Tämän sivun katselemiseksi tarvitset Flash-soittimen version 9.0.115 tai uudemman. Voit ladata soittimen osoitteesta: http://www.adobe.com/products/flashplayer/.
Lue lisää PrimaPaperista osoitteessa www.primapaper.fi.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2009 Numero 46 16 M iksi pieni lapsi kuolee? Miltä Ju- mala näyttää? Pelottaako pappaa haudassa? Vaikeimpia vastattavia ovat ne lapsen kysymykset, joiden koh- dalla aikuinen ei itsekään tiedä, mitä ajatella. – Papan kuoleman jälkeen meillä puhuttiin, että hautaan pantiin pelkkä kuori. Pappa itse on Jumalan luona, ja sairas- tamisen kipu on nyt ohi, kertoo viiden lapsen äiti Heli Pruuki. Uskonnollisia kysymyksiä ei tarvitse herätellä mutta ei myöskään väistää. Arki nostaa niitä ajallaan keskusteluun. Toista lasta elämän peruskysymykset kiinnostavat enem- män kuin toista. – Aggressiivisten ateistien väitteet horjuttavat vanhem- pien luottamusta omaan kykyynsä puhua Jumalasta. Ei van- hemman tarvitse olla asiantuntija. Omista ajatuksistaan puhuminen ei ole hengellistä väkivaltaa, vaan hengellistä kasvatusta, Heli Pruuki sanoo. Kuolemasta Pruukin perheestä puhutaan rehellisesti mut- ta turvallisesti. Jumalasta voi puhua arkisesti kuin ruoasta. Raamatussa tai kristillisessä uskossa ei ole mitään vaikeaa, väittää kouluttaja, pastori Anita Ahtiainen Seura- kuntien Lapsityön Keskuksesta. Vaikealta se tuntuu vain sik- si, että kontakti kristillisyyden harjoittamiseen on ohentu- nut tai katkennut. – Nyt ihmiset harjoittavat kris- tillisyyttä arjessa huomaamattaan ja luulevat, että Jumalaan usko- minen on jotakin vaikeampaa. Ihmisellä voi nykyään olla uskon- nollinen maailmankatsomus, vaikka hänellä olisi tieteellinen maailmankuva. Kristinuskossa on paljon yleis- inhimillistä. Erityinen lisä on armottomuuden haastava armo. – Jumalanpalvelus ja kirkon oppi ovat yrityksiä sanoittaa selittämättömän salaisuutta, Anita Ahtiainen sanoo. – Niis- tä ei pidä luopua, mutta eivät ne myöskään ole kerralla asen- nettava ohjelma. Käytännössä jokaisen on mielessään rakennettava oma uskontunnustuksensa. Sitä peilataan kirkon viralliseen tun- nustukseen, mutta pohjimmiltaan Jumala on salattu. Intui- tiivinen aavistelu on tärkeämpää kuin sanat, jonka ympäröi- vä yhteisö uskolle antaa. Kun lapsi harjoittelee kieltä tai moraalia, hän käyttää selkeitä sääntöjä kuin yksinkertaistettua karttaa liikkues- saan itselleen ennalta tuntemattomassa monimutkaisessa maailmassa. – Niiden avulla on helppo harjoitella oikea reitti, Anita Ahtiainen sanoo. Sama on tarpeen uskonnossa. – Ajan mittaan kartta käy tarpeettomaksi. Opin tehtävä ei ole olla rajoittava kaava, vaan sen kartta auttaa löytämään tien uskon luovuttamattomien salaisuuksien luokse. Opin jäykkyydestä luopuminen ei tarkoita kulkemista harhaan, vaan pystymistä liikkumaan luovasti. Kun reitti tulee tutuk- si, voi oikaista tai mennä kiertotietä. Maasto on sama, mutta tapa kulkea muuttuu. Tiukasti kartta kädessä kulkevat vanhemmat estävät las- tensa vapaan kasvun, mutta myös valinnan vapautta yliko- rostavat vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapselleen. – Rakentaakseen aidosti omaa uskonnollisuuttaan lapsen pitää ensin oppia oman uskon äidinkieli. Sen opittuaan pys- tyy hahmottamaan myös muita katsomuksia ja uskontoja. Lapsi palvelee aikuista kysyessään sel- laista, mikä panee myös aikuisen mietti- mään elämän realiteetteja ja arvoja. Kannattaa tarkentaa, mitä lapsen vaikea kysymys oikeasti koski, neuvoo Anita Ahti- ainen. Usein lapsen kysymys kuolemasta koskee pelkoa jäädä yksin. Silloin on tärkeää kertoa, ketkä esimerkiksi vanhemman kuol- lessa pitävät lapsesta huolta. – Keskustele, kysele lisää ja kerro, mitä itse ajattelet. Lapsi on kiinnostava keskustelukumppani. Jos puheeksi tulee asia, jota et tiedä tai et ole pohtinut, mieti keneltä voisitte kysyä. Tietäisikö kummi? Vaikeaa asiaa voi käsitellä myös leikkimällä, piirtämällä tai rituaalin keinoin. – Vanhemmat kehityspsykologiset teoriat ovat korostaneet lapsen ajattelun kehitty- mistä konkreettisesta abstraktiin. On kuvi- teltu, ettei siitä ja tuosta voi lapselle vielä pu- hua. Nykyään ajatellaan toisin. Lapsi ei ehkä pysty sanoittamaan asioita abstraktisti, mut- ta se ei tarkoita, ettei hän ymmärtäisi niitä intuitiivisesti. Siksi rituaalien ja symbolien käyttö on lapselle luontevaa, Anita Ahtiai- nen sanoo. Lapsi painii u Lapsen vaikea kysymys antaa myös aikuiselle mahdollisuuden miettiä elämää. Tekstit Kaisa Raittila Kuvat Sirpa Päivinen Uskonto ei saa ahdistaa lasta." Jokaisen on rakennettava oma uskontunnustus.” ” ”