Omat työkalut
Kirkkojakaupunki
Haku
Navigaatio
Palaute & yhteystiedot | Ilmoittajille
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kaupunki
  • Kulttuuri
  • Artikkelit
  • Kannanotot
  • Hartaus
Sijainti: Etusivu / Uutiset / Kuvanveistäjät suunnittelivat hautamuistomerkkejä
Info
Tehdyt toimenpiteet
  • Tulosta
  • Lähetä sivu sähköpostilla

Kuvanveistäjät suunnittelivat hautamuistomerkkejä 04.06.2012

Voittaja. Kuvanveistäjä Pekka Kauhanen sai ensimmäisen palkinnon teoksellaan Enkeli taivaan.
Voittaja. Kuvanveistäjä Pekka Kauhanen sai ensimmäisen palkinnon teoksellaan Enkeli taivaan.

Suomen Kuvanveistäjäliiton ja HOK-Elannon yhteistyössä järjestämään hautamuistomerkkikilpailuun osallistui 120 ehdotusta, joista palkintolautakunta päätti palkita yhdeksän teosta. Juryn mielestä runsaan osanoton saanut kilpailu oli korkeatasoinen ja teemaa oli lähestytty monipuolisesti uusista näkökulmista.

Ammattikuvanveistäjille tarkoitetun kuvataidekilpailun tarkoituksena on elvyttää hautamuistomerkkitaidetta. Hautamuistomerkit ovat yksi vanhimpia veistotaiteen lajeja. Vanhoilla haudoilla on vielä runsaastikin uniikkeja taideteoksia ja kauniita kiviä.

Projektin tuloksena halutaan antaa tavallisille ihmisille mahdollisuus tilata vaivatta arvokas veistos tärkeän ihmisen pysyväksi muistoksi ja samalla palauttaa korkealuokkainen taide hautausmaille.

Kilpailussa jaettiin kuusi rahapalkintoa, joiden yhteissumma on 12 000 euroa ja kolme kunniamainintaa. Kolmen kärjessä ensimmäisen sijan sai Pekka Kauhanen teoksella Enkeli taivaan , toisen sijan Heikki Häiväoja avustajaan Kasimir Häiväoja teoksella Sukuhaudat 4 ja kolmannen sijan Timo Rytkönen teoksella Jäi tyhjä tila elämiimme.

Kaikki yhdeksän palkittua tai kunniamaininnan saanutta on tarkoitus ottaa mukaan myöhemmin toteutettavaan hautamuistomerkkimallistoon, jota tarjotaan hautaustoimistojen asiakkaille.

Kilpailun parhaimmisto esitellään elokuvan muodossa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Kirkko & Kaupunki
Viimeisin numero | Arkisto
Tapahtumat
Kävele yliopiston historia tutuksi 11.06. - 01.09.2013
Musiikkia vierailijoille 19.06.2013 klo 10:00 - 14:00
Taidetta Tuomiokirkon Café Kryptassa 19.06.2013 klo 11:00 - 17:00
Lounasmusiikkia 19.06.2013 klo 12:00
Urkuvartti 19.06.2013 klo 12:00
Uusin video

http://www.youtube.com/watch?v=EPhUOaI5gc4

Kesämusiikkia
Musiikkia vierailijoille 19.06.2013 klo 10:00 - 14:00
Lounasmusiikkia 19.06.2013 klo 12:00
evl.fi -uutisia
Kirkon puhelin- ja verkkoauttajat ovat kuulolla kesälläkin 18.06.2013
Raamatunkirjoja on julkaistu 2 544 kielellä 18.06.2013
Suomen Lähetysseuran stipendiaatit valmistuivat Hongkongin teologisesta seminaarista 18.06.2013
Presidentti Martti Ahtisaaren 75-vuotiskeräyksellä tuetaan erityisopettajien opintoja 18.06.2013
Nojatuolikirkossa kirkko on olohuoneena 17.06.2013
Toimitus

020 610 0100

toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Arkisto

Kirkko & Kaupunki -verkkolehden koko sisältö syyskuusta 2005 alkaen on haettavissa arkistostamme.

Näköislehdet on talletettu erikseen.

Uusimpien uutisten 
RSS-syöte.

Ilmoittajille

Mediakortti 2013

Helsingin seurakunnat
Helsingin Lähetysjuhlat päättyivät ainutlaatuiseen messuun 10.06.2013
Lähetysjuhlien päätösmessussa tehtiin historiaa 09.06.2013
Henkilöllisyyttä vaillA 08.06.2013
Muukalaispelon monet kasvot 07.06.2013
Samuel Luak: sudanilaiset kristityt tuntevat itsensä lähetystyöntekijöiksi Suomessa 07.06.2013
Lisää uutisia...
Kotimaa 24
Seurakuntien some-yhteisöt tunnetuimpia 18.06.2013
Tutkimus: Kristillinen vakaumus ei vaikuta seksin harrastamiseen 18.06.2013
Pentti Ritolahti on kuollut 18.06.2013
Pelastusarmeijan kenraali eläkkeelle 18.06.2013
Oulun seurakunnat vähentää kolmanneksen kiinteistöistään 18.06.2013
Suomi24: Kirkko kuulolla
Mave sen sanoi 19.06.2013
Jumalan tahdon vastaisen kauhistuksen eksytys kirkossa 18.06.2013
Viu sanoi Tuikku-pastori kun vainajaa hautaan siunasi 18.06.2013
Kuinka moni EI HALUAISI pelastua virastomenetelmällä? 18.06.2013
Mistä usko(si) syntyy? 18.06.2013
Lisää keskusteluja...

Copyright © 2013 Helsingin seurakuntayhtymä. Toteutus Hexagon IT Oy.