Kirkko&kaupunki 31. elokuuta 2011 Numero 32 10 Koonnut: Marja Kuparinen Sähköposti: marja.kuparinen@kotimaa.fi ELOKUVA Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani on kirjoitustyylil- tään niin omaperäinen, että kiin- nosti tosiaan nähdä, millaisen elo- kuvan Ville Jankeri oli saanut siitä aikaan. Pussikaljaelokuvan nähtyään voi todeta, että se on tavoittanut melko hyvin kirjan hengen. Ehkä Rimmisen ja Jankerin yhteistyö kä- sikirjoitusvaiheessa näkyy jäljessä. Elokuva kertoo kaikessa yksin- kertaisuudessaan kolmen veteleh- tivän kaveruksen, Hennisen (Eero Milonoff), Lihin (Ylermi Raja- maa) ja Marsalkan (Jussi Nikkilä) kesäpäivästä Kalliossa. Vaikka he ovat lähes rahattomia, he viettävät päivää kittaamalla kaljaa puistossa ja kapakassa. Tämä johtaa kum- mallisiin episodeihin, joihin osal- listuu värikäs henkilögalleria. Kirjassa kaikki on kerrottu tar- kan yksityiskohtaisesti ja viipyil- len, eikä sama tyyli toimisi eloku- vassa. Leffasta onkin pystytty teke- mään jännä sekoitus hidasta olei- lua ja toimintaa. Henkilöiden dia- logissa puolestaan kuulee Rimmi- sen romaanin erikoista kieltä: kol- mikon jutuissa vilisevät nuoriso- laiset ja jaloitteluvälineliikkeet. Pussikaljaelokuvan nuoret mie- het ovat joutuneet yhteiskunnassa sivuraiteille, ja tällaisia ihmisiähän nyky-Suomessa riittää. Elokuva ei silti ole sävyltään synkkä ja morali- soiva, miesten läpänheitto ja toi- lailut tuovat siihen humoristisen vireen. Se myös kuvaa hyvin tämän päivän Kalliota ja sen monenkirja- vaa väkeä. Marjo Kytöharju Pussikaljaelokuva, ohjaus Ville Jankeri. Elokuvateattereissa 2.9. Pussikaljalla Kalliossa Ukonilma yllättää. Henninen, Lihi ja Marsalkka joutuivat yhden päivänä aikana monenlaisiin selkkauksiin. Voi mitkä kengät! Taikuri ja Alice ovat päätyneet Edinburghin houkutusten äärelle. M uinaisia kulttuu- reja tut- kittaessa huomio kiinnit- tyy yleen- sä ensimmäiseksi niiden suurim- piin rakennuksiin. Ne kuvastavat sivilisaation arvoja ja kertovat, mi- hin ihmiset ovat halunneet sijoittaa resurssinsa. Ihailtavaksemme ovat jääneet historian suuret temppelit, pyramidit ja kirkot. Missä ovat oman aikamme suu- rimmat rakennusprojektit? Yhdysvaltalaisen Renee Mc- Ginnisin tauluissa sellaisiksi osoittautuvat teollisuusrakennel- mat. Maalaukset ovat iskeviä myös Suomen tilanteeseen. Nyt tunteita nostattaa keskustelu ydinvoima- loiden rakentamisesta ja ylipää- tään kulttuurimme arvoista. McGinnisin tuoreimmat taulut ovat näyttelykokonaisuudesta Nä- kymiä kansainvälisestä puistojär- jestelmästä. Näyttely oli esillä Chi- cagossa keväällä 2011. Taiteilijan nettisivuilta löytyy maalauksia hy- vä valikoima. McGinnis on todennut, että hän haluaa taiteensa kautta edistää sy- vää pohdintaa ihmisen suhteesta muuhun luontoon. Taideopintojen lisäksi hän on opiskellut 1980- ja 1990-luvuilla so- siologiaa ja antropologiaa. Ame- rikkalaisena, tarkemmin sanottu- na chicagolaisena, McGinnis tun- tee hyvin länsimaisen elämäntavan tuhoisuuden ympäristölle. Taiteilija käyttää symboleina tunnettuja rakennuksia sekä pai- kallisesta että kansainvälisestä ku- vastosta. Osa kuvatuista rakennuk- sista on Chicagosta, osa taas on maailmankuuluja kuten esimer- kiksi populaaritaiteessa usein käy- tetty Battersean voimalaitos Lon- toosta. Vuoden 2007 tauluissaan McGin- nis käyttää aiheena Dubain massii- visia keinotekoisia palmun muotoi- sia niemimaita, joista maailman ra- harikkaat ovat hankkineet asuntoja. Eräässä versiossa asetelma kääntyy päälaelleen: palmukuvio onkin vet- tä vehreän ja hyvin epädubaimaisen maiseman keskellä. Muisto meistä Teksti Panu Pihkala Kuva Renee McGinnis Renee McGinnisin maalaukset vievät syvälle luonnon ja ihmisen suhteeseen. Mikä jälki meistä jää? ELOKUVA Ihastuttava animaa- tioelokuva Illusionisti perustuu ranskalaisen ohjaajan ja näytteli- jän Jacques Tatin alkuperäiskäsi- kirjoitukseen. Ja taitaapa elokuvan taikurin hahmossa olla paljon Ta- tia itseäänkin. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Syl- vain Chomet’n käsissä on syntynyt kaunis ja haikeansuloinen tarina, joka kertoo vanhasta lempeästä taikurista. Hänen uransa alkaa olla ohi: yleisö ei enää syty katoavista esineistä, eikä itsepäinen kanikaan suostu tulemaan hatusta niin kuin pitäisi. Miehen hahmo on jo miltei periksi antanut. Taikuri lähtee Ranskasta meren yli ja päätyy Skotlantiin pienelle saarelle, josta löytyy yleisöä ja ai- nakin yksi ihailija: nuori Alice-tyt- tö, joka työkseen kuuraa pubin lat- tioita ja pesee pyykkiä. Kun taikuri vielä ostaa rahattomalle tytölle kengät, tämä päättää jättää kaiken ja seurata miestä Edinburghiin. Pari päätyy asumaan rähjäiseen hotelliin. Miestä painaa nyt huoli kahden ihmisen elämän edellytyk- sistä. Ajat ovat huonot, niinpä eloku- va henkii surua ja ahdistusta kuva- tessaan yksinäisiä varieteetaiteili- joita. Pehmeät värit ja lumoavan kauniit maisemat eivät peitä sitä tosiasiaa, että joidenkin artistien aika on peruuttamattomasti jo ohitse. Yleisö tahtoo nyt heittäytyä palvomaan poptähtiä. Illusionistin tarina ja tunteiden syvyys välittyvät hyvin, vaikka vuorosanoja on äärimmäisen vä- hän. Katsojasta riippuu, miten hän tulkitsee tapahtumat. Men- neen ajan lumo koskettanee kaik- kia katsojia, niin lapsia kuin ai- kuisiakin. Marja Kuparinen Illusionisti, ohjaus ja käsikirjoitus Sylvain Chomet. Teattereissa 2.9. Uni menneestä maailmasta Voimala kuin temppeli. McGinnisin kuvissa Peilikuva. Dubain keinotekoiset niemimaat voi kääntää taulussa päälaelleen: palmukuvio onkin vettä. Tulevaisuutta etsimässä KIRJA Sysipimeää toivoa, tukkoista tulevai- suutta, täydellistä nimettömyyttä ja turvatto- muutta. Niitä riittää Ville Tietäväisen riipaise- vassa sarjakuvaromaanissa Näkymättömän kädet. Suuret tunteet on piilotettu taitavasti ma- rokkolaisen laittoman siirtolaisen kokemuksiin ja kohtaloon Espanjassa. Hänen näkymättömät kätensä poimivat halvat espanjalaiset tomaatit ruokapöytäämme. Nälkäpalkalla, työsopimus- ten turvan ulottumattomissa. Työterveyshuolto ja suojaus myrkkyruiskutuksilta ovat olematto- mia. Laiton työntekijähän on näkymätön. Siirtolaisuus alkoi, kun Espanja asetti 1990 luvun alussa viisumipakon Marokosta Espan- jaan pyrkiville. Enää ei voitu mennä noin vain sesonkityöhön mantereelle ja palata palkkara- hojen kanssa kotiin. Öinen matka kiikkerillä ve- neillä Gibraltarinsalmen yli alkoi merkitä hen- genvaaraa. Jos ylipäätänsä pääsi perille, päätyi silmänkantamattomille tomaattiviljelmille, myymään rihkamaa suurkaupungin kaduille tai välittämään huumeita. Köyhällä on monta hy- väksikäyttäjää. Kirjan Rashid, perheellinen marokkolainen mies, päättää läheistensä iloksi uskaltaa mante- reelle leivän hakuun. Kotona elinmahdollisuu- det ovat heiveröiset. Hänestä riippuu paljon: vaimon, tyttären, äidin ja isän selviäminen. Kun kotiseudulla ei ole työtä, sitä lähdetään et- simään kauempaa. Samasta syystä lähtivät syr- jäkylien työttömät suomalaiset aikoinaan Ruot- siin. Selviydy tai tuhoudu. ”Jos tietää, kuka on, ei kai muutu Euroopas- sakaan”, tuumii Rashid isälleen. Juuri niin kui- tenkin käy, sillä laittoman siirtolaisen kohtalo nakertaa miehen itsetunnon, ylpeyden, arvok- kuuden ja terveyden.