Tehdyt toimenpiteet
Äitejä on moneksi
Paavalin seurakunta tukee erilaisissa perhetilanteissa eläviä äitejä.
Paavalin seurakunnan alueella eletään raitiovaunujen kolkkeessa kantakaupungin elämää. Perhetyönohjaaja Minna Sorsa seuraa aitiopaikalta helsinkiläisten perheiden arkea. Hän tapaa alueen uusia äitejä Paavalin kirkolla kokoontuvassa Sylivauvat-perhekerhossa, joka on tarkoitettu esikoisvauvoille ja heidän vanhemmilleen. Usein vanhemmista on paikalla äiti.
– Vanhemmuus ja vanhemmaksi opetteleminen on tänä päivänä hyvin haasteellista, kertoo Sorsa.
– Vanhemmat kohtaavat monia vaatimuksia ja odotuksia. Usein mietin, mistä kaikki nämä vaatimukset ovat peräisin. Julkisista keskusteluista? Viranomaisilta? Vai perheen sisältä, sukupolvien ketjusta?
Esikoisvauvojen kerhossa käsitellään vauvaperheen arjen asioita. Yhtenä aina esille nousevana teemana ovat ajankäytön ongelmat. Sorsa listaa, mitä kaikkea perheissä toivotaan: äidin ja lapsen yhteistä aikaa, äidin omaa aikaa, isän omaa aikaa, isän ja lapsen yhteistä aikaa, tietenkin sitä vanhempien yhteistä aikaa, ja niin, myös aikaa lapsen harrastuksiin.
– Kun olen luetellut tämän, kysyn, kuinka te vanhempina aiotte selviytyä tästä kaikesta. Kysymykseni ravistelee. Usein seuraa pitkä keskustelu siitä, millaisten vaatimusten alla perhe elää.
Sorsasta on hyödyllistä miettiä, onko tätä kaikkea pakko tehdä vai voiko jotakin jättää tekemättä.
– Loppupeleissä valinnat ovat kuitenkin ainoastaan vanhempien omissa käsissä, hän korostaa.
Perheiden erilaisuus on tullut Minna Sorsalle arjen työssä selväksi. Helsinkiläisistä lapsiperheistä reilu kolmannes on yhden aikuisen perheitä. Sorsan mielestä seurakunnan toiminnassa ei kuitenkaan kannata eritellä perheitä eikä heidän tarpeitaan.
– Pohdin paljon, miten voimme huomioida perheiden erilaisuutta – ja samaan aikaan mietin, pitääkö sitä ottaa huomioon. En halua lähteä luokittelemaan perheitä, vaan haluan rohkaista heitä löytämään oman tapansa olla. Ensiarvoista on vanhemman ja lapsen suhteen tukeminen.
Eronneena Sorsa tietää, millaista on puolustaa kerta toisensa jälkeen omia valintojaan, ratkaisujaan ja omaa perhettään.
– Myös usko on antanut elämänrohkeutta, jopa yli sukupolvien. Kun minulla on turva Jumalassa, lapsetkin voivat nojata minuun.
– Tärkeintä on, että seurakunnassa uskallamme nähdä rehellisesti perheiden arjen todellisuuteen, sekä sen raadollisuuteen että hyvyyteen. Olla siinä läsnä. Emme me ulkoapäin voi määritellä, miten perheen tulee toimia.
Sorsalla itsellään on neljä lasta. Vanhin lapsista on 19-vuotias, nuorin kahdeksan vuotta.
– Esikoiseni synnyttyä toimin suurimmaksi osaksi intuitioni ja omalta äidiltä oppimani perusteella, vaistoten lapseni kokemuksia ja tunnetiloja. Tämän ajan vanhemmat ovat sen sijaan hyvin valveutuneita. Enää ei tarvitse tukeutua siihen yhteen kirjahyllyssä olevaan vauvakirjaan.
Tiedon puutteesta ei kärsi nykyään kukaan. Uutena vanhemmuuden haasteena onkin osata arvioida kriittisesti, mikä on itselle hyväksi.
Vaikka moni esikoisvauva syntyy hyvin harkittuun ja suunniteltuun tilanteeseen, vauva muuttaa perheensä elämän peruuttamattomasti. Vanhempien on selvittävä uudenlaisessa arjessa. Ystäväpiiristä ei välttämättä löydy samassa elämäntilanteessa olevia. Moni on tullut pääkaupunkiseudulle muualta Suomesta, ja omat vanhemmat ja sukulaiset ovat jääneet kauas. Lasta kotiin hoitamaan jäävä vanhempi voi potea yksinäisyyttä.
Sorsa on huomannut, että kirkon perhetyöllä on merkityksellisiä ja kauaskantoisia vaikutuksia.
– Usein kuulen jälkikäteen, että esimerkiksi jokin kerho oli vanhemmalle se, joka auttoi jaksamaan tai jossa syntyi tärkeitä ihmissuhteita.
Ei siis ihme, että kun puolen vuoden mittainen Sylivauvat-ryhmä päättyy, useimmat vanhemmat ovat halunneet jatkaa kokoontumisia kirkolla edelleen, nyt omatoimisina ryhminä.
Rukoussunnuntain messu äitien-päivänä 13.5. klo 10 Paavalinkirkossa, Sammatintie 5. Äitien kukitus, äitienpäiväkahvit ja musiikkia seurakuntasalissa messun jälkeen. Tietoa äitienpäivän messuista ja tapahtumista saa lehtemme Seurakunnissa tapahtuu -osiosta tai seurakuntien omilta nettisivuilta.
Teksti Pauliina Koponen
Kuva Jani Laukkanen
