Sivun toiminnot

Pipliaseura aloittaa toiminnan Pohjois-Irakissa 03.09.2007

3105d35c8feb062d9f42d6affdcd4568c69bdac0
Lapset odottavat innokkaina, Irakin raamattutyön koordinaattori, jordanialainen Nabil Omeish jakaa heille Lastenraamattuja kirkon pihalla Irakissa. Kuva: Suomen Pipliaseura
Lapset odottavat innokkaina, Irakin raamattutyön koordinaattori, jordanialainen Nabil Omeish jakaa heille Lastenraamattuja kirkon pihalla Irakissa. Kuva: Suomen Pipliaseura

Libanonin Pipliaseuralle on myönnetty virallinen lupa avata paikallistoimisto Kurdistanin alueella Pohjois-Irakissa. Asiasta kertoo Yhtyneet Raamattuseurat, United Bible Societies, jonka 145 kansallista pipliaseuraa toimii 200 maassa.

Raamattutyötä Irakissa on tähän asti hoidettu Libanonista. Viime joulukuussa Irakin viranomaiset myönsivät jo luvan kurdinkielisten raamattukalenterien jakelulle. Libanonin Pipliaseura suunnittelee nyt toimiston avaamista Erbilin kaupungissa vuonna 2008.

Libanonin Pipliaseuran pääsihteeri Mike Bassous pitää luvan saamista merkittävänä edistysaskeleena Lähi-idän raamattutyössä.

– Uskon, että raamattutyön aseman virallistaminen vahvistaa ja rohkaisee myös kurdi-kristittyjä, hän sanoo.

Libanonin Pipliaseuran Bagdadin toimipiste ja sen yhteydessä oleva kirjavarasto jatkavat edelleenkin toimintaansa. Erbiliin avattava toimisto vahvistaa Irakin raamattutyön toimintamahdollisuuksia.

Yhtyneiden Raamattuseurojen mukaan suhteellisen rauhallisesta kurdialueesta on tullut turvapaikka Irakin kristityille, jotka ovat paenneet sinne sotaa maan muista osista.

Suomen Pipliaseuran yhteistyöhankkeisiin kuuluu yhtenä merkittävänä osana Lähi-itä ja siellä paikallisten kirkkojen palveleminen yhdessä esimerkiksi Jordanian, Egyptin, Libanonin, Israelin ja Palestiinan Pipliaseurojen kanssa. Suomen Pipliaseura on tukenut muun muassa Lastenraamattujen ja raamattukalenterien jakeluhankkeita Irakissa.

KT/Suomen Pipliaseura