Keskustelu
Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Takaisin keskustelupalstan etusivulleAiheeseen on tällä hetkellä 8 vastausta.
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Artikkelista syntyy sellainen kuva, että nyt kirkolla menee kovaa. Että nyt kaikki suorastaan ryntäävät kirkkoon niin, että ovet lentelevät saranoiltaan.
Kirkosta eroaminen vaan jatkuu yhä kovempaa vauhtia :)
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Bror, veljeni, ottaen huomioon hymiön kommenttisi perässä, tulkitsen sanasi savolaisittain sävyttyneiksi.
Varsinkin kun juuri eilen tai tänään luin uutisotsikon jostakin valtakunnallisesta uutisvälineestä, että kirkosta eroaminen vähenee tänä vuonna ja oli jo viime vuonna huomattavasti vähentynyt. Samanaikaisesti kirkkoon liityttiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin, ainakin ruuhka-Suomessa.
Kirkon merkitys samoin kuin uskonsisällön merkitys aletaan pikku hiljaa mieltää kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa, että oivallus sisäisen elämän ja postmodernin lupauksesta post-postmodernille ihmiselle alkaa punkea tietoiseen tajuntaan.
Tämän havaitsee kirkossa kävijöistä ja kirkollisesta uudesta aallosta, jonka edustajat ovat taivaan valtakunnan kansalaisia.
Sosiaalinen media toimii paitsi koordinoimassa hengellisiä toimintamuotoja ja keräämässä yhteen hengeltään zenmieliset, hengellistä omaa elämäänsä etsivät, taakkansa alle uupuneet etsijät ja omastaan toisille jakavat.
Kirkot ovat fyysiset kokoontumispaikat näille kaikille ja kirkollinen uusi aalto on sisäisen elämän arvodimension ja kristillisen tradition synteesistä alkanut liikehdintä, joka tuo valoon kaiken sen rakkauden, jota jatkuvasti etsitään, kaivataan ja tuodaan näkyviin. Valossa sen voi löytää. Kirkon työntekijät ovat ne, jotka yhdessä lukuisten maallikkoavustajien kanssa asettavat lampun lampunjalkaan, jotta valo loistaisi laajalle. Tuossa valossa kirkko merkityksessä Kristuksen seurakunta, kylpee ja heijastaa ylhäältä tulevaa valoa.
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Kuule Gutenberg, älä sä rupee Bonnyy analysoimaa, sä et tunne hänt!
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Jochanan, poikaseni, mähän kuule analysoin ketä ja mitä mä haluun.
Eihän se sitä paitsi ole tuntemisesta kiinni, vaan kuten kirjallisuustieteen uuskritiikki väitti aikoinaan kirjallisuudentutkimuksen metodiksi, vain B. Nymanin sanoista.
Väitteeni tueksi vaikka tämä: Lähes kaikki, mitä hän on tähän asti sanonut, on sisältänyt "savolaiskomponentin", mikä on hänen positiivisimpia puoliaan, jonka olen pannut ilolla merkille aina kun hän on tällä foorumilla avannut sanaisen kirstunsa.
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Jokke ja Gute, ottakaahan nyt ihan iisisti. Asiahan on nyt niin, et en mä oo vielä savolainen vaikka olen täällä päin jo jonkin ajan asunutkin. Mä oon pohjanmaalta jossa Vaasan veri ei vapise eikä Kauhavan rauta ruostu :)
Mut joo kyllä nyt näyttää tää kirkon kehitys taas ottavan yhden askeleen taaksepäin. Mutta niinhän se on kuten joku viisas sanoi, siis, että "kaksi askelta eteen ja yksi taakse". Näinhän se menee ja näin se on aina mennyt. Mutta siitä se on hyvä, että "historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja konsut saa aina palkkansa".
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Kyllä taas Gutenberg on oikeassa. Viime vuonna kirkosta eroaminen väheni huomattavasti, ja kirkkoon liityttiin enemmän kuin koskaan. Eli tällä hetkellä näyttää paremmalta kuin aikoihin.
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Joo Bene, kyllä näyttää paremmalta kuin aikaisemmin mutta ei kovin hyvältä kirkon kannalta katsottuna. Vaikka nämä mediajutut ovatkin lisänneet suosiotaan niin ei se kuitenkaan sitä kerro, että ihmiset uskoisivat Jeesuksen neitseelliseen syntymään, tuonelassa käyntiin ja ruumiilliseen ylösnousemukseen. Eiköhän tässä ole kysymys vain yleisen uskonnollisuuden ilmiöstä.
Kirkkoon liittyminen on myös tullut helpommaksi ehkä juuri sen vuoksi kun edes arkkipiispamme ei enää usko neitseelliseen sikiämiseen. Tästä on hyvin lyhyt matka koko Jeesuksen jumaluuden kieltämiseen.
Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
Lainaus: Vs: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa
kirjoittaja Bror Nyman — kirjoitettu torstai 02. helmikuuta 2012, 19.56Joo Bene, kyllä näyttää paremmalta kuin aikaisemmin mutta ei kovin hyvältä kirkon kannalta katsottuna. Vaikka nämä mediajutut ovatkin lisänneet suosiotaan niin ei se kuitenkaan sitä kerro, että ihmiset uskoisivat Jeesuksen neitseelliseen syntymään, tuonelassa käyntiin ja ruumiilliseen ylösnousemukseen. Eiköhän tässä ole kysymys vain yleisen uskonnollisuuden ilmiöstä.
Kirkkoon liittyminen on myös tullut helpommaksi ehkä juuri sen vuoksi kun edes arkkipiispamme ei enää usko neitseelliseen sikiämiseen. Tästä on hyvin lyhyt matka koko Jeesuksen jumaluuden kieltämiseen.
Niinhän sinä varmaan toivot, mutta asia ei ihan noinkaan ole. Jos miettii niitä asioita, jotka ovat luovuttamattomia kristinuskossa, niin Jeesuksen jumaluus on yksi sellainen asia.
Kertomus neitseestä syntymisestä oli sen ajan tapa ilmaista, että nyt on syntynyt tärkeä henkilö, ja että tämä syntynyt henkilö on Jumalan poika. Ihmiset tunnistivat tästä antiikin kulttuurissa tutusta kertomuksesta, että Jeesus on Jumala. (Voi olla, että edes aikalaisetkaan eivät uskoneet esim. jumalkeisarien olleen oikeasti neitsyestä syntyneitä, mutta kertomukset henkilön neitseestä syntymisestä viestittivät tuon ajan ihmisille, missä asemassa tuolla tavoin syntynyt ihminen oli.)
Eli neitseestä syntyminen ei ole kristinuskon kannalta niin oleellinen asia kuin vaikkapa Jeesuksen jumaluus. Eikä neitseestä syntymiseen uskominen tai uskomatta oleminen tietenkään tarkoita sitä, että oltaisiin edes lähellä Jeesuksen jumaluuden kieltämistä. Tällaista ei kukaan piispa tai kirkkomme pappi ole esittänyt. Sitä paitsi Jumalahan on täysin vapaa valitsemaan, miten Hän tänne maailmaan syntyy, joten usko Kristuksen jumaluuteen ei todellakaan edellytä uskoa neitseestä syntymiseen. (Itse olen kyllä valmis siihenkin uskomaan, koska aika pikkujuttuhan tuo neitseestä syntyminen on sen rinnalla, että Jumala tulee ihmiseksi keskellemme.)



Jouluradio löi kuuntelijaennätyksensä.
Sosiaalisella medialla tarkoitetaan verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokainen verkossa oleva voi paitsi vastaanottaa tietoa netissä myös viestiä verkossa muiden kanssa. Toivontuottajien Jouluradio oli sosiaalisessa mediassa oman Facebook-ryhmän kautta, joka keräsi noin 16 500 fania tai ”tykkääjää”. Luku on suuri, sillä esimerkiksi Radio Novalla on noin 15 500 fania.
…
Siirry artikkeliin: Sosiaalinen media kirittää kirkkoa