Kirkko&kaupunki 16. joulukuuta 2009 Numero 47 3 Koonnut: Tommi Sarlin Uutisvinkit: kirkkojakaupunki@kotimaa.fi O sta hyvä seimi! Aitoa puuta, kaikki hahmot lujasti paikal- leen naulattu- ja. Arvo-ostos, säilyy vuodes- ta toiseen. En osta, sillä pysyvä seimi on outo ajatus. Maria istuu siinä hel- mastaan kiinni naulattuna ikui- sesti lapsensa vieressä, ja Joosef nojaa sauvaansa tyynenä – niin kuin uusi tilanne ei aiheuttaisi hä- nelle lainkaan päänvaivaa. Härkä, lammas ja paimenet ovat samaan liikkumattomuuteen tuomitut. Kaiken yllä loistaa tallin räystää- seen liimattu tähti. Eihän se elämä näin mene! Var- sinkaan elävä seimi ei synny tällä tavalla. Seimi rakentuu joka vuosi hiu- kan eri tavalla, vaikka hahmot oli- sivat vanhoja tuttuja. Yhtenä vuo- tena pyhä perhe lähtee liikkeelle jukkapalmun juurelta ja päätyy paperimassasta muovattuun luo- laan. Koko lasten pikkueläinten ar- meija aloittaa myös marssinsa kohti jouluaattoa. Idän viisaat ovat vielä kaukana kirjahyllyn päällä, mutta taival taittuu vakaasti, päi- vä päivältä. Vuosia kuluu, ja seimen ympä- rille alkaa syntyä muutakin asu- tusta. Liinan alle piilotetut pienet laatikot luovat nyt pikkupöydälle tasanteita ja vuoristoa. Rannoilta kerätyt kivet antavat maisemaan ryhtiä, pari kukkaruukkua tai männynoksaa tekee metsän. Au- kiolle on ilmestynyt pieni peili- lampi ankkoineen, ja lelukissa hiipii tallin katolla. Seimen rakentaja tekee kuvaa omasta elämästään. Mikä on hä- nen suhteensa Jeesuksen synty- mään? Onko hän tänä vuonna omia teitään kulkeva aasi, laumas- sa viihtyvä lammas vai asettuuko hän paimenen rinnalle ihmettele- mään? Vai toivooko hän idän vii- saiden lailla, että elämä saisi uu- den merkityksen? Seimen rakentamisessa ei ole suurta väliä tyyleistä. Tärkein- tä on rakentaminen – hitaasti, aja- tuksella ja vähitellen. Se on vähän kuin Finlandia-palkitun Antti Hyryn Uuni-kirjassa. Seimi on jo- ka vuosi erilainen, sillä rakentaja ei selviä yhdestäkään vuodesta muuttumatta. Aikanaan poismuuttavalle lap- selle voi antaa kodin seimestä jon- kun hahmon pieneksi aluksi. Hän rakentaa sitten itse niin kuin hy- väksi näkee. Adventin neljä viikkoa antavat mahdollisuuden miettiä, mitä asioita tahtoisi tänä vuonna sei- melle tuoda, mihin tahtoisi hiu- kan jumalallista valoa. Jo tämän asian pohtiminen selvittää päätä ja rauhoittaa mieltä. Pelkästään paikan varaaminen kodissa sei- melle tekee tilaa rakentamisen si- säiselle prosessille. Jos vielä pääsee itse maalaa- maan omat seimihahmonsa, saa rakentamiseen uuden lisäulottu- vuuden. Vaikka kädessä on vain pikkuruinen kipsihahmo, sen maalaaminen houkuttelee esiin kasvot ja persoonallisuuden. Ma- rian ei tarvitse olla vakiintuneen vaaleansinisiin puettu, jos näkee hänet räväkämpänä. Kun maalaa pikkuruisella pensselillä Joosefi n partaa, on hyvää aikaa miettiä kaikkia niitä yllätyksiä, joita elä- mä elettäväksi antaa. Maalatessa käsi ei saa täristä. Ehkä mielen rauhoittuessa jotain järjestyy sa- malla uusiksi maalarissakin. Pienet muistot sopivat hyvin seimeen. Tuokin pieni härkä riip- pui viinipullon kyljessä silloin kau- an sitten. Nämä valkoiset kivet ys- tävä toi Thaimaasta. Kun panen ne tänä jouluna idän viisaiden kulku- reitille, ajattelen, miten paljon täy- tyykään veden kiveä hiertää, että sen särmät tasoittuvat silkkisiksi. Seimelle vietäviä ”aarteita” voi kerryttää jatkuvasti. Joidenkin merkityksen ehkä vain aavistaa. Kun sitten katse illan hämärässä osuu seimelle vaeltavaan sekalai- seen joukkoon, toivoo hiljaa mie- lessään, että kulkisi ainakin sa- maan suuntaan. Seimi rakennetaan vähitellen Seimen idea on muutos. Sen voi rakentaa ihan itse eikä tarvitse yhtään pingottaa. Tahtoo mukaan. Seimelle on aina alkumatkasta tungosta, sillä vuosien varrella joukkoon on liittynyt monta kulkijaa. Teksti Marja Kuparinen Kuva Sirpa Päivinen