Omat työkalut
Kirkkojakaupunki
Haku
Navigaatio
Palaute & yhteystiedot | Ilmoittajille
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kaupunki
  • Kulttuuri
  • Artikkelit
  • Kannanotot
  • Hartaus
Sijainti: Etusivu / Kannanotot / Avarampi kristinusko
Info
Tehdyt toimenpiteet
  • Tulosta
  • Lähetä sivu sähköpostilla

Avarampi kristinusko

Tämän päivän kirkko on astetta avarampi kuin vuosi sitten. Viime lokakuussa muuan tv-ohjelma aiheutti noin neljänkymmenen tuhannen ihmisen eron kirkosta. Pääosin siksi, että monet kokivat kirkon suvaitsemattomaksi. Jopa tuli piispoille ja muulle kirkon johdolle kiire panna rivit järjestykseen ja osoittaa, ettemme ole niin ahdaskatseisia, miltä näytämme. Myös seurakuntavaaleissa puhalsivat uudet raikkaat tuulet.

Muutos kirkoksi, jossa on helpompi hengittää, on muhinut jo pitkään. Se ei ole mikään vuoden tai hetken murros. Aste asteelta kirkollinen ilmapiiri on tuulettunut. Ratkaiseva askel otettiin 80-luvulla, kun pappisvirka avattiin myös naisille. Naisteologit ovat keskimäärin miespuolisia kollegojaan avarammin ajattelevia. Heidän osuutensa kasvaessa kirkko on muuttunut hyvään suuntaan.

 

Jonkinlaista kamppailua kirkon suunnasta käydään jatkuvasti. Kaikki eivät iloitse kehityksestä kohti avarampaa uskontulkintaa ja haluaisivat kääntää kelloa taaksepäin. Yllättävän suuri osa esimerkiksi nuorista miesteologeista ei vieläkään hyväksy naisia pappisvirkaan. Heillä ei kuitenkaan ole kirkossa tulevaisuutta, sillä piispat eivät vihi näin ajattelevia papeiksi. Aika entinen ei koskaan enää palaa.

Nyt monet vanhakantaiset kokevat olevansa kirkossa ahtaalla. Aikansa kirkollista elämää, ilmapiiriä ja julkisuuskuvaa hallinneiden on vaikea tottua siihen, ettei kirkko enää tanssikaan heidän pillinsä mukaan. Niinpä puheet ovat paikoin koventuneet, kuulee muun muassa puhuttavan luopiopiispoista tai porttokirkosta.

 

Nykypuheissa ajatukseen siitä, että kirkko avartuessaan on luopumuksen tiellä, sisältyy usein toteamus, että vain vanhakantaiset ottavat Raamatun todesta. Tämä on harhaan menevää ja vähän loukkaavaakin puhetta. Kyllä myös avarammin ajattelevat kirkon ihmiset Raamattunsa tuntevat. Heille kuitenkin on tärkeämpää sen ydinsanoma Jumalan armosta ja lähimmäisenrakkaudesta kuin parin vuosituhannen takaisessa yhteiskunnassa ajankohtaisten yksittäisten käskyjen ja kieltojen tuijottaminen.

Avarampi kristinuskon tulkinta syntyy juuri siitä, että tämän päivän oloissa ja tämän päivän tietämyksen valossa pohditaan, mitä Jumalan armo ja lähimmäisen rakastaminen merkitsevät tämän päivän ihmiselle.

Seppo Simola
Päätoimittaja

kuuluu seuraaviin kategorioihin: Pääkirjoitus
Kirkko & Kaupunki
Viimeisin numero | Arkisto
Tapahtumat
Viva Graupner! 18.05.2013 klo 20:00
Cantores Minoreksen musiikkileikkikoulu 4–6-vuotiaille pojille 19.05.2013
Théodore Dubois: Missa brevis 19.05.2013 klo 10:00
Oi kevät, oi kevät 19.05.2013 klo 14:00
Kevätmatinea 19.05.2013 klo 15:00
Uusin video

http://www.youtube.com/watch?v=0RDygkk9Nv8

..

evl.fi -uutisia
Virsivisan voitto Helsinkiin 17.05.2013
Viestintä halutaan osaksi kirkon uutta strategiaa 17.05.2013
Lapsivaikutusten arviointi palautui valmisteluun 16.05.2013
Naimisiin voi mennä pienellä vaivalla 16.05.2013
Kirkolliskokous vahvisti Kirkon keskusrahaston tilinpäätöksen 16.05.2013
Toimitus

020 610 0100

toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Arkisto

Kirkko & Kaupunki -verkkolehden koko sisältö syyskuusta 2005 alkaen on haettavissa arkistostamme.

Näköislehdet on talletettu erikseen.

Uusimpien uutisten 
RSS-syöte.

Ilmoittajille

Mediakortti 2013

Helsingin seurakunnat
Jo joutui pääkaupunkiseudullekin Suvivirren veisaamisen aika 14.05.2013
Musiikkivideo kutsuu Lähetysjuhlille Helsinkiin 07.05.2013
Kirkko soikoon tummissa ja valoisissa sävelissä 29.04.2013
Vapaaehtoiseksi Lähetysjuhlille 17.04.2013
Tuomasmessu täyttää 25 vuotta 11.04.2013
Lisää uutisia...
Kotimaa 24
Heikki Salo: Lasta on tärkeää kuunnella 18.05.2013
Hiljaisuuden liike monimuotoistuu 18.05.2013
Sadinmaa: ”Jeesus halusi paljastaa pyhitetyn väkivallan” 18.05.2013
”Kristillinen jooga teologisesti mahdollista” 18.05.2013
Piispa Salmi suojelee laulujuhlaa 18.05.2013
Suomi24: Kirkko kuulolla
Philipp Melanchton 18.05.2013
Mitä Jeesuksen kuolema muutti? 18.05.2013
Jääkiekko epäjumala 18.05.2013
Uskonnollisen uskon todellinen hinta 18.05.2013
Minä tiedän mihin uskon ! 18.05.2013
Lisää keskusteluja...

Copyright © 2013 Helsingin seurakuntayhtymä. Toteutus Hexagon IT Oy.