Joulukeräykset pureutuvat maailman hätään 27.11.2006
Vaihtoehtoja on, jos haluaa raottaa kukkaroaan.
Kirkon Ulkomaanavun(KUA) keräyksellä kootaan varoja Mosambikin lasten koulutukseen ja elinolosuhteiden parantamiseen. KUA tekee Mosambikissa työtä Gazan maakunnassa, joka on yksi Mosambikin köyhimpiä alueita.
Suuri osa alueen miehistä on töissä Etelä-Afrikan kaivoksilla. Naisten aika menee puiden ja veden haussa ja pellolla työskennellessä. Vakava ongelma on orvoksi jääneiden lasten kasvava määrä malarian sekä aidsin ja tuberkuloosin vuoksi.
Pelastusarmeijanjoulupatakeräys alkaa joulukuun 1. päivänä osoitteessa www.joulupata.fi/ Nyt yhdeksännen kerran järjestettävä internet-keräys on vakiintunut joulupatakeräyksen osana. Perinteiset joulupadat saapuvat katukuvaan 15. joulukuuta yli 40 paikkakunnalla.
Pelastusarmeija järjestää joulupatakeräyksen 100-vuotisjuhlaan liittyvän joulukonsertin sunnuntaina 17. joulukuuta klo 15 Helsingin Kulttuuritalossa. Konserttilippuja voi ostaa Lippupalvelusta. Konsertin taltiointi lähetetään aatonaattona kello 21 TV1:ssä.
Joulukonsertin esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Jaakko Ryhänen, Ritva Oksanen, Joel Hallikainen, Anne Mattila ja Nina Åström, Pelastusarmeijan Tukholman Temppelin soittokunta, Fake Five -lauluyhtye sekä juhlaorkesteri. Tilaisuuden juontaa Mirja Pyykkö.
Suomen Lähetysseuran Joululahja lähetykselle-keräyksen tuotto menee Angolan luterilaiselle kirkolle. Angolan lähes 30 vuotta kestänyt sisällissota raunioitti maan. Rauha solmittiin neljä vuotta sitten, mutta jälleenrakennus on vasta aluillaan. Siihen tarvitaan myös kirkkojen panosta. Maan valtakirkko on roomalaiskatolinen kirkko, johon kuuluu noin kolmasosa Angolan 12 miljoonasta asukkaasta. Työ rauhan ja sovinnon puolesta on ekumeenista, ja myös Lähetysseuran yhteistyökumppani Angolan luterilainen kirkko osallistuu siihen. Keräys alkaa 3. joulukuuta ja päättyy 6. tammikuuta.
Suomen PipliaseuranErilaisen kuninkaan syntymä -joulukeräyksestä saaduilla varoilla eri maiden pipliaseurat tuottavat lastenraamattuja ja muita lapsille suunnattuja raamattumateriaaleja muun muassa Venäjälle, Lähi-itään, Kiinaan, Intiaan sekä Etelä-Amerikan ja Meksikon alkuperäiskielille.
Keräystilit ja -puhelimet
- Kirkon Ulkomaanavunkeräyksen tilinumerot ovat Sampo 800018–223340 ja Nordea 157230–500504. Viestikohtaan merkintä ”Adventtikeräys”.
- Pelastusarmeijan kautta annettavat rahalahjoitukset s uoraan Pelastusarmeijan tilille Sampo 800019–449027, viitenumero 8808.
- Suomen LähetysseuranJoululahja lähetykselle -keräykseen voi osallistua soittamalla lahjoituspuhelimeen 0600 955 15. Puhelun hinta on 9,93 e + pvm. Tekstiviestillä osallistutaan kirjoittamalla viestiksi JLL5 tai JLL10 (5 tai 10 euroa). Viesti lähetetään numeroon 16579. Internetissä lahjoitusosoite on www.mission.fi/jll06/ Pankissa tili on Sampo 800014–161130, viestiksi merkitään ”JLLI”. Keräykseen voi lahjoittaa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa tai tilaamalla soittoääneksi joululaulun. Lisätietoja: www.kauneimmatjoululaulut.fi/
- Suomen Pipliaseuran lahjoitustilit ovat Sampo 800018–55783ja Okopankki 572302–127368. Mainitse maksun viestissä: 3842 lapset. Osallistua voi myös tekstiviestillä, 10 tai 20 euron summalla.Kirjoita 10E PSLAHJA 3842 tai 20E PSLAHJA 3842 ja numeroon 16303. Toimi vahvistusviestin ohjeiden mukaisesti. Nettimaksut: www.bible.fi/


