Oikein ja arvotonta

Vähän tämmöisestä on kyse, kun kirkossa kuppi tuli täyteen Luther-säätiön temppuilusta. Liika on liikaa. Tässä tapauksessa liikaa oli se, että kirkon pappi vihitytti itsensä piispaksi vastoin kirkon järjestystä. Tilanne on käynyt mahdottomaksi eikä sitä voida enää sietää. On oikein ja kohtuullista, että Tampereen tuomiokapituli pistää kyseisen papin pappisoikeudet hyllylle kunnes asia on selvitetty. Juridiikka on tämmöisissä tapauksissa mutkikasta ja asian hoitaminen ottaa aikansa, mutta hyvä, että liikkeelle on lähdetty.

Arvotonta sen sijaan on Luther-säätiön ja sen hengenheimolaisten menettely. Jos he kerran näkevät kirkon luopuneen aidosta uskosta, olisi ryhdikästä itse jättää tällainen luopiolaitos ja perustaa oma oikeauskoinen kirkko. Meillä on uskonnonvapaus ja kellä tahansa samanmielisillä oikeus perustaa oma uskontokuntansa. Roikkuminen ja temppuilu kirkon sisällä tekee hallaa kaikille, lopulta ehkä eniten heidän omalle asialleen.

Kummallista on myös kirkollisten järjestöjen, jopa kirkon virallisten lähetysjärjestöjen Luther-säätiölle antama tuki. Kirkon järjestö, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, antoi tilansa tapahtumaan, jossa vihittiin kummallinen varjopiispa. Kirkon johdon pitäisi vähintään pohtia, mikä tällaisen järjestön asema oikein on.

Moni on kysynyt, mistä näitä naispappeuteen kielteisesti suhtautuvia nuoria miehiä ja naisia oikein tulee. Vastaus on yksinkertainen: osa kirkon omista herätysliikepohjaisista järjestöistä kasvattaa koko ajan uusia. Niiden ylläpitämä Suomen teologinen instituutti oikein järjestelmällisesti kouluttaa heitä. Luther-säätiö on näiden järjestöjen outo lehtolapsi.

Ei ole samantekevää, millaisessa hengessä ja millaisin ajatuksin kristillistä sanomaa maailmalle viedään. Tästä elävänä osoituksena oli varjopiispan vihkimyksessä läsnä ollut kenialainen piispa. Olisi aika tutkailla, mitä kirkon lähetysjärjestöiltä edellytetään.

Seppo Simola

päätoimittaja