Omat työkalut
Kirkkojakaupunki
Haku
Navigaatio
Palaute & yhteystiedot | Ilmoittajille
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kaupunki
  • Kulttuuri
  • Artikkelit
  • Kannanotot
  • Hartaus
Sijainti: Etusivu / Kannanotot / Töölössä on toimintaa nuorille aikuisille
Info
Tehdyt toimenpiteet
  • Tulosta
  • Lähetä sivu sähköpostilla

Töölössä on toimintaa nuorille aikuisille

Huolestunut nuori aikuinen koki (K&k 27.1.), että Töölön seurakunta ei tarjoa nuorelle aikuiselle juuri minkäänlaista toimintaa. Paljon nuoria aikuisia käy kuitenkin kaikille avoimissa pop-messuissa. Moni jää messun jälkeen myös jatkoille laulamaan veisukaraokea ja tapaamaan ihmisiä.

Viime syksystä asti seurakunnan kerhokeskuksessa (Tykistönkatu 8) on pidetty joka torstai avoin nuorten aikuisten ilta. Illat ovat olleet enimmäkseen vapaamuotoista oleilua, mutta toisinaan luonamme on käynyt kutsumamme puhuja ja ilta on päätetty hartauteen. Paikalla on usein ollut seurakunnan nuorisopappi, mutta pääasiassa toiminta on nuorten aikuisten itsensä vastuulla, ja kaikki mukana olevat saavat vaikuttaa siihen. Suurin osa kävijöistä on juuri täysi-ikäistyneitä, mutta ikärajaa ei ole.

Toimintaa ei aloitettu ensisijaisesti estämään nuorten aikuisten kirkosta eroamista, vaan meidän entisten isosten ja aktiivinuorten toiveesta ja tarpeesta. Myös kirkosta eronneet, uskonnottomat ja muihin uskontoihin kuuluvat ovat tervetulleita. Samoin sinä ja ystäväsi, Huolestunut nuori aikuinen!

Ada-Maaria Hyvärinen
Lauri Hämeen-Anttila
toiminnan vapaaehtoiset vastuuhenkilöt


 

Nostit kirjoituksessasi esille tärkeän asian, huolen siitä, että nuori aikuinen ei löydä kirkosta mitään. Meillä työntekijöillä on ollut kanssasi samainen huoli. Helsingin seurakuntien nuorten aikuisten työstä vastaavat papit ovatkin tästä syystä tehneet yhteistyötä sekä toiminnan suunnittelussa että toteutuksessa, jotta se olisi mahdollisimman monipuolista ja helposti lähestyttävää. Näin nuoret aikuiset voisivat etsiä itselleen sopivia toimintamuotoja kaikista Helsingin seurakunnista, joissa jokaisessa on toiminnalla hiukan erilaisia painopisteitä.

Esimerkiksi Töölössä on jo viiden vuoden ajan järjestetty Popmessu kerran kuussa, ja Kalliossa on teatteritoimintaa ja Usko tai älä -ryhmä. Lisätietoja saa osoitteesta www.uskotoivorakkaus.fi, jota päivitetään aktiivisesti. Lämpimästi tervetuloa mukaan Helsingin seurakuntien nuorten aikuisten toimintaan!

Riikka Wikström, nuorten aikuisten pappi, Töölö
Mari Mattsson, nuorten aikuisten pappi, Kallio

kuuluu seuraaviin kategorioihin: Mielipide
Kirkko & Kaupunki
Viimeisin numero | Arkisto
Tapahtumat
Viva Graupner! 18.05.2013 klo 20:00
Cantores Minoreksen musiikkileikkikoulu 4–6-vuotiaille pojille 19.05.2013
Théodore Dubois: Missa brevis 19.05.2013 klo 10:00
Oi kevät, oi kevät 19.05.2013 klo 14:00
Kevätmatinea 19.05.2013 klo 15:00
Uusin video

http://www.youtube.com/watch?v=0RDygkk9Nv8

..

evl.fi -uutisia
Virsivisan voitto Helsinkiin 17.05.2013
Viestintä halutaan osaksi kirkon uutta strategiaa 17.05.2013
Lapsivaikutusten arviointi palautui valmisteluun 16.05.2013
Naimisiin voi mennä pienellä vaivalla 16.05.2013
Kirkolliskokous vahvisti Kirkon keskusrahaston tilinpäätöksen 16.05.2013
Toimitus

020 610 0100

toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Arkisto

Kirkko & Kaupunki -verkkolehden koko sisältö syyskuusta 2005 alkaen on haettavissa arkistostamme.

Näköislehdet on talletettu erikseen.

Uusimpien uutisten 
RSS-syöte.

Ilmoittajille

Mediakortti 2013

Helsingin seurakunnat
Jo joutui pääkaupunkiseudullekin Suvivirren veisaamisen aika 14.05.2013
Musiikkivideo kutsuu Lähetysjuhlille Helsinkiin 07.05.2013
Kirkko soikoon tummissa ja valoisissa sävelissä 29.04.2013
Vapaaehtoiseksi Lähetysjuhlille 17.04.2013
Tuomasmessu täyttää 25 vuotta 11.04.2013
Lisää uutisia...
Kotimaa 24
Heikki Salo: Lasta on tärkeää kuunnella 18.05.2013
Hiljaisuuden liike monimuotoistuu 18.05.2013
Sadinmaa: ”Jeesus halusi paljastaa pyhitetyn väkivallan” 18.05.2013
”Kristillinen jooga teologisesti mahdollista” 18.05.2013
Piispa Salmi suojelee laulujuhlaa 18.05.2013
Suomi24: Kirkko kuulolla
Philipp Melanchton 18.05.2013
Mitä Jeesuksen kuolema muutti? 18.05.2013
Jääkiekko epäjumala 18.05.2013
Uskonnollisen uskon todellinen hinta 18.05.2013
Minä tiedän mihin uskon ! 18.05.2013
Lisää keskusteluja...

Copyright © 2013 Helsingin seurakuntayhtymä. Toteutus Hexagon IT Oy.