Kirkko on koti ja heimo 21.12.2009

Pekka Hietanen on mies, joka on saanut kirkon byrokratiankin tuntumaan hyveeltä. Hän on tehnyt elämäntyönsä Helsingin seurakuntien palveluksessa. Liki 40 vuotta Hietanen on ollut esimiestehtävissä seurakuntayhtymässä: ensin nuorisotyön, sitten kasvatusasiain, yhteisen seurakuntatyön ja viimeiset 12 vuotta koko yhtymän johtajana.

– Eiväthän tässä organisaatiot ole tärkeitä, vaan ihmisten kohtaaminen ja palveleminen. Kirkko on ihmisiä varten. Niin se on sanottu jo toiminta-ajatuksessammekin. Hallinto on Helsingin yhtymässä tehty kevyeksi, jotta voimavaroja riittää mahdollisimman paljon itse toimintaan, Hietanen vakuuttaa.

Seurakuntayhtymä on saman kunnan alueella toimivien seurakuntien yhteenliittymä. Lakisääteisesti yhteisesti hoidetaan muun muassa talousasiat. Jotkut seurakuntatyön muodot on mielekkäämpää hoitaa yhteisesti kuin paikallisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi sairaalasielunhoito, perheneuvonta, oppilaitoksissa tehtävä työ ja monet diakoniatyön muodot.

– Näissä kaikissa on kysymys ihmisten kohtaamisesta ja palvelemisesta. Samalla, kun Helsingissä on lisätty seurakuntien itsenäisyyttä hallinnollisesti, on vuorovaikutus niiden kesken kasvanut, samoin halu toiminnalliseen yhteistyöhön, Hietanen kehuu.

Seurakunnissa nähdään yhä selvemmin, että ”Kirkko Helsingissä” toteuttaa tehtäväänsä paremmin, kun voimia kootaan ja puhalletaan samaan hiileen.

  

Maailma ja kirkko ovat muuttuneet 40 vuodessa paljon. Keskeisenä kehityslinjana Pekka Hietanen näkee moniarvoisuuden ja -kulttuurisuuden lisääntymisen. Ne ovat tapahtuneet Helsingissä aikaisemmin ja nopeammin kuin muualla maassa. Moniin haasteisiin on täällä pitänyt tarttua ensimmäisenä.

– Kaikkialla kirkossa ei vieläkään tajuta maailman muuttumista. Halutaan ylläpitää kuvaa yksiäänisestä kirkosta, vaikka aika on siitä jo jättänyt. Vaikka meillä on yksi ja yhteinen usko, esimerkiksi elämäntapaan liittyvissä asioissa on sellaista erilaisuutta, jota ei pidä yrittää keinotekoisesti pakottaa yhtenäiseksi. Liian paljon on vieläkin sitä, että julistetaan ylhäältä vastauksia, mutta ei kuunnella ihmisten todellisia kysymyksiä, Hietanen sanoo.

Kirkon työ on käytännössäkin muuttunut paljon. Hietanen muistelee, miten esimerkiksi seurakuntien nuorisotyössä 60–70-luvuilla kokoava toiminta oli todella merkittävä vaikuttaja. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta ei ollut yhtä rajua kuin nykyään.

Tänä päivänä kirkon vahvuutena ovat erilaiset yhteistyökuviot muun muassa koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja erilaisten laitosten kanssa.

– Yhä enemmän on etsittävä keinoja, joilla ihmisten kanssa ollaan vuorovaikutuksessa siellä, missä he ovat.  Ei auta vain odotella, että ihmiset tulisivat meidän tiloihimme. Helsingissä on muun muassa yhteisillä tapahtumilla ja kampanjoilla tuotu kristillisen uskon kysymyksiä ihmisten pohdittavaksi sinne, missä he elävät.

 

Yhteistyö ja vuorovaikutus, kohtaaminen ja kuunteleminen ovat termejä, jotka toistuvat usein, kun Pekka Hietanen puhuu esimiehen tehtävästä ja kirkon työstä.

Hietasen lähellä toimineet kuvaavat hänen johtamistapaansa eleettömäksi ja sujuvaksi. Hallinto hoituu hänen tyylillään ilman suurempaa numeroa jopa siinä määrin, että byrokratiakin alkaa tuntua hyveeltä.

– Ihmisten erilaiset näkemykset muodostavat erityisen haasteen kirkollisessa esimiestyössä, myöntää Hietanen.

Kuten tunnettua, kirkon työtä tehdään voimakkaasti oman persoonan kautta. Silloin on vaarana, että jokainen toteuttaa vain omaa näkyään. Johtajan tehtävänä on olla vahvasti mukana, kun luodaan yhteisiä näkemyksiä työn sisällöstä ja suunnasta.

Johtajan tehtävä on myös muistuttaa yhteisestä perustehtävästä ja varmistaa puitteet siihen, että ihmiset pystyvät antamaan omat kykynsä mahdollisimman hyvin yhteisön käyttöön.

– Meillä kirkossa on hyvä ja motivoitunut, kutsumustietoinen henkilöstö. Johtajan pitää tämmöisessä työyhteisössä joskus pitää huolta jopa siitä, etteivät ihmiset tee liikaa työtä, Hietanen myhäilee.

 

Yhteisö, koti ja heimo ovat kolme sanaa, joilla Pekka Hietanen kuvailee kirkon olemusta.

Kirkko on tietenkin organisaatio. Olemukseltaan se on kuitenkin Hietaselle ennen muuta kristittyjen yhteisö.

– Minulle se on näin pitkäaikaisena työpaikkana tavallaan myös toinen koti, hän herkistyy.

Kirkko on Hietasen mielestä vähän niin kuin kansa tai heimo, jolla on joitakin yhteisiä määrääviä tekijöitä, tehtäviä ja arvoja. Erityisesti kansainvälisissä yhteyksissä tämä on ollut vahva tunnekokemus.

– Meillä on jotakin perustavasti yhteistä, vaikka olemme tulleet eri puolilta maailmaa ja olemme erilaisia. Meillä on yhteinen usko ja olemme saman Isän lapsia. Siinäkin mielessä kirkko on minulle koti.

Seppo Simola