Omat työkalut
Kirkkojakaupunki
Haku
Navigaatio
Palaute & yhteystiedot | Ilmoittajille
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kaupunki
  • Kulttuuri
  • Artikkelit
  • Kannanotot
  • Hartaus
Sijainti: Etusivu / Kannanotot / Herätysliikkeen ongelmat
Info
Tehdyt toimenpiteet
  • Tulosta
  • Lähetä sivu sähköpostilla

Herätysliikkeen ongelmat 04.06.2012

Herätysliikkeet ovat kirkon rikkaus. Tätä mantraa toistellaan kirkossa vähän samaan tapaan kuin aikoinaan jankutettiin Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyyden merkitystä. Johonkin rajaan asti varmasti niin onkin. On hyvä, että ihmiset ovat uskossaan väkeviä ja toimivat aktiivisesti. Ihmisille tekee myös hyvää, että heillä on yhteisöjä, joissa on samanmielisiä ihmisiä ja joissa heistä välitetään.

Herätysliikkeissä on kuitenkin myös ongelmia, joita kirkko ei voi väistellä. Niissä on opillisia omituisuuksia. Näistä ei kuitenkaan avarassa kansankirkossa niin suurta lukua pidetä. Tiukassa uskonyhteisössä esiintyvää henkistä ja hengellistä painostamista tai yksityisyyteen kajoamista taas ei pidä sietää. Kirkon johto ei voi väistää vastuutaan, jos kirkon herätysliikkeissä on epäterveitä ilmiöitä.

Viime aikoina vanhoillislestadiolainen herätysliike on noussut puheenaiheeksi monesta syystä. Sen piirissä tapahtuneet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt ovat räikeimpiä asioita. Ne ovat hirveyksiä, joita ei pidä sietää missään. Kieroutunut anteeksi antamisen kulttuuri ja erikoinen suhtautuminen seksuaalisuuteen on saattanut edesauttaa niitä. Koko liikettä ei voi silti niiden perusteella leimata. Liike itsekin toki tuomitsee rikollisen toiminnan.

Sen sijaan liikkeen jäseniin kohdistuva painostus esimerkiksi suhtautumisessa naispappeuteen tai ehkäisystä pidättäytymiseen ovat aiheita, joihin äitikirkon olisi syytä puuttua. Herätysliikkeessä olevia naisia ei pidä jättää aikansa eläneiden, vanhoillisesta miesnäkökulmasta luotujen asenteiden armoille.

Vanhoillislestadiolaisten piirissä on nykyään sisäistä kuohuntaa ja suurta asioiden uudelleen arvioimisen tarvetta. Tämä heijastuu muun muassa erilaisilta nettipalstoilta. Asioiden selvittämisen vaikeutta ja liikkeen sisäistä painostusta kuvaa se, että aiheesta tehtävissä haastatteluissa, kuten tässäkin lehdessä, liikkeen jäsenet haluavat yleensä esiintyä nimettöminä.

Kirkon johdolta kysytään nyt viisautta siihen, miten se pystyisi tukemaan vanhoillislestadiolaista herätysliikettä tervehdyttämistalkoissa. Liike on saanut paljon hyvääkin aikaan. Monet siinä mukana olevat eivät haluaisi kääntää hengelliselle kotipesälleen selkäänsä, vaan ainoastaan saada sen elämän tolkullisemmalle raiteelle.

Seppo Simola, päätoimittaja

seppo.simola@evl.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: Pääkirjoitus
Kirkko & Kaupunki
Viimeisin numero | Arkisto
Tapahtumat
Musiikkihartaus 25.05.2013 klo 18:00
Lähetysseura Maailma kylässä -festivaaleilla 26.05.2013
Cantores Minoreksen musiikkileikkikoulu 4–6-vuotiaille pojille 26.05.2013
Suvivirren sunnuntain messu 26.05.2013 klo 10:00
Lauluhetki 26.05.2013 klo 11:00
Uusin video

http://www.youtube.com/watch?v=xOktuiPjUUY

..

evl.fi -uutisia
Kesäkuussa juhlitaan lähetystyön ja kirkkomusiikin merkeissä 24.05.2013
Jordania ei saa sulkea rajoja syyrialaispakolaisilta 24.05.2013
Lapsille ja perheille puuhaa kesäjuhlilla 23.05.2013
Kirkon ja yhteiskunnan palvelukseen tarvitaan moniosaajia 22.05.2013
Uskonnonopettajat palkitsevat uskonnon reaalissa menestyneet abiturientit 22.05.2013
Toimitus

020 610 0100

toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Arkisto

Kirkko & Kaupunki -verkkolehden koko sisältö syyskuusta 2005 alkaen on haettavissa arkistostamme.

Näköislehdet on talletettu erikseen.

Uusimpien uutisten 
RSS-syöte.

Ilmoittajille

Mediakortti 2013

Helsingin seurakunnat
Uudistettu Suviradio ui kesäksi verkkoon 23.05.2013
Uskontojen kylä ensimmäistä kertaa mukana Maailma kylässä -festivaalilla 22.05.2013
Virsivisan voitto Helsinkiin 21.05.2013
Jo joutui pääkaupunkiseudullekin Suvivirren veisaamisen aika 14.05.2013
Musiikkivideo kutsuu Lähetysjuhlille Helsinkiin 07.05.2013
Lisää uutisia...
Kotimaa 24
Tutkija: Kuumin piispa -kisa muistuttaa tosi-tv:tä 25.05.2013
Englannin kirkkoon naispiispat 2015? 25.05.2013
Uskontojen kylä nousee Helsinkiin 25.05.2013
Arabikevät on haastanut kristittyjen ja muslimien yhteiseloa 24.05.2013
Uskonnon osaajat tulevat Oulusta jo 7. vuotta peräkkäin 24.05.2013
Suomi24: Kirkko kuulolla
No hei palstalaiset, Kyllikki-puppi täällä! 25.05.2013
Kirkko haukkuu Hesaria 25.05.2013
Aika laulaa Suvivirttä, mutta missä? 25.05.2013
Ihan tyhmää uskoa näkymättömään vanhukseen 25.05.2013
Uskonvapaudesta 25.05.2013
Lisää keskusteluja...

Copyright © 2013 Helsingin seurakuntayhtymä. Toteutus Hexagon IT Oy.