Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2009 Numero 46 17 – Koska usko jää aikuisellekin aina mysteeriksi, lapsesta tulee malli, miten uskonnollisia asioita voi käsitellä intui- tiolla. Liikuntaa ja ruokavaliota pidetään tärkeinä hyvän elä- män aineksina, mutta sellainen on myös pyhän taju. Sitä pi- tää vahvistaa lapsessa niin kuin muitakin hyviä ominaisuuk- sia. Pyhän näkeminen itsessään ja elämässä on edellytys elä- män merkityksellisyyden hahmottamiselle. Voiko opettaa jotain väärää? Voi, sanoo Anita Ahtiainen. – Väärää on sellainen, mikä rajoittaa lapsen mahdolli- suuksia kehittää omaa ajatteluaan tai mikä lisää pelkoja. Pa- konomaiset käyttäytymismallit eivät myöskään ole hyväksi. Sama kokemus on Heli Pruukilla. – Ennemmin kuin virheeltä pitää varjeltua turvattomuu- den herättämiseltä. Jos uskonto lisää ahdistusta, mennään harhaan. Vanhemman tapa olla vanhempi kertoo Jumalasta eniten. Lasta ei saa aliarvioida liialla yksinkertaistamisella. – Haluaisin kasvattaa lapseni niin, ettei heidän tarvitsisi kasvaa ulos siitä, mihin he lapsena ovat uskoneet. Liian yk- sinkertaistettu ei enää aikuiselle kelpaa. Jos Jumala on lap- selle partasuu ja enkeli aina suojelee, todellisuus pakottaa luopumaan moisesta uskosta, Heli Pruuki sanoo. Ei ole vaarallista ilmaista lapselle, ettei ole asiasta varma tai ettei tiedä, mitä siitä ajatella. – Jos lapsi kysyy jostakin kristinopin vaikeasta kohdasta, voiko niin tapahtua, vastaan että Jumalalle ihmeellisetkin asiat ovat mahdollisia. En silti pidä kirjaimellisiin totuuksiin uskomista niin tärkeänä, uskossa on enemmän kyse luotta- muksesta. uskon kanssa Liian painavaa? Lapsi pohtii uskonnollisia kysymyksiä omalla tavallaan. Vanhemman ei tarvitse herätellä lapsen pohdintaa muttei myöskään väistellä niitä. Beata (vas.), Miika ja Hertta ihmettelevät asioita myös päiväkerhossa. – Sivukorvalla olen kuullut nuorten vanhempien epäröi- vän, voiko lasta laittaa seurakunnan päiväkerhoon. Hei- tä arveluttaa, mitä päiväkerhossa opetetaan Jumalasta, kertoo Herttoniemen seurakunnan lastenohjaaja Seija Suorsa. Herttoniemen kappelin päiväkerhohuoneessa maala- taan valkoisia jäälauttoja pingviinileikkejä varten. Jää- lauttansa maalanneilla on jo eläintarhan rakentaminen meneillään. Hertta, 4, opettelee pyöräyttämään nume- roita tehtäväkirjaan. Beata, 4, leikkaa kuviosaksilla pa- peria. Miika, 3, haluaa jäteauton kaapin päältä. Päiväkerhossa käydään kaksi tai kolme kertaa viikossa, pari kolme tuntia kerrallaan. Kerho alkaa yhteisellä het- kellä alttaripöydän ääressä. Ennen leikkejä lauletaan lau- lu, luetaan oma kerhorukous ja käydään kuulumiskier- ros. Päivän henkilö saa istua korituolissa ja himmentää valot yhteistä hiljaista hetkeä varten. Päiväkerhon uskontokasvatus on vähäeleistä. – Minulle tärkeää on symboliikka. Mitä pienempiä kerholaiset ovat, sitä vähemmän tarvitaan sanoja. Joulua odottelemme adventtikynttilöitä sytyttämällä. Kerho- laisten vanhemmilla on käsittääkseni luottamus siihen, että kaikki tapahtuu täällä lapsentasoisesti, melkein kol- mekymmentä vuotta lastenohjaajan töitä tehnyt Suorsa sanoo. Matalalla alttaripöydällä ovat Maria ja enkeli, joka on tullut kertomaan, että Marialle syntyy vauva. – Keskustelut alkavat lasten omista kysymyksistä. Mikä se kynttilälaulun seimi on, he haluavat tietää. Kos- ka se eka joulu oli? Onko Jeesus täällä nyt? Niitä sitten yhdessä ihmetellään. Lapsilla kysymyksiä riittää. Osa niistä on niin vaikei- ta, että vanhemmat toivovat lastenohjaajalta apua. – Kun jonkun perheessä on kuoleman surua, puhu- taan siitä kerhossa, koska monen vanhemman on vaikea puhua aiheesta. Silloin on tärkeää sanoa, ettei aikuisten erilainen käytös ole huolestuttavaa. Heillä on vain ukkia ikävä, Seija Suorsa kertoo. Tänään päiväkerhossa on tuskin kymmentäkään las- ta. Seinällä on huolella ripustettuja askarteluja. Jokaisen työ onnistuu täällä aina ja pääsee näyttävästi esille. Ryh- mässä tarvittavat taidot opitaan leikkimällä. Ennen eväshetkeä siivotaan leikit. – Uskon, että lapsi oppii palan kerrallaan. Kokonai- nen kertomus kasvaa pikku hiljaa. Moni asia avautuu ehkä vasta vuosien päästä, Seija Suorsa sanoo. Uskaltaako lapsen viedä päiväkerhoon? Yhdessä leikkien. Safya ja Beata ovat ehättäneet ensimmäisinä jonoon. Moni päiväkerhossa opittu asia avautuu ehkä vasta vuosien jälkeen.