Tehdyt toimenpiteet
Ristiriitojen kaupunki
Jerusalem on maailman ainoa kaupunki, joka on olemassa ”taivaassa ja maan päällä”.
Oikeamieliseksi kuninkaaksi itseään nimittävä hallitsija haltioitui loisteliaista väreistä. Erityisesti hän ihannoi ”jumalallista taivaansineä”, jota parhaiten ilmensi lapislatsuliksi kutsuttu lasikiiltoinen puolijalokivi. Tuolla kivellä hän oli päällystänyt Ištar-jumalatterelle omistetun kaupunginportin tornit. Marduk-jumalalle tuo hallitsija, Babylonin mahtava kuningas Nebukadnessar II, rakennutti seitsenkerroksisen temppelipyramidin, zikkuratin. Rakennus oli Vanhan testamentin Babylonin torni -kertomuksen (1. Moos. 11) historiallinen esikuva.
Vuonna 586 eKr. Nebukadnessar oli noin 48-vuotias. Hänen sotajoukkonsa piirittivät Jerusalemia, jonka asukkaat kärsivät niin suurta nälänhätää, että jotkut äidit olivat syöneet omat lapsensa. Elokuussa Nebukadnessarin sotajoukot sytyttivät kaupungin tuleen.
Tuhannet juutalaiset upseerit, virkamiehet, käsityöläiset ja maanomistajat vietiin vuosikymmeniksi pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Katastrofia pidettiin Jumalan rangaistuksena. Psalmirunoilija osoitti katumusta: ”Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem!” (Ps. 137:6)
Jerusalem on koko monituhatvuotisen historiansa aikana joutunut useita kertoja tuhoisien hyökkäysten kohteeksi. Vuorollaan sen ovat vallanneet niin babylonialaiset, roomalaiset, kristityt kuin muslimit. Brittiläinen kirjailija Simon Sebag-Montefiore (s. 1965) kirjoittaa äskettäin suomennetun suurteoksensa Jerusalem – Kaupungin elämäkerta esipuheessa, että Jerusalem on maailman ”ainoa kaupunki, joka on olemassa kaksinkertaisesti – taivaassa ja maan päällä”. Miltei kaikki Raamatun merkittävät kertomukset liittyvät Jerusalemiin.
Mikään muu kaupunki maailmassa ei ole muodostunut samanlaiseksi Jumalan ja ihmisen välisen kommunikaation paikaksi. Samalla se on uskonnosta riippumatta ollut nykyaikaan asti järjettömän terrorin, kidutusten ja joukkoteurastusten näyttämö. Jerusalemissa on ollut kannibalismia, ja siellä on eläviltä ihmisiltä leikattu vatsat auki siinä toivossa, että suolistosta putoaisi kuumalle kadulle pakoa yrittäneiden uhrien piilotustarkoituksessa nielaisema kultakolikko.
Ja siltikin Jerusalem on ollut uskonnollisen suvaitsevaisuuden esimerkkitapaus. Kun Bysantin joukot vuonna 638 olivat antautuneet kalifi Omarille, tämä lupasi suvaita kristittyjä ja juutalaisia, jos nämä maksavat alistumista symboloivaa jizya-veroa.
Seurasi kausi, jona aikana kristityt, muslimit ja juutalaiset omaksuivat toisiltaan hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä. Juutalaisten kannalta arabien valloitus merkitsi jopa helpotusta, sillä kristillinen Bysantti oli ollut muslimeja pahempi alistaja. Omar salli juutalaisten rukoilla yhdessä muslimien kanssa Temppelivuorella.
Käytäntöä ei silti pidä käsittää anakronistisesti uskontojen demokratiaksi, sillä juutalaisten ja kristittyjen muodostamat dhimmi-kansat olivat alempiarvoisia, ja toisinaan heitä sorrettiin säälimättömästi. Aiempaan nähden järjestely oli toki edistyksellinen.
Kristityille Jerusalem on monimutkainen asia. Kun Rooman keisari Hadrianus vuonna 135 jKr. ajoi juutalaiset kuolemanrangaistuksen uhalla pois Jerusalemista, kaupungin nimeksi tuli Aelia Capitolina.
Kirkkoisät olivat perillä sotapolitiikan seurauksista. He tulkitsivat pyhiä kirjoituksia niin, että Jumala oli hylännyt omaisuuskansansa Israelin ja adoptoinut tilalle kristillisen kirkon, josta tuli Uusi Israel. Jerusalem ei enää merkinnyt historiallista Daavidin kaupunkia, vaan huomio kiinnitettiin ”taivaalliseen Jerusalemiin”.
Simon Sebag-Montefiore vetäisee tämän taivaaseen nostetun Jerusalemin takaisin maanpinnalle käärimällä auki koko Jerusalemin historian kronologiseksi aikajanaksi. Siten historiallisen puun, kiven ja raudan yltä hälvenee hengellinen harso, eikä historia karkaa lukijan mielessä epämääräiseksi myyttiseksi tarustoksi. Juuri poliittisen historian vuoksi Sebag-Montefioren kirjalla on valtava ajankohtainen merkitys. Kirjoittaja tuo onnistuneesti esiin esimerkiksi sen, että Jerusalemin muurien ulkopuoliset arabialueet ovat aivan yhtä nuoria kuin juutalaisten asujaimistot. Samalla Sebag-Montefiore kritisoi ankarasti laittomia siirtokuntia.
Lähes 700-sivuinen teos on pikkutarkka, mikä osittain heikentää luettavuutta. Kokonaiskuva on vaarassa jäädä utuiseksi tekijän keskittyessä kuvaamaan yksityiskohtaisesti vaikka sitä, miten psyykkisesti epävakaa Saksan keisari Vilhelm II lokakuussa 1898 ratsastaa piikkikypärä päässään Jerusalemiin armeijan valkoisella ratsulla. Kirjoittajan kotisivulta (simonsebagmontefiore.com) on ladattavissa kaikki lähde- kirjallisuusviitteet pdf-muodossa. Viitteitä on 50 sivua.
Montefiore, Simon Sebag: Jerusalem. Kaupungin elämäkerta. Suom. Otto Lappalainen. WSOY 2012. 667 s. 39,90 e.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Reinhard Marscha /Imagebroker
