Seppo Simola kirjoitti:

"Vanhan suomalaisen perinteen mukaan ihmiset haluavat solmia avioliittonsa kirkossa, Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnä ollessa. Älköön nyt kirkko itse olko sitä heiltä kieltämässä, olivatpa he mitä sukupuolta tahansa."

Mikäli kirkollista vihkimistä sortuu ajattelemaan vain yhtenä kansanperinteenä muiden joukossa, niin johtopäätös on helpostikin tuollainen.

Miksi kieltää polttamasta kokkoa juhannuksena jos ei ole metsäpalovaaraa? Miksi kieltää perheistä tilaamasta punanuttuista miestä jakamaan lasten joululahjat? Miksi kieltää maalaamasta pääsiäsenä kananmunia tai suömästä mämmiä? Miksi kieltää nuorisoa käyttämästä valkoista lakkia saavutetun tutkintonsa kunniaksi? Kansanperinnettä kaikki vailla mitään muuta välttämättömyyttä.

Kirkon itseymmärrys kirkollisen vihkimisen merkityksestä on kuitenkin vallan toisenlainen. Kyse on parisuhteen tuomisesta elävän Jumalan pyhitettäväksi. Elävän Jumalan, johon todella uskotaan.

Onko siis samaa sukupuolta olevien avioliitolle samaa lupausta kuin miehen ja naisen liitolle? Jos on niin, miten Jumala on tämän lupauksen ilmoittanut?

Simola voisi soveltaa tuota sinänsä nokkelaa hernerokkalautas-vertaustaan myös itseensä. Hänhän nimenomaan painottaa, että kyse on pienen marginaalisen ryhmän "oikeuksista". Hän jos joku on nyt myymässä esikoisoikeuttaan yhdestä hernerokkalautasesta (toki Simolan ollessä kyseessä, oikeus on taidettu jo myydä).

Simola päivittelee, että kysymys homoliitoista on saanut suhteettoman suuren roolin ja seksistä on tullut kristillisen sanoman ja uskon syvin olemus. Tyypilliseen tapaansa, hän kohdistaa vihaisen katseensa jälleen "pahoihin hurskaisiin kristillisiin piireihin". Omat silmät ovat jo niin malkantäyteiset, että näkökyky on sumentunut. Juuri hänen kaltaisensa ovat tehneet siitä suuren roolin, johon "pahat hurskaat kristilliset piirit" ovat joutuneet reagoimaan itsepuolustuksella jäätyään kaiken älämölön keskellä paitsioon.

Mutta näinhän se on aina mennyt; älämölö nousee aktivistileiristä (Simolaakin kai voi kutsua eräänlaiseksi aktivistiksi). Olen vielä nuori mies, mutta jopa minä muistan varsin hyvin, kuinka hurskaissa kristillisissä piireissä homoilusta ei uskallettu sanoa halkastua sanaakaan vielä 20 vuotta sitten. Sen jälkeen älämölö on nopeasti tunkeutunut niin eduskuntaan kuin kirkkoonkin, kun tuskin oltiin päästy edellisestä älämölöstä (feministit asialla). Älämölöä kyllä varmasti piisaa tulevaisuudessakin. Siitä näyttää Simola & Co. pitävän erityisen hyvää huolta.

Simola onnistuu viikko toisensa jälkeen vetoamaan lukijan masokistiseen itsensä rääkkämisen tarpeeseen yhä ärsyttävämmillä pääkirjoituksilla ja nokkelilla huomioillaan. Näin hän hyvin linjakkaasti vie eteenpäin K&K:lle valitsemaansa haasteita esittävän "kirkollisen" lehden sanomaa. Pääkirjoitusten ohella ärsytystasojen ylläpitämiseen on löytynyt viime aikoina myös muita oivia keinoja kuten Ville Rannan mauttomat ja Simolaa ilmeisesti suuresti viihdyttävät piirustukset.

Tällä viikolla Simola tarttuu takuuvarmaan teemaan eli homoliittoihin. Hän ottaa jälleen rohkeasti kantaa "vähäosaisten" puolesta kannustamalla kirkkoa siunaamaan homojen liitot - kun niitähän tulisi kuitenkin niin vähän, että kenenkään ei tarvitsisi olla huolissaan. Simola todellakin argumentoi mm. tuomalla esiin rekisteröityjen homojen parisuhteiden määrän Helsingissä, ikään kuin tuollaisella määriin viittaamisella olisi mitään painoarvoa suuntaan tai toiseen. Ei kai hän kuvittele, että tuolla määrällä olisi mitään merkitystä asiassa?! Onko tämä olevinaan hölmöille piispoille suunnattua suostuttelua, että liitot voisi siunata, kun ne ovat vain hyvin marginaalinen ilmiö? Tällaisilla perusteillako päätöksiä muka tulisi tehdä? Ehkä Simolan ideaaliyhteiskunnassa, mutta toivottavasti ei koskaan Suomen luterilaisessa kirkossa.

Homojen avioliitoissa on kyse periaatteellisesta asiasta, joka tulee ratkaista kirkon piirissä Raamatun valossa ja avioliittoa Jumalan asettamana instituutiona kunnioittaen. Pääkirjoitus heijastaa myös nykyistä avioliiton vähäistä arvostusta, kun Simolakin tuntuu suhtautuvan avioliittoon lähinnä nimityksenä, jota voidaan kyllä käyttää, jos se vain tuottaa suhteen osapuolille hyvää mieltä. Kuten Simola toteaa, homoliitot eivät varmastikaan heikentäisi miesten ja naisten välisten liittojen arvoa - sen sijaan tällainen väheksyvä ja löysä suhtautuminen nakertaa pohjaa avioliiton erityisasemalta parisuhteen haluttuna (?) ja ikiaikaisesti arvostettuna muotona. Eikös muuten kaikkia parisuhteita voisi yhtä hyvin nimittää ihan millä nimellä kukin pariskunta vain haluaa ilman sen kummempia seremonioita tms.? Eihän se avioliitto nyt ole sen kummempi kuin muutkaan, eihän?

Simola osaa todella ottaa eroa luterilaisen kirkon perinteeseen ja luovia maallisen yhteiskunnan suosiossa. Kirkon tulisi hänen mielestään ilmeisesti täysin mukautua kansan vaatimuksiin, jotta kellään ei vain olisi epämukava olo esim. Raamatun edessä. Näinkö toimimme Jeesuksen ja Paavalin opettamalla tavalla: uimme valtavirran mukana ja unohdamme Raamatun "ikävät kohdat" selittämällä ne historiallisesti kontekstuaalisiksi ja nykypäivänä pätemättömiksi? Eikös Jumalan Sana pitänyt säilyttää eheänä? Näinkö "kirkollinen" lehti taas tukee kirkkoa tehtävässään?

By the way, aika pinnallisesti Simolakin tuntuu lähestyvän homoliittoja, kun näyttää yhdistävän niihin liittyvän keskustelun lähinnä kysymykseen seksin harjoittamisesta. Ikään kuin kirkossa ei nähtäisi asiaa sen syvällisemmin. Hohhoijaa!

kertokaapa minulle sitten, mitä muuta eroa on homo- ja heteroliitolla, kun se seksi?

Mm. se, että toinen on Jumalan tahdon mukainen ja toinen vastainen.

On järkyttävää kuinka vanhakantaiset ja syrjivät ovat ihmisten käsitykset avioliitosta vielä 2010-luvulla!

Kukaan ei näytä kantavan huolta esimerkiksi eläimiinsekaantujien oikeuksista. Miksi kirkko ei voisi olla tässä aloitteellinen ja edelläkävijä, kun kerran valtiovalta ei tee mitään?

Eikö olisi luontevaa vahvistaa sopiva kaava esimerkiksi ihmisen ja lemmikkieläimen liiton siunaamiselle?

Jos ihminen rakastaa vaikkapa koiraansa oikein sydämestään, niin eihän se ole keneltäkään pois!

siitä olen yhtämieltä, että avioliitossa pitäisi siirtyä vihkimisestä siunaamiseen. ihan siksikin, että uskontoja on suomessa useita, ja avioliiton pitäisi voida olla kaikille yhdenmukainen, ja siis uskonnosta erillinen asia.  Cynthia Nixon sanoi hyvin viimevuoden National Equality -marssissa: "..when a country has different laws for different categories of people it seds it's population a message, that the different group of people with lesser rights are somehow inferior and less deserveing of respect and are infact not wholly human." pätee muuhunkin, kun vaan hlbt-ihmisiin.

koen sen kuitenkin vähintäänkin hämmentävänä, että siunauskaavaa esitetään kompromissiratkaisuna, koska olemassa olevaa heteroiden oikeutta vihkimiseen, ei haluta laajentaa koko kansan oikeudeksi. mutta kaipa se on askel eteenpäin sekin, että ihmisillä olisi edes jatkossa yhdenmukaiset oikeudet. 

henkilökohtaisella tasolla minulla ei ole hinkua tulla vihityksi, kun en ole edes kristitty. yksi syy tähän on, että en voisi ikinä hyväksyä jumalaa, joka kieltää rakastamasta toista ihmistä pelkän sukupuolen perusteella. itse olen bi, ja minulle sukupuoli ei ole mikään peruste erotella ihmisiä toisistaan.

Simo Seppola, vertauksesi eläimiinsekaantujiin on absurdi ja irrelevantti.

Ymmärräthän sinä kuitenkin sen, että sinä kirjoitat nyt täällä kristittyjen palstalla, jossa kirjoittelee paljon ihmisiä, jotka ovat kristittyjä ja joiden arvomaailma pohjautuu Raamattuun??

Oma kirjoituksesi on absurdi, koska et osaa huomioida sitä, että nyt puhutaan kristillisestä avioliitosta ja vihkimisestä, joka ei ole uskonnosta erillinen asia ja joka nimenomaan on vain ja ainoastaan heterojen oikeus. Siihen ei vaikuta mitkään sukupuolineutraalit avioliittolait vähäisimmässäkään määrin.

anteeksi jos loukkasin, ja jos loukkaan edelleen. mutta käsittääkseni kohdat raamatussa, jossa homous tuomitaan, on varsin kauan aikaa sitten kirjoitettuja, ja samoihin aikoihin on raamattuun kirjoitettu kaikenlaista muutakin sellaista, mitä ei nyky-yhteiskunnassa pidetä ollenkaan ajankohtaisena. mietin siis vaan, että kun niin monta asiaa on raamatun opeista nykykristillisissä yhteisöissä jo hyllytetty, niin miksi homous on edelleen kristityille se punainen vaate? myöskin raamattu nimenomaan tuomitsee homoseksin, eli onko avioliitto siis vain seksiä? vai olisiko homoseksin tuomitsemisen pohjana, se että noihin aikoihin muutenkin seksiä kuului harrastaa vain lisääntymistarkoitukseen. nykyaikana kun seksiä harrastaa aika moni ihminen, ilman minkäänlaista lisääntymisaikomusta. katoliset nyt on asia erikseen.

Kiitokset Simolalle hienosta ja avarakatseisesta pääkirjoituksesta. Luo uskoa tulevaisuuteen lukea tällaisia kirkollisista piireistä tulevia kannanottoja.

Miukunen: Raamatun aikana oli muunmuassa kaupungit Sodoma ja Gomorra, joissa oli rutkasti sukupuolineutraaleja liittoja, eli ei tämä mikään uusi asia ole. Myös muuan Rooman valtakunta kaatui tähän tyyliin mikä nykyisin meitä kiehtoo. Siitä on jo jokin aika, kun kirjoitettiin kirja "Rooman valtakunnan tuho", EI SIIS "...nousu ja tuho", ja kirja käsitteli kaikkia niitä ilmiöitä jotka alkoivat näkyä jo joitakin vuosikymmeniä sitten maailmassamme, jotka näkyivät roomassakin ennen luhistumista.

Kirjassa osoitettiin kuinka nyt on koko maailma samassa sopassa, lisänä ainoastaan tieteen tuomat mahdollisuudet valmistaa kaikki mitä ihmisen ahneus vain halajaa, josta syystä myös totaalinen saastuminen on jo oven takana. Raamattu on metka kirja siinä että siellä tarkoin kerrotaan tämäkin aika tapahtuvaksi. Vihdoin kaikki ilmestyskirjan tapahtumatkin ymmärretään tieteen valossa Globaaliksi saastekatastrofiksi, silloin sellaisen ihmisen näyssä näkemäksi, joka ei tietenkään voinut näkemäänsä ymmärtää.

Raamattu nyt vain ei ole mikään "jonkun uskonnon kirja", vaan pohjautuu samaan perimätietoon kuin lähes kaikki maailman alkuperäiskansojen ja heimojen varhaisimmat tiedot. Jostain kumman syystä kaikki perimätiedot kertoivat samaa tästä Jumalasta, ja kuinka kaikki kansat myös ajautuivat palvelemaan "paremmin johdateltavia jumalia" tai lepyttämään pahoja henkiä.

Tästä tietenkin on aivan "vaatimattomat" todisteet, vain kaikkien maailmaa vuosisatojen ajan kiertäneiden tutkimusmatkailijoiden y.m. muistiinpanot. Jokainen joka on tässä kelkassa mukana vaatimassa meille rooman irstailuvaltakunnan olosuhteita, (vaikkakin kauniilla sanoilla, joita toki silloin roomassakin käytettiin) voisi hetken miettiä, ja vaikka lukea sen kirjan.

Jos todella kuuluttaa rakkautta, eikä sitä sen vahvimmassa muodossa raamatusta löydä, ei syy ole raamatussa, tai jos on niin miksi ihmeessä kirkon olemassaolo liikuttaa silloin tippaakaan.

Voi voi... Minulla ei ole mitään homoja vastaan mutta olen todella pahoillani jos heidän etujensa vuoksi avioliiton kristillinen merkitys ja pyhyys täytyy kadottaa...

Mutta etenkin minun käy sääliksi lapsia joiden turvalliset peruskäsitteet kuten "avioliitto", "isä" ja "äiti" järkkyvät ja käyvät yhä vaikeammiksi selittää ja ymmärtää. En voi olla ajattelematta lasta joka kysyy "miksi minulla on kaksi isää mutta ei ollenkaan äitiä niinkuin muilla..." tai lasta jota asian vuoksi kiusataan ja joutuu kärsimään siitä lopun elämänsä.

On päivänselvää, että sukupuolineutraali avioliitto johtaa seuraavaksi keskusteluun, paitsi kirkon uskottavuudesta, myös homoparien adoptio-oikeudesta. Homoillakin on nykyisellään isä ja äiti, mutta kenties tulevaisuudessa heidän lapsillaan ei ole.

Kenen tahansa on helppoa ymmärtää että lapsi kärsii fyysisesti jos joku vetää röökiä viereisessä pöydässä kun ollaan ulkona syömässä. Onneksi tämä ei ole (enää) yleisesti hyväksyttävää ja siksipä meillä on tupakkalaki. Mutta ehkäpä nykyisin on vähäpätöisempää se miten pieni lapsi järkyttyy henkisesti nähdessään setien pussailevan kirkon alttarilla. Se hämmentää ja pelottaa lasta koska niin ei pitäisi tapahtua. Vai mitä itse ajattelit asiasta kun olit lapsi? Näitkö sellaista tapahtuvan? Entä mitä kaverisi tuumasivat kun molemmat isäsi tulivat käsi kädessä sinua koulusta hakemaan? Ei, et nähnyt eikä niin tapahtunut, ja hyvä niin. Olisiko mielestäsi pitänyt?

Ei ihmisiä saa saattaa epätasa-arvoon heidän suuntautumisensa vuoksi mutta ei kaikkea tarvitse myöskään suvaita ja tehdä hyväksytyksi "tasa-arvon" nimissä. Ei meidän lapsillemmekaan kaikki ole suvaittua vaikka rakastammekin heitä...

Minkähänlaisen maailman me heille jätämme...?

//"Kirkko luopuu keskeisistä periaatteistaan, jos se torppaa ihmisten välistä vastuullista rakkautta."//

Raamatullisen Jumalan näkökulmasta katsottuna käytännössä on niin, että kirkko luopuu keskeisistä periaatteistaan, jos se pitää sallittuna esim. kahden samaa sukupuolta olevan vastuullista rakkautta. Tällöin nimittäin kirkko torppaa Kaikkivaltiaan Jumalan puhtauden ja pyhyyden ja toimii Häntä vastaan.

Kysymys on täysin Raamatun tulkinnasta. Onko Raamattu Jumalan sanaa vai sana Jumalasta? Kirkon virallinen Raamattutulkinta EI ole fundamentalistinen tai kirjaimellinen, vaan pelastus-historiallinen, joten Raamattua tulkittaessa otetaan huomioon myös se historiallinen konteksti jossa tekstit ovat syntyneet. 2000 vuodessa käsityksemme ihmisen seksuaalisuudesta on muuttunut aikalailla.

Meillä luterilaisilla ei ole tapana tehdä Raamatustakaan mitään erehtymätöntä paperipaavia, sanoo mm. dogmatiikan professori, piispamme Eero Huovinen. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, ja joka Pyhän Hengen innoittamanakin sisältää väistämättäkin ns. astian makua. Vain Jumala on täydellinen, mikään tuotos, jossa ihminen on ollut mukana ei voi olla täydellinen ja erehtymätön. Tämän näkee mm. useista historiallisista ja luonnontieteellisistä virheistä, jotka sisältyvät Raamattuun. (Mm. jänistä sanotaan märehtijäksi peräti kahdesti.) Vai nostaako joku Raamatun kirjoittaneet ns. tavalliset ihmiset Jumalan veroisiksi erehtymättömyydessä?

Okei, aloitan tämän puheenvuoron sanomalla, että tarkoitukseni ei ole loukata ketään ja tämä on vain ja ainoastaan oma mielipiteeni.

Olen pian 15-vuotias tyttö, ja minua koskee pian se kysymys menenkö rippileirille vai protu-leirille. Olen ainoa perheessämme joka saa K&K-lehteä, koska muut eivät kirkkoon kuulu.

No niin, siis. Olen itse bi. Sen myöntäminen ei ollut loppujen lopuksi kamalan vaikeaa, mutta toki saan kuulla siitä vieläkin. Raamatun näkökulma tähän asiaan otetaan aina esille, mutta eikö raamatussakin sanota jotain tämän kaltaista " ..Jeesus rakastaa teitä kaikkia. " Eikö?

Miten Jeesus voi meitä samaan aikaan rakastaa ja samaan aikaan tuomita sen, että pidän molemmista sukupuolista? Tämä on ainakin omasta ja monien kavereideni (jotka ovat myös bi) niin varsin ristiriitaista.

Se ei ole vika, että rakastaa molempia sukupuolia. Eikä sitä voi valita. Ei voi päättää, että ei rakasta vaikkapa tyttöä. Ja niin kuin joku täällä aikaisemmin kirjoitti, niin kyllähän Raamatunkin aikaan on ollut homoja/lesboja/trans-seksuaaleja, mutta siitä ei ole joko uskallettu sanoa tai se on yritetty unohtaa.

Kd:n puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoi kerran Ylen haastattelussa, että lapsi tarvitsee sekä äidin, että isin mallin. Totta, mutta eikö tässäkin ole unohdettu ne tuhannet suomalaiset yh-äidit/isät? Entä ne lukuisat alkoholisti/huumeriippuvaisuus-perheet, joissa lapsi saa katsoa kun vanhemmat vetää viina tai huumeita, pahimmissa tapauksissa molempia.

Adoptio-oikeudesta vielä sen verran, että miksei joku homo/lesbo-pari saisi adoptoida? Onko se parempi, että lapsi on ilman kunnollista äitiä tai isää koulu/orpo/lasten-kodissa, kun se, että hänellä olisi kaksi isää tai kaksi äitiä? Kiusaaminen nousee aina esiin, mutta jos ei siitä halua kertoa niin miksi pitäisi? Epäilen, että kukaan alkaa kyselemään " Onko sulla kaks äitiä? " Ja jos vanhempainillassa ei sitä hyväksytä, niin eiköhän kaikkien pitäisi katsoa peiliin.

Sitäpaitsi Suomessa koulukiusataan ihmisiä monista eri syistä ja huomattavasti paljon enemmän kuin vanhemmista.

Mitä olen kirkon ympärillä liikkuvaa keskustelua seuranut olen yhä enemmän kallistunut protu-leirin kannalle. Ei tämän edellisen kannanottoni vuoksi, vaan yleisesti siksi, että olen alkanut vieraantua kirkon kannasta monissa eri asioissa ja ne kannat ovat varsin erilaisia kuin omani.

~Jassu.