Kirkko&kaupunki 24. helmikuuta 2010 Numero 7 32 Ville Ranta Mielipide Mielipidepalstan osoite: Kirkko ja kaupunki, PL 279, 00181 Helsinki. Kuoreen tunnus: Mielipide Sähköposti: kirkkojakaupunki@kotimaa.fi Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kirjoita lyhyesti, korkeintaan 1 500 merkkiä välilyönteineen. Lähetä myös yhteystietosi. Aiemmat mielipiteet löytyvät lehden nettisivuilta www.kirkkojakaupunki.fi > Arkisto > Mielipiteet. Voi pyhä jysäys! Jos lapsella ei ole uudella asuinalueella kave- reita, se on rasismia. Jos bussi ei pysähdy, se on rasismia. Jos ei saa töitä, se on rasismia. Tiedoksi kolumnisti Antti Pentikäiselle (K&k 17.2.): Kaikilla lapsilla ei ole kavereita, ihonväristä riippumatta. Bussit eivät aina pysähdy, matkustajan ja kuljettajan ihonvä- ristä riippumatta. Töitä ei aina saa, ihonvä- ristä riippumatta. En tiedä, kenen pitäisi hävetä. Lähiölas- ten, jotka eivät rientäneet oitis vastaanotta- maan tulokasta, toisin kuin kaikki muut lapset kaikkialla muualla? Bussikuskin, joka oli ehkä niin keskittynyt takkuavaan liiken- teeseen, ettei kuullut huhui- lua, kun soittokello oli rikki? Työnantajan, jolla on edelleen tarjota kaikille vain eioota? Kolumnistille ei ole juuri muuta sanottavaa kuin: rasismia ei kitketä ainakaan pelkoja ja ennak- koluuloja lietsomalla. Jos Kirkon Ulkomaanapu on edustajansa välityksellä todella tätä mieltä, jatkossa lie- nee viisainta antaa kymmenykset jollekin toiselle, hiukan tasapuolisemmalle instans- sille. Sellaiselle, jolla on muutakin sanotta- vaa kuin: ”Hävetkää”. Esimerkiksi ”kiitos” saa joskus ihmeitä aikaan. Sen pienen sanan osaavat onneksi monet vapaaehtoiset kerää- jät, siitä lämmin kiitos heille. Katariina Kaila Helsinki Valtaosa suomalaisista on kunnollisia Tunsin suurta helpotusta lukiessani Laura Widénin kirjoitusta (K&k 17.2.): joskus suo- malainen enemmistökin saa äänensä kuulu- viin. Yleensä lehtiä tuntuvat kiinnostavan vähemmistöjen mielipiteet ja suomalaisiin kohdistuva kritiikki. Olen myös itse yrittänyt saada pari suo- malaisia puolustavaa mielipidettä julkais- tua, mutta turhaan. Sellon surmatöiden yh- teydessä uskalsin väittää, ettei teon väkival- taisuus kummunnut suomalaisesta yhteiskunnasta, vaan tekijästä it- sestään. Hän oli perheensä kanssa aikoinaan muuttanut turvaan Suomeen Kosovosta, sodan ja väkivallan keskeltä. Itse hän määräsi elämänsä kulun. Jos Suomi on niin väkival- tainen maa, niin miksi tänne virtaa vuosittain tuhansia turva- paikanhakijoita? Eivät he kai tule tän- ne tullakseen ammutuiksi! Kyllä he pakene- vat oman maansa väkivaltaa ja tavoittelevat suomalaisten turvattua elämää. Uskon, että 90 prosenttia suomalaisista on kunnon ihmisiä. Meidän tulee arvostaa maatamme ja perinteitämme. Ja, kuten Wi- dén kirjoitti, opettaa lapsiamme olemaan yl- peitä suomalaisuudestaan, asuivat he sitten Suomessa tai ulkomailla. S. Petterson Helsinki Salainen kuoro- unelma elää Lahdessa kanttori sai päähänsä perustaa kuoron niille, jotka eivät ole koskaan laula- neet tai eivät osaa laulaa. Hän laittoi lehteen ilmoituksen ja asetti 40 tuolia odottamaan. No, paikalle saapui 120 innokasta ihmistä, jotka olivat salaa aina halunneet laulaa kuo- rossa, mutta eivät olleet löytäneet sopivaa. Ihmiset innostuivat. Kuorolaulua pidetään terveyttä edistävä- nä, ja luohan se myös yhteisöllisyyttä. Voi- taisiinko Helsingissä kokeilla samaa? Itse asun Huopalahdessa ja voisin ajatella sitou- tuvani äänenkäytön saloihin, jos jossain melko lähellä innostuttaisiin moisesta. Olisi hauskaa laulaa kuorossa ja oppia laulamaan. Hienot harrastukset matalalla kynnyksellä voisivat ehkäistä ihmisten syrjäytymistä, pa- rantaa elämänlaatua ja terveyttä tai auttaa ih- misiä löytämään uutta osaamista itsestään. P.S. Maksan mielelläni kirkollisveroa, koska näen sen hyväntekeväisyytenä ja sosiaalityö- nä. Kirkko auttaa ihmisiä monella tavalla. Toi- von, että kirkon arvot – lähimmäisenrakkaus ja epäitsekkyys, jotka tulevat materiaalisen ahneuden tilalle – eivät häviä tästä maailmas- ta. Niiden eteen olisi taisteltava järeämmin! Kaikille paikkoja on Rannan kuvat eivät kaunistele Mielestäni Ville Rannan sarjakuvissa ei ole olennaista piirrosten viehättävyys tai ru- muus, vaan sarjakuvan sanoma. Tosin itse ihailen juuri sellaisia piirroksia, joissa taitei- lija on osannut muutamalla viivalla aikaan- saada haluamansa ilmeen ihmisen kasvoille. Rannan sarjakuvat eivät tosiaan aina naurata. Hän tuo niissä esiin ominaisuuk- sia, joita meissä ihmisissä, myös ”tavallises- sa kansassa”, on valitettavan paljon: tekopy- hyyttä, pikkusieluisuutta, erilaisuuden pel- koa, suvaitsemattomuutta, vallanhimoa, it- sekkyyttä, rakkaudettomuutta. Rumia asioi- ta, joita ei kauniiksi saa piirtämälläkään. Tänäkin päivänä monissa maissa Ville Rannan kaltaiset toisinajattelijat joutuvat vankilaan. Tarinan mukaan reilut kaksitu- hatta vuotta sitten eräs kuuluisa toisinajatte- lija peräti ristiinnaulittiin. Haluan kiittää Ville Rantaa rohkeudesta, jolla hän pistää itsensä likoon tärkeäksi kat- somiensa asioiden puolesta. Niihin ei var- maan kuulu kirkon tiedonvälityspalkinto. Marja Kuismin Kauppa-autoa tarvitaan pääkaupungissa Olen kiitollinen jutusta Vankkurin varassa (K&k 10.2.). Lehti voisi useamminkin ottaa kantaa tällaisiin arkipäivää koskettaviin ky- symyksiin. Asun Itä-Pakilassa, jonne kauppa-auto myös köröttelee (!). Täällä oli ennen (myös Kehä I:n pohjoispuolella) ruokakauppa, R- kioski, toinen kampaamo sekä posti. Nyt se- kin on asuintalona. Koska väestö ikääntyy, on erityisen huo- lestuttavaa, että lähiöiden palveluilla ei ole enää mitään väliä. Myös ekologiselta kannal- ta tarvittaisiin tietenkin lähipalveluja. Jos ja kun kaikkialle on mentävä autolla tai bussilla, saamme tänne Pakilaankin entis- tä enemmän pakokaasuja nautiskeltavaksi, Kehä I:n sekä Tuusulantien päästöjen lisäksi. Onneksi Vankkurissa mukava kuski Elämys hyvään tarkoitukseen Kiitos rovasti Martti Pitkäsen tahdittamista Yhteisvastuutansseista Pitäjänmäen kirkolla 9.2. Musiikki oli huipputasokasta ja solistit ihania. Kiitos järjestäjille sekä pienille ja isoille osallistujille! Oli mieltä nostattavaa olla mukana ja nähdä niin paljon iloisia kasvoja. Kaarina Järvinen Kannelmäki Juutalaiszombie Helsingin Sanomissa Helsingin Sanomien toimittajat jaksavat yl- lättää kristinuskonvastaisuudellaan. Ym- märrän, että Jumala sanan kirjoittaminen isolla alkukirjaimella tuottaa monille ylitse- pääsemättömiä vaikeuksia, mutta kun sama lehti poikkeuksetta kirjoittaa Allahin isolla alkukirjaimella, herättää se ainakin allekir- joittaneessa ihmetystä. Lehtihän suhtautuu kristittyihin samanlaisella ymmärtäväisyy- dellä kuin Kiinan Kansan Päivälehti tiibeti- läisten itsenäisyysunelmiin. Viimeisin esimerkki on Helsingin Sano- mien NYT-liite numero 6. Siinä käytetään Jeesuksesta nimeä ”Juutalaiszombie”. Lehti, joka puhuu pääkirjoitussivulla ihmisen va- kaumuksen kunnioittamisesta, voisi laajen- taa pilkantekoaan. Juutalaisilla on tunnetus- ti hyvä huumorintaju. Holokaustistahan voi aina vääntää vitsiä. Olen hämmentänyt lähipiiriäni seuraavalla, vitsiksi tarkoitetulla kysymyksellä: Jos olisit juutalainen ja voisit valita kahden tulemisen väliltä, niin kumman valitsisit: Jeesuksen toisen tulemisen vai Hitlerin toisen tulemi- sen? Tuon kysymyksen takana on Piru, tote- si eräs korkeasti koulutettu ateisti hetken mietittyään. Kauko Kouva Köyhyys voi johtaa kiusaamiseen Olen miettinyt, mitä koulukiusaaminen saa aikaan, kun nuori oppilas kärsii. Milloin kouluissa alkaa valistus siitä, että risaiset vaatteet tai köyhyys eivät ole rikos eikä raha merkitse kaikkea. Jos köyhä saa säästettyä, että hänen lapsensa saavat uudet vaatteet ke- vät- tai joulujuhlaan, se voi auttaa, niin että lapsi tai nuori ei joudu välitunnilla kiusan kohteeksi. Olen itsekin kokenut köyhyyttä lapsena. Joululahjaksi saimme vihkon, kynän, väri- liituja tai villasukat, eikä muuta osannut odottaa. Nykyisin nuoret saavat netistä pommin- teko-ohjeita, kuten Myyrmannin räjäyttäjä, ja viattomat joutuvat niiden kohteiksi. Pa- lautetta tulee ikävällä tavalla, kun nuori on pitänyt traumaa sisällään vuosikausia. Köyhyys ei ole rikos Miten päin vainaja kuuluu haudata? Olin hautaamassa ja kantamassa äitiäni Imatralla. Haudalla suntio komensi ”kään- netään”, mikä on mielestäni normaalia. Vai- naja käännetään ja lasketaan hautaan pää ki- veen päin, jalat käytävälle päin. Enoni hautajaisissa Kangasalla olin myös arkunkantajana. Haudalla sanoin, että pitää kääntää. Kukaan ei reagoinut, ei pappi, sun- tio eikä muu joukko. Ajattelin, että kai he ovat näin sopineet. Kotona rupesin ajattele- maan, että eihän se näin voi mennä. Vainaja on ”väärin päin”, jalat kiveen päin, jolloin kukkia ja kynttilöitä tuodaan varpaille, ei rinnalle! Pää on kadulla, jota kaikki tallovat. Aloitin soittorumban. Leski vastusti kääntämisajatusta, samoin omaiset. Arkku oli amerikkalaismallia, identtinen molem- mista päistä, joten siitä ei voinut päätellä, kummin päin vainaja lepäsi arkussa. Lopulta sain kiinni hautausmaan päälli- kön, joka sanoi kääntämisen olevan käytäntö Tampereella ja että muuallakin tehdään näin. Kuulemma vainajat katsovat itään ja nousevat viimeisenä päivänä. Eihän se ole mahdollista! Entä vasemmalla puolella oleva hauta? Sovimme lopulta kuitenkin, että ark- ku nostetaan ja käännetään. Mielestäni hautaustavoista pitäisi keskus- tella laajemminkin, ettei tulisi lisää pahaa mieltä ja ahdistusta. Asiasta pitäisi informoi- da ajoissa omaisia. Viime kädessä yleensä maksava asiakas on oikeutettu saamaan tuot- teen, jonka on tilannut. Jopa 50 vuodeksi! Juhani Vaittinen Helsinki Jatka keskustelua verkossa www. kirkkoja- kaupunki.f