Omat työkalut
Kirkkojakaupunki
Haku
Navigaatio
Palaute & yhteystiedot | Ilmoittajille
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kaupunki
  • Kulttuuri
  • Artikkelit
  • Kannanotot
  • Hartaus
Sijainti: Etusivu / Kannanotot / Kastaako vai ei?
Info
Tehdyt toimenpiteet
  • Tulosta
  • Lähetä sivu sähköpostilla

Kastaako vai ei? 21.05.2012

Päätoimittaja Seppo Simola totesi pääkirjoituksessaan (K&k; 16.5.), että pettymys kirkon toimintaan on vain ani harvalla kirkon jäsenellä syynä siihen, että lapsi päätetään jättää kastamatta. Olen itse saanut lapsen vuonna 2011, mutta häntä ei ole kastettu, vaikka minä kuulun kirkkoon.

Sain kotiini kyselyn, jolla kartoitettiin muun muassa syitä siihen, miksi lasta ei ole haluttu kastaa. Valmiina vastausvaihtoehtoina kyselyssä olivat muun muassa syyt, jotka Simolakin nosti esiin kirjoituksessaan: vanhemmilla on erilainen näkemys uskonnosta ja lapsen halutaan antaa itse päättää aikanaan kirkkoon kuulumisesta.

Valmiissa vaihtoehdoissa ei ollut ”pettymystä kirkon tapaan toimia” tai vastaavan sävyistä vaihtoehtoa. Vapaaseen tekstikenttään oli mahdollisuus lisätä myös muita syitä.

Täytin kyselylomakkeen ja kerroin illalla puolisolleni siitä. Kun puhuimme asiasta, huomasin että meille tärkein syy eli pettymys kirkon toimintaan ei ollut ollut valmiina vaihtoehtona. Avasin jo liimatun vastauskirjekuoren ja lisäsin vapaakenttään tämän syyn.

Erilaisiin kyselyihin vastatessa useimmilla ihmisillä lienee taipumus valita annetuista vaihtoehdoista parhaiten sopivat ehkä sen suuremmin ylimääräisiä kirjoittelematta. Itse uskon, että jos annettuna vaihtoehtona olisi ollut ”pettymys kirkon toimintaan” olisi useampi kuin ani harva tämän vaihtoehdon valinnut.

Kastamattoman lapsen äiti

kuuluu seuraaviin kategorioihin: Mielipide
Kirkko & Kaupunki
Viimeisin numero | Arkisto
Tapahtumat
Lauletaan yhdessä 23.05.2013 klo 10:00
Siioninvirsiseurat 23.05.2013 klo 18:00
Luottamuksen rukoushetkiä Mustasaaren kappelissa 23.05.2013 klo 18:30
Kuorojen kevät IV -konsertti 23.05.2013 klo 19:00
Cantores Minoreksen musiikkileikkikoulu 4–6-vuotiaille pojille 24.05.2013
Uusin video

http://www.youtube.com/watch?v=xOktuiPjUUY

..

evl.fi -uutisia
Kirkon ja yhteiskunnan palvelukseen tarvitaan moniosaajia 22.05.2013
Uskonnonopettajat palkitsevat uskonnon reaalissa menestyneet abiturientit 22.05.2013
MY-kirkon presidentti Kansanlähetyspäivillä 21.05.2013
Rippikoululaiset saavat tietoa seurakuntavaaleista ja vaikutusmahdollisuuksista 21.05.2013
Pyhän Kolminaisuuden päivä: Pyhä ja salattu Jumala 21.05.2013
Toimitus

020 610 0100

toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Arkisto

Kirkko & Kaupunki -verkkolehden koko sisältö syyskuusta 2005 alkaen on haettavissa arkistostamme.

Näköislehdet on talletettu erikseen.

Uusimpien uutisten 
RSS-syöte.

Ilmoittajille

Mediakortti 2013

Helsingin seurakunnat
Uskontojen kylä ensimmäistä kertaa mukana Maailma kylässä -festivaalilla 22.05.2013
Virsivisan voitto Helsinkiin 21.05.2013
Jo joutui pääkaupunkiseudullekin Suvivirren veisaamisen aika 14.05.2013
Musiikkivideo kutsuu Lähetysjuhlille Helsinkiin 07.05.2013
Kirkko soikoon tummissa ja valoisissa sävelissä 29.04.2013
Lisää uutisia...
Kotimaa 24
Piispa: Ollaanko Hesarissa sokeita? 22.05.2013
Onko Björn-piispa "unelmamies"? 22.05.2013
Ilkka "Ile" Vainio julkisti iltarukouskisan 22.05.2013
Toimittajat pohtivat suhdettaan uskontoon 22.05.2013
Kansanlähetyksen lähetysjohtaja tukee seksioppaan opetuksia 22.05.2013
Suomi24: Kirkko kuulolla
ELÄMÄN SALAISUUS? 22.05.2013
Vapaakirkkojen ja vapaa-ajattelijoiden yhteinen agenda 22.05.2013
Vapaakirkkojen ja vapaa-ajattelijoiden yhteinen agenda 22.05.2013
Homoseksuaalisuuden häviö 22.05.2013
Jumalan tahdon vastaista vääryyttä tuleekin vihata 22.05.2013
Lisää keskusteluja...

Copyright © 2013 Helsingin seurakuntayhtymä. Toteutus Hexagon IT Oy.