannattaa tuomiokapitulin aloitteita useiden seurakuntien yhdistämisestä.

Valtuusto antoi torstaisessa kokouksessaan lausunnon tuomiokapitulin aloitteista, jotka koskivat Helsingin seurakuntarakennetta.

Valtuusto ei kannata Malmin seurakunnan jakamista ja uuden seurakunnan perustamista Pihlajamäen ja Viikin alueille. Valtuuston lausunnossa todetaan, että vaarana on, että kyseisistä alueista perustettava seurakunta olisi lopulta liian pieni suhteessa tehtäviinsä ja toimitiloihinsa. Ratkaisevaa asiassa kuitenkin on Malmin seurakuntaneuvoston aloitteesta antama oma lausunto.

Lisäksi yhteinen kirkkovaltuusto toivoo, että tuomiokapitulin teettämä selvitys Vartiokylän ja Mellunkylän seurakuntien yhdistämisestä myös johtaa niiden yhdistämiseen. Molempien seurakuntien seurakuntaneuvostot ovat kannattaneet yhdistämistä Erkki Huhdan selvityksestä aiemmin antamissa lausunnoissaan.

Valtuusto äänesti lausunnosta. Osa valtuutetuista olisi halunnut lausua kapitulille tiukemmin sanakääntein, ettei se ollut tyytyväinen kapitulin ratkaisuun, vaan olisi halunnut suurempaa muutosta Helsingin seurakuntarakenteeseen. Valtuutettu Ralf Saxenin ehdotus tiukemmasta lausunnosta kaatui äänestyksessä numeroin 46–27.

Tuomiokapituli teki 7. syyskuuta seitsemän aloitetta. Aloitteet koskevat yhteensä 12 seurakunnan yhdistämistä.