Suuri kertomus

Elämme yksilöiden aikaa, olemme oman onnemme seppiä. Jokainen piirtää oman kertomuksensa, joka ei liity toisiin eikä mihinkään suurempaan. Kertomus on villi ja vapaa, riippumaton, ainutkertainen.

Kun näitä pieniä yksilöllisiä kertomuksia vähän pinnasta raapaisee, huomaa kumminkin, että sama tarina siellä sisällä aina on. Aina kuljetaan ristin ja ylösnousemuksen välillä. Ollaan lähellä ihmiselämän yhteistä suurta tarinaa.

 

Jokaisen tarinasta löytyy kieltäjiä ja kavaltajia, pettäjiä ja epäilijöitä. Niitä, jotka jättävät sinut yksin hikoilemaan verta, ja niitä, jotka myyvät yhteytensä sinuun kolmestakymmenestä hopearahasta, ja niitä, jotka tarjoavat katkerimpaan janoosi hapanviiniä.

Kaikkialla kannetaan liian raskaita ristejä, painetaan piikkikruunuja päähän, uhrataan viattomia ja tunnetaan Jumalankin hylänneen. Ihmiselämästä ei selviä ilman läheisen menettämistä ja rakkauden kuolemaa. Ne ovat hetkiä, jolloin on hyvin, hyvin vaikeaa uskoa ylösnousemukseen tai edes toivoa sitä.

 

Silti elämä yllättää. Haudan edestä onkin vieritetty kivi pois ja sisältä löytyvät vain tyhjät käärinliinat. Syvälle maan alle kätketystä siemenestä nousee uusi verso. Kukat puhkeavat kukkaan ja yhtäkkiä Emmauksen tiellä rinnallasi kulkee hän, jonka jo luulit iäksi menettäneesi.

eikä viimeistä kuvaa piirretä mustalla, vaan joka aamu aurinko nousee, kevät sulattaa jäät ja maailma maalataan täyteen värejä. Löytyy niitä, jotka sitovat haavasi, pesevät jalkasi, murtavat uudelleen leipää kanssasi ja juovat viiniä yhteisestä maljasta.

 

Kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäinen on suuri kertomus, koska se on niin totta. Se kertoo Jumalasta, joka on lähellä jokaisen ihmisen omaa tarinaa. Kertomusta kärsimisestä, epätoivosta, kivusta ja kuolemasta, uudelleen viriävästä toivosta, uskosta ja rakkaudesta, ylösnousemuksesta, ilosta ja onnesta. Sellainen on ihmisen osa, Jumalan kuvan.  

Seppo Simola

päätoimittaja