Seurakuntien verkkosivut uudistuivat 27.11.2006
Seurakuntien uudistetut verkkosivut auttavat muun muassa häiden, hautajaisten ja kasteen suunnittelussa. Vielä jäi haasteita toteutettavaksi, sivuista halutaan jatkossa rakentaa entistä yhteisöllisempiä.
Netistä löytyy aimo annos apua niille, joiden elämässä kirkolliset toimitukset ovat ajankohtaisia. Pitkään jatkunut Helsingin seurakuntayhtymän verkkoportaalihanke tuli viime viikolla yhteen välivaiheeseen, kun sivustolla avattiin kirkollisia toimituksia käsittelevät sivut osoitteessa www.helsinginseurakunnat.fi/
Esimerkiksi häätoimituksesta saa nyt elävän kuvan klikkailemalla hiirellä kirkkosaliin kokoontunutta väkeä ja kirkkosalin esineitä. Klikkaamalla saa lyhyet ja ytimekkäät selvitykset muun muassa häätoimituksen merkityksestä yleensä, vihkiparin pukeutumisesta, istumajärjestyksestä tai kaason ja bestmanin roolista.
Tilaisuuteen sopivia virsiä ja häämarsseja voi myös kuunnella. Sivuilla voi seurata koko vihkitoimituksen videolla, joten tilaisuuden kulkuun voi tutustua hyvissä ajoin kotona.
Verkkosivuilla on myös muun muassa Nettipappi-palvelu, jossa voi kysyä papilta itselleen tärkeästä asiasta. Nettipappeina toimii useita pappeja Helsingin seurakunnista. Kysymys ja siihen saatu vastaus voidaan julkaista Nettipappi-sivulla, mutta kysyä voi myös nimettömästi, jolloin vastaus tulee vain kysyjän sähköpostiin. Kysymyksen voi esittää myös ilman omaa sähköpostiosoitetta, jolloin vastaus julkistetaan verkossa.
Vastauksia uskoon liittyviin kysymyksiin voi löytää verkkosivujen usko-osiosta, jossa on linkkejä teologiaa käsitteleville verkkosivuille.
Seuraava portaali on yhteisöllisempi
Verkkotuottaja Ari Tammen mukaan netti on kirkolle uusi toimintaympäristö.
– Tavoitteena on seurakuntalaisten palveleminen. Nykyinen uudistus ei ole kehityksen päätepiste, vaan jatkossa sivustoa kehitetään entistä yhteisöllisempään suuntaan.
Seuraava suunnitteilla oleva verkkosivujen uudistus tulee avaamaan kirkkoa entistä enemmän jäsentensä suuntaan.
– Verkossa voisi olla kansalaisten wikiteologiaa, jossa jokainen voisi tuoda julki käsityksensä rakkaudesta, anteeksiantamuksesta tai uskosta ja jättää tekstinsä muiden luettavaksi.
Seurakuntayhtymän verkkosivuille on kehitetty keskustelufoorumi yhteisen kirkkovaltuuston ja pilottina myös Oulunkylän seurakuntaneuvoston luottamushenkilöille.
– Tulevaisuudessa on tavoitteena rakentaa sivuille osiot, joilla seurakuntalaiset voivat arvioida ja ideoida kirkon toimintaa. Verkko antaa tähän hyvät mahdollisuudet, Tammi sanoo.
Portaalia on rakennettu seurakuntayhtymän tietohallinnon, viestinnän ja seurakuntien kanssa yhteisvoimin noin kaksi vuotta. Portaalissa on 65 erillistä sivustoa, yli 6 000 sivua ja noin 250 sisällöntuottajaa eri seurakunnissa.


