null ”Joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa”, sanoo Kauneimpien Joululaulujen suojelijaksi lupautunut Katri Helena

Katri Helena on säveltänyt Joulumaa-laulun. Vuonna 2015 häneltä ilmestyi joululevy Niin on aina ollut.

Katri Helena on säveltänyt Joulumaa-laulun. Vuonna 2015 häneltä ilmestyi joululevy Niin on aina ollut.

Ajankohtaista

”Joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa”, sanoo Kauneimpien Joululaulujen suojelijaksi lupautunut Katri Helena

Maailman lasten hätä on lähellä Katri Helenan sydäntä. Kauneimmat Joululaulut on myös keräys, jolla autetaan lapsia yli 20 maassa.

Kauneimmat Joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä yhteensä tuhansia laulutilaisuuksia, joita varten Suomen Lähetysseura on painattanut 800 000 lauluvihkosta. Kauneimmat Joululaulut on osallistujamäärältään Suomen suurin vuotuinen musiikkitapahtuma ja tilaisuuksia järjestetään noin 20 maassa.

Tilaisuuksissa kerätään jo tuttuun tapaan kolehti kehitysmaiden lapsille. Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimii tänä vuonna iskelmälaulaja Katri Helena.

– Kauneimmat Joululaulut on klassikko. Minusta joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa. Ihmisten on vaikea pysähtyä kaikenlaisten virikkeiden ja ajatusten myllerryksessä, mutta kirkossa se voi onnistua. Kun laulat jo lapsuudesta tuttua tekstiä – silloin olet juuri siinä hetkessä. Kynnys tulla kirkkoon on matala, eikä siellä tarvitse olla yksin, Katri Helena sanoo.

Pieni summa voi olla toiselle iso

Suomen Lähetysseura tukee keräysvaroilla heikoimmassa asemassa olevia lapsia yli 20 maassa. Keräystuloilla parannetaan muun muassa lasten ja äitien terveyttä, autetaan perheitä saamaan parempaa ravintoa ja puhdasta vettä sekä kehittämään toimeentulomahdollisuuksia.

Lähetysseura tukee myös erityisesti vammaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lasten koulutusta sekä oikeuksien toteutumista.

Maailman lasten hätä on suuri, mutta sen edessä ei saa hyytyä.

Maailman lapset ovat lähellä myös kampanjan suojelijan, Katri Helenan, sydäntä. Hän on ollut mukana YK:n lastenjärjestö Unicefin toiminnassa lähes 30 vuoden ajan.

– Maailman lasten hätä on suuri, mutta sen edessä ei saa hyytyä. Meille pieni summa on iso apu kehitysmaan lapselle. Kauneimmat Joululaulut -keräyksen tuotolla pystymme auttamaan jo suurta määrää lapsia, korostaa Katri Helena.

Viime vuonna Kauneimmat Joululaulut -kampanja keräsi historiansa toiseksi parhaan tuloksen, runsaat miljoona euroa.

Melissa on yksi Kolumbian miljoonista maan sisäisistä pakolaisista. Hänen perheensä joutui jättämään kotiseutunsa ja etsimään turvaa Bogotán slummeista. Melissa käy koulua Suomen Lähetysseuran tuella.

Melissa on yksi Kolumbian miljoonista maan sisäisistä pakolaisista. Hänen perheensä joutui jättämään kotiseutunsa ja etsimään turvaa Bogotán slummeista. Melissa käy koulua Suomen Lähetysseuran tuella.

Joululaulut kaikuvat nyt myös karaokena

Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi vanhainkodeissa, ravintoloissa, kauppakeskuksissa, sairaaloissa ja monenlaisissa muissa paikoissa. Niitä kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa.

Tämän vuoden uutuus on Kauneimmat Joululaulut -karaoke, jonka on tuottanut Maestro Pro yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa. Yksittäisiä joululauluja on toki ennenkin löytynyt karaokelistoilta, mutta nyt ne perinteisimmät ja rakkaimmat, Kauneimmat Joululaulut -vihkossakin olevat, laulut löytyvät omana kokonaisuutenaan ja helpottavat karaoketilaisuuksien järjestämistä.

Viking Line järjestää joulukuun aikana neljä risteilyä, joilla järjestetään Kauneimmat Joululaulut -karaoke. Kauneimmat Joululaulut -karaokea voi käydä kokeilemassa myös Kauppakeskus Triplan yhteyteen avatussa uudessa musiikkimuseo Famessa viikolla 50.

Suomen Lähetysseura suunnittelee ja toteuttaa Kauneimmat Joululaulut -kampanjan ja toimittaa lauluvihot ilmaiseksi seurakuntien käyttöön. Yhteislaulutilaisuuksien järjestämisestä vastaavat luterilaiset seurakunnat.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.