Tehdyt toimenpiteet
Synninpäästö ei auta uhria
Rippisalaisuus halutaan murtaa lasten suojelemiseksi hyväksikäytöltä. Mutta voidaanko tällä kitkeä pedofilia? Helsingissä rippi on melko harvinainen tapaus.
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) on kutsunut torstaiksi 27.5. koolle luterilaisen ja ortodoksisen kirkon edustajat sekä viranomaiset. Ministeri haluaa laajentaa ilmoitusvelvollisuuden koskemaan myös pappeja silloin, kun ripittäytyjä tunnustaa papille lapsen seksuaalisen hyväksikäytön.
Esimerkiksi terveydenhuollon ammattihenkilöstöllä on harjoittelijoita myöten tiukka vaitiolovelvollisuus. Uuden lastensuojelulain mukaan terveydenhuollon työntekijöillä on kuitenkin velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos he saavat tietää lapsen hyväksikäytöstä tai kaltoin kohtelusta. Ilmoitusvelvollisuus sivuuttaa salassapidon.
Suomalaista rippiä tutkinut Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen pitää rippisalaisuuden murtamista pään panemisena pensaaseen.
–Yleensä pedofiilit eivät tule ripittäytymään eikä sielunhoitoon. Nyt vaikean asian kohtaaminen pannaan yhden epäolennaisen asian tiliin.
–Sen sijaan moni hyväksikäytön uhri on käynyt puhumassa papille. Uhri voi jopa aidosti kokea olevansa syyllinen tapahtuneeseen. Mutta ei hänelle voi julistaa synninpäästöä, sehän vain sitoisi uhrin syyllisyyteen.
Kirkko ja kaupunki kyseli useilta helsinkiläisiltä kirkkoherroilta ripittäytymisen yleisyydestä.
–Voi mennä vuosia, ettei ole yhtään rippiä. Sen sijaan sielunhoidolliset keskustelut ovat papin arkipäivää. Niitä on meillä kymmeniä, jopa satoja vuodessa. Ihmiset haluavat keskustella mieltään painavista asioista, sanoo Paavalin seurakunnan kirkkoherra Jorma Parviainen.
–Tavallinen tapaus on, että sielunhoidollisessa keskustelussa ihminen pyytää myös rippiä ja se toimitetaan, Vuosaaren kirkkoherra Seppo Tirkkonen jatkaa. Keskusteluja on hänen seurakunnassaan arviolta yli 200 vuodessa, kymmenen kertaa enemmän kuin varsinaisia rippejä, eikä siihen ole laskettu toimituskeskusteluja.
Oulunkylän kirkkoherra Heikki K. Järvinen on kehottanut pappejaan kysymään seurakuntalaiselta, haluaako tämä ripin, sielunhoidollisen keskustelun tai muutoin luottamuksellisen keskustelun.
–Rippi tapahtuu aina käsikirjan mukaisesti. Sielunhoidollisessa keskustelussa selvitetään seurakuntalaisen henkilökohtaisen uskonnollista tai moraalista kysymystä, Järvinen linjaa.
Huopalahden kirkkoherra Hannu Vapaavuori katsoo, että ripissä ihminen on papin kanssa yksinomaan Jumalan kasvojen edessä. Sielunhoito on nimensäkin mukaisesti terapiaa.
Kallion vs. kirkkoherra Riitta Männistö määrittelee, että sielunhoidollisessa keskustelussa ripin elementit voivat olla läsnä.
–Ihminen tuntee saavansa lausua julki elämänsä vaikeita asioita. Hän kokee löytävänsä armon ja anteeksiannon.
Professori Paavo Kettusen mukaan ripittäytyjän kanssa pitäisi aina keskustella laajemmin eikä mennä vain kaavan mukaan.
–Keskiajalla kysymys syyllisyydestä oli selkeä, kun kirkko määritteli oikean ja väärän. Nyt eettisissä kysymyksissä ei ole läheskään aina kyllä tai ei -asetelmaa. Ne kaipaavat pohdintaa.
–Kun ihminen puhuu siitä, mikä tuottaa ahdistusta ja syyllisyyttä, hän voi vähän kerrassaan ”huolia itselleen anteeksi”. Käytännössä rippiin kuuluva anteeksiantamuksen julistaminen on usein sitä, että pappi kestää kuulla toisen syyllisyyttä ja ottaa sitä vastaan tuomitsematta ja pakenematta.
Ortodoksisessa kirkossa rippi on sakramentti. Isä Heikki Huttunen toteaa blogissaan ekumenia.fi -sivustolla näin: ”Äärimmäisen harvoin kukaan synnintunnustuksessaan kertoo syyllistyneensä pedofiilisiin tekoihin. Silloin, kun niin tapahtuu, rippi-isän tehtävä on ohjata hänet tarpeen mukaan ilmoittautumaan poliisille ja hakeutumaan hoitoon.”
Eira Serkkola
