Kirkollisasioista vastaaminen istuu hyvin salkkuun, jossa ovat tiede ja kulttuuriasiat. Annika Saarikon mukaan kyse on yhteiskunnan aineettomasta pääomasta ja henkisestä syvyydestä.
Ministeri Annika Saarikko: ”Jos haluaa satuttaa, on helppo väheksyä toisen uskoa”
”Niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet avun kirkolta on paljon”, muistuttaa kirkollisasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Hän toivoo näiden ihmisten ääntä esille.
Kirkollisasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) sanoo olevansa tyytyväinen salkkuunsa uudessa hallituksessa. Edellisessä hallituksessa hän toimi perhe- ja peruspalveluministerinä. Hänen vastuullaan olivat peruspalvelut ja sote-uudistus.
– Vastuullani olivat hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelut ja valtaisa määrä kipeitä asioita vanhustenhuollon laiminlyönneistä lasten kaltoinkohteluun sekä kymmenen vuoden jahnaus sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteista. Nyt on toisenlainen kokonaisuus, vaikka hyvin monipuolinen. Huippu-urheilusta tekijänoikeuksiin, nuorten syrjäytymisestä kirkollisasioihin, kulttuuripolitiikasta korkeakouluihin, vain muutaman mainitakseni, kertoo Saarikko.
Edustan sellaista ajattelutapaa, että yhteiskunnassa uskonnot saavat olla ja näkyä.
– Annika Saarikko
Saarikko mieltää uuden tehtävänsä hyvän elämän rakentamiseksi. Uudenlainen salkku, jossa tiede, kulttuuri ja kirkkoon ja uskontoihin liittyvät asiat kuuluvat samalle ministerille, on luonteva.
– Tähän sivistyssalkkuun liittyy yhteiskunnan aineeton pääoma ja henkinen syvyys. On ilo hoitaa tehtävää, jossa onnistumista ei mitata vain työllisyysasteella ja euroilla, vaikka niitäkin tarvitaan. Kirkollisasioista vastaaminen tuntuu mieluisalta, sillä minulla on pitkä tausta kirkon aktiivijäsenenä. Vaikka näin on, ei minulla ole vaikeuksia erottaa sitä, että kirkko ja valtio huolehtivat kumpikin omista asioistaan. Lähestyn ministerinä kirkkoa sen yhteiskunnallisen roolin kautta.
Kirkolla on annettavaa monessa asiassa
Saarikon mukaan kirkko on tärkeä yhteiskunnallinen toimija ja myös uusi hallitus tarvitsee sitä yhteistyökumppanina ja sparraajana monissa asioissa.
– Erityisesti haluan nostaa esille lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja elintärkeän kansallisen ison kysymyksen eli alhaisen syntyvyyden. Nykytilanne on historiallinen murros, sanoo Saarikko.
Hänen mukaansa kirkolla on rippikoulun ja laajan lapsi- ja nuorisotyönsä kautta poikkeuksellisia näkökulmia lasten ja nuorten elämään. Kirkon perhepalvelut ovat puolestaan matalan kynnyksen maksuttomia palveluita, jossa ei kysytä kirkon jäsenyyttä, vaan autetaan apua ja tukea tarvitsevia.
– Toivon, että kirkko ottaisi ison roolin kansallisen lapsistrategian valmistelussa, koska sillä on tässä laaja kosketuspinta. Samoin kirkko voisi ottaa osaa nuorisopoliittisen valtakunnallisen ohjelman työstöön. Sote-uudistuksessakin on rajapintoja, jotka liittyvät kirkkoon, mainitsee Saarikko.
Palautteessa arvosteltiin kristillisyyttäni ja lyötiin Raamatulla päähän.
– Annika Saarikko
Hän lisää listaan vielä saattohoidon, jonka vahvistamisesta eduskunnassa vallitsee poikkeuksellisen vahva henki. Siinä kirkolla on oma roolinsa sairaalasielunhoidon kautta.
– Se, että hallitusohjelmaan ei ole kirjattu kirkkoon liittyviä uudistuksia tai ehdotuksia, ei tarkoita, että kirkolla ei olisi merkitystä. Siinä näkyy pikemminkin se, että kirkon ja valtion suhteessa ei nähdä suurten muutosten tarvetta. Toki teknisenä kysymyksenä eduskuntakäsittelyyn tulee kirkkolain kodifikaatio eli päivitys ja se on kirkkoministerin vastuualueella työstettävänä.
Saarikon mukaan kirkollisasioihin kuuluu myös suhteiden hoito muihin Suomessa toimiviin uskontokuntiin. Hänellä ei ole vielä kantaa ministeriönsä esille nostamaan ehdotukseen valtiollisesta uskontoasioiden neuvottelukunnasta. Uskontojen välinen vuoropuhelu ja keskinäisen ymmärryksen lisääminen ovat hänestä joka tapauksessa tärkeitä asioita yhteiskuntarauhan kannalta ja siihen tarvitaan monenlaisia foorumeita.
Vain puhumalla ja kohtaamalla voi ymmärrys lisääntyä. Meillä kaikilla on tarkistamisen varaa siinä, miten puhumme toisen vakaumuksesta, toteaa ministeri Annika Saarikko.
– Edustan sellaista ajattelutapaa, että yhteiskunnassa uskonnot saavat olla ja näkyä. Oman uskonnon opetus on hyvä asia. Kun tuntee oman uskontonsa tai vakaumuksensa, voi tunnistaa myös toisen uskonnon arvon. Uskonnolla on vahva yhteys kulttuuriin ja täällä Suomessa ja länsimaissa nimenomaan kristinuskolla koko yhteiskunnan arvopohjaan, sanoo Saarikko.
Saarikko korostaa sitä, että vaikka hän kertoo avoimesti olevansa aktiivinen kirkon jäsen, hän ei tee sitä siksi, että arvottaisi oman vakaumuksensa jotenkin muita paremmaksi.
– Yritän tehdä näkyväksi sen, että vakaumus aina määrittää ihmistä jollain tavalla, oli se mikä hyvänsä. En sotke uskoani politikkaan tai arvota sitä paremmaksi kuin muslimin tai ateistin vakaumusta. Näen ison arvon uskontojen kohtaamiselle. Vain puhumalla ja kohtaamalla voi ymmärrys lisääntyä, ja meillä kaikilla on tarkistamisen varaa siinä, miten puhumme toisen vakaumuksesta. Päättäjien pitää erityisesti tuntea tässä vastuunsa, toteaa Saarikko.
”Minua lyötiin Raamatulla päähän”
Yksi Saarikon ensimmäisistä tehtävistä kirkollisasioita vastaavana ministerinä oli vierailu pohjoismaisten piispojen seminaarissa. Tapaamisen jälkeen hän kirjoitti pitkän Facebook-kirjoituksen, jossa hän käsitteli kirkon ja hallituksen yhteistyötä, uskontojen kohtaamista, omaa kristillistä vakaumustaan ja otti esille myös ajankohtaisen keskustelun kirkon osallistumisesta Helsinki Prideen.
Teksti oli maltillinen, henkilökohtainen ja avoin. Saarikko varoi tietoisesti ottamasta ministerinä kantaa Pride-päätökseen tai kirkon avioliittoratkaisuun, sillä ne ovat kirkon sisäisiä asioita.
– Totesin, että kirkko teki minusta tässä nyt vain poikkeuksellisen näkyvällä tavalla tiettäväksi sen, että siellä tehdään koko ajan töitä kaikenlaisten ihmisten ja perheiden parissa. Ja kuten arkkipiispa Tapio Luoma viisaasti sanoi: Prideen osallistuminen ei sinänsä ollut kannanotto vaikkapa avioliittokysymykseen. Nostin myös esille sen, että kirkosta ja uskonnosta saavat ja niistä pitäisi puhua muidenkin kansanedustajien kuin Päivi Räsänen. En tässä siis tuominnut tai arvostellut häntä, vaan totesin, että areena on liian tärkeä jätettäväksi yhdelle poliitikolle, kertoo Saarikko.
Jos ei keskustella arvoista, mitä jää jäljelle: vain eurojen jakamista ja välttämättömyyksien hoitamista.
– Annika Saarikko
Kirjoituksesta tuli positiivisen palautteen lisäksi palautetta, johon Saarikko ei ole tottunut.
– Palautteessa arvosteltiin kristillisyyttäni ja lyötiin Raamatulla päähän. Jos haluaa toista satuttaa, on varmaan ase helpoimmasta päästä väheksyä toisen uskon määrää tai vakaumuksen laatua. Sitä katson surullisin mielin, toteaa Saarikko.
Vaikka kiihkeä palaute satutti, Saarikko sanoo ymmärtävänsä, että uskonto ja vakaumus ovat niin henkilökohtaisia ja syviä asioita, että niissä voidaan joutua tunnemyrskyyn.
– Myös politiikan puolella me aika ajoin arvostelemme toinen toisiamme siitä, kuka on riittävän puhdasoppinen. Pahimmalta tuntuu, jos oma puoluetoveri sanoo, että tuo ei ole kovin keskustelaista tai ei demari toimi noin. Tämä on samantapainen asia.
Arvojen paluussa on paljon hyvää
Saarikon mukaan arvot ovat tehneet paluun yhteiskuntaan ja politiikkaan. Ne herättävät kiihkeitä tunteita, joiden kautta mitataan jopa vahvojen ja vanhojen instituutioiden olemassaolon oikeutusta.
– Ehkä tämä on vastareaktio pitkään jatkuneelle valtiontalous- ja markkinalähtöiselle politiikalle. Varmaan monimutkaistuvassa maailmassa on helpompi tarttua kiinni yksittäiseen kyllä- tai ei -mielipidekysymykseen kuin muodostaa kantansa kokonaisesta hyvästä yhteiskuntamallista. Politiikan henkilöityminen vaikuttaa myös, sillä karikatyyrit viestivät ennen kaikkea arvoja. Identiteettipolitiikka on vahvistunut. Ajatellaan, että kannattamalla jotakin puoluetta, kannatetaan tiettyjä elämänvalintoja ja arvoja, pohtii Saarikko.
Annika Saarikko odottaa kiinnostuneena käyntejä kirkolliskokouksissa. Se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa Turun kristillisellä opistolla. Turku on Saarikon kotikaupunki ja opisto entuudestaan tuttu.
Hän ei pidä arvojen korostumista sinänsä huonona asiana, vaikka keskustelu on vaikeaa, jakavaa ja aika ajoin ylilyövää. Arvolähtöinen poliittinen keskustelu on paikallaan. Keskusteleva ja ajoittain riiteleväkin kirkko on parempi kuin vaikeneva ja hiljainen kirkko, keskustelu on elävän yhteisön merkki.
– Jos ei keskustella arvoista, mitä jää jäljelle: vain eurojen jakamista ja välttämättömyyksien hoitamista. Pitäisi samalla muistaa, ettei se, ettei valitse äärilaitaa, tarkoita, ettei olisi minkäänlaisia arvoja. Useimmat suomalaiset ovat itse asiassa maltillisia keskitien kulkijoita. Sekin on hyvä huomata, kuten arkkipiispa sanoi, että arvokeskustelussa joku joutuu aina pettymään. Pettymyksen käsittely näyttää olevan se asia, joka kirkossa ja yhteiskunnassa on vielä vaikeaa.
Kirkko on viimeinen luottamuksen lukko
Saarikko arvostaa sitä, että suomalaiset eivät metelöi uskonnollisuudellaan, vaan pitävät sitä yksityisenä.
– Se ei tarkoita, ettei uskosta tai kirkosta voisi lainkaan puhua tai ettei poliitikko voisi asiasta kertoa. Olennaista on erottaa oma vakaumus poliittisesta tehtävästään. Ministerinä en puutu kirkon oppiin tai uskontulkintaan, vaan otan kantaa sen yhteiskunnalliseen rooliin, sanoo Saarikko.
Saarikolle itselleen kirkko on antanut paljon.
– Kirkko on ollut minulle nuoruudessani työnantaja ja kasvualusta, paikka ystävystyä ja oppia vastuunkantajaksi. Rakentanut minua sellaiseksi kuin olen. Kirkko on monille suomalaisille paljon enemmän kuin riita seksuaali-identiteetistä tai avioliitto-oikeudesta, tuumii Saarikko.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon työpaikka on opetusministeriö Helsingin Meritullinkadulla.
Hän kirjoitti Facebookissa, että seurakuntayhteisö, luterilainen tai muu, on monelle viimeinen luottamuksen lukko ja muistutus siitä, välittääkö kukaan.
– Toivoisin, että annettaisiin tilaa niiden ihmisten kertoa tarinansa, jotka ovat saaneet seurakunnalta tuen, avun, pelastuksen ja luottamuksen lukon. Niitä ihmisiä on paljon.
Saarikolle on tulossa toinen lapsi. Hänelle lasten kastaminen on itsestään selvä asia.
– Kyllä ja myös iltarukouksen opettaminen. Monessa perheessä kulkee tietty iltarukous. Se tulee jostain niin syvästä muistista, että on luontevaa opettaa lapselle sama rukous kuin itselle on opetettu. Myös kummiuden merkitys on suuri. Meillä on itsellä monia kummilapsia ja pidän tärkeänä luottamustoimena, että saan olla lapsen erityinen ystävä ja aikuinen. Parhaimmillaan kummi on myös lapsen kristillinen kasvattaja, kiteyttää Saarikko.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ministeri Annika Saarikko kiitti kirkon työtä koronan aikana: ”Kirkko on perinteisesti ollut maassamme tärkeä henkisen tasapainon ja hyvinvoinnin vahvistaja”
AjankohtaistaOpetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt luterilaisen kirkon diakoniatoiminnan tukemiseen 4,4 miljoonan euron erityisavustuksen.
