null ”Kaste on valaistumisen kylpy” – Jyri Komulaisen mielestä kirkko voisi hyödyntää oman perinteensä eksotiikkaa

Jyri Komulaisen mielestä kirkon ei pidä luopua lapsikasteesta. Kuva: Aarne Ormio

Jyri Komulaisen mielestä kirkon ei pidä luopua lapsikasteesta. Kuva: Aarne Ormio

”Kaste on valaistumisen kylpy” – Jyri Komulaisen mielestä kirkko voisi hyödyntää oman perinteensä eksotiikkaa

Vaikka kasteen suosio on romahtanut, tuoreen tutkimusraportin mukaan kantasuomalaisten evankelisluterilaisen kirkon jäsenten lapsista edelleen 73 prosenttia kastetaan.

Kasteen suosion romahtamisesta on puhuttu pitkään. Helsingin ja Espoon hiippakunnissa kastettujen osuus on viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana pudonnut yli 20 prosenttiyksikköä. Tilanne pääkaupunkiseudun ulkopuolella on silti vielä erilainen. Vuonna 2019 Oulun hiippakunnassa 78,8 prosenttia lapsista kastettiin, kun Helsingin hiippakunnassa vastaava luku oli 40,1 prosenttia.

Vaikka kasteen suosion lasku on tosiasia, jonkin verran tilastoissa vaikuttaa maahanmuuton vaikutus, sillä kantasuomalaisten evankelisluterilaisen kirkon jäsenten lapsista edelleen 73 prosenttia kastetaan. Tämä käy ilmi tänään julkaistusta Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusraportista Kasteen polulla: Kasteen ja kummiuden teologiaa ja käytäntöjä. Raportin mukaan vanhemmat ilmoittavat lapsensa kastamisen tärkeimmäksi syyksi sen, että lapsikaste koetaan hienoksi perinteeksi, joka on ollut perheessä ja suvussa tapana.

Samalla raportissa todetaan, että yksi olennainen syy kasteen suosion laskuun on se, että vanhemmat eivät itse koe olevansa uskonnollisia. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Jyri Komulaisen mielestä syy uskovaisuuden kielteiseen leimaan selittyy historialla.

Suomalainen herätyskristillisyys monissa eri muodoissaan on asettanut uskovaisuuden riman niin korkealle, että tavalliset ihmiset eivät välttämättä tohdi kutsua itseään uskovaiseksi, vaikka uskoisivatkin. 

– Suomalainen herätyskristillisyys monissa eri muodoissaan on asettanut uskovaisuuden riman niin korkealle, että tavalliset ihmiset eivät välttämättä tohdi kutsua itseään uskovaiseksi, vaikka uskoisivatkin, Komulainen sanoo.

– Toisaalta maallistumisen myötä yhä useampi suomalainen ei enää tunne kirkon uskoa eikä osaa siihen siksi sitoutua, vaikka kuuluisikin Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Siksi kirkon on syytä etsiä uudenlaisia ja ymmärrettäviä sanoituksia kristilliselle uskolle.

Kristinuskossa valaistuminen tarkoittaa Jumalan tuntemista

Kasteen polulla -raportti nostaa esiin tarpeen, että kastetta pitäisi 2020-luvulla osata sanoittaa paremmin. Kun luterilaisten kasteoppia paalutettiin 1500-luvulla, elettiin feodalistisessa yhtenäiskulttuurissa. Tuolloin yhteiskunnassa ei ollut moniarvoisuutta, jossa jokainen rakentaa itsenäisesti haluamansa katsomuksen. Vielä 1900-luvun Suomessa oli käytännössä itsestään selvää, että lähes kaikki syntyneet kastetaan.

Kirkon virallinen oppi on edelleen, että kaste on pelastukselle välttämätön. Jyri Komulaisen mielestä kristillinen kirkko ei todellisuudessa ole juuri milloinkaan opettanut, että kastamaton joutuisi helvettiin.

– Kirkkohistoriassa on vahva ajatuslinja, jonka mukaan Jumalalla on keinonsa pelastaa myös sellainen henkilö, joka ei jostain syystä voi saada vesikastetta. Esimerkiksi keskiajalla tunnettiin ajatus, jonka mukaan ”kasteen toivominen” saattoi riittää pelastukseen, Komulainen sanoo.

Hänen mukaansa luterilaiset tunnustuskirjat saivat muotonsa aikana, jolloin kristillinen yhtenäiskulttuuri Euroopassa oli vahvimmillaan. Sen vuoksi teksteistä tuli teologialtaan kapeita.

Varhaisessa kristillisyydessä valaistumisella viitattiin Jumalan sisäiseen tuntemiseen, siihen, miten Kristus on valo, joka valaisee jokaisen ihmisen.  

– Toisaalta kasteen välttämättömyydestä puhumisen voi nähdä korostavan sitä, mikä on pääsääntö, mutta tätä ei pidä tulkita niin, etteikö olisi myös vaihtoehtoisia mahdollisuuksia Jumalan armovoiman toteutumiseksi itse kunkin elämässä, Komulainen sanoo.

Antiikin aikoina, kun kristinusko oli vielä pienen kannattajakunnan ”uususkonto”, sen vaalima kielikin oli eksoottista. Komulainen mainitsee 100-luvulla eläneen Justinos Marttyyrin, joka puhui kasteesta ”valaistumisen kylpynä”. Mitä Justinos tarkoitti, ja millä tavoin hän auttaa meitä käsittämään kasteen merkityksen?

– Olen tutkinut itämaisten uskontojen vaikutusta länsimaiseen uskonnollisuuteen. Niiden vaikutuksesta valaistuminen on monelle tutumpi sana kuin esimerkiksi luterilaisuudessa keskeisenä pidetty vanhurskauttaminen. Tällaisessa kulttuurisessa todellisuudessa on huomionarvoista, että varhaiset kristityt käyttivät valoon ja valaistuksi tulemiseen liittyvää sanaston kuvatessaan uskoa! Tämän voi havaita myös Johanneksen evankeliumia lukiessa, Komulainen sanoo.

 – Varhaisessa kristillisyydessä valaistumisella viitattiin Jumalan sisäiseen tuntemiseen, siihen, miten Kristus on valo, joka valaisee jokaisen ihmisen.

Kasteen poluilla -raportin mukaan tärkein syy haluun kastaa lapsi on, että lapsikaste on hieno perinne ja että perheessä kaste on tapana.

Kasteen poluilla -raportin mukaan tärkein syy haluun kastaa lapsi on, että lapsikaste on hieno perinne ja että perheessä kaste on tapana.

Lapsikasteesta ei pidä luopua

Kasteen polulla -raportti nostaa esiin kyselyn, jonka mukaan huomattava osa vanhemmista piti erittäin tärkeänä syynä jättää vauva kastamatta siksi, että päätösvalta näin suuresta asiasta kuuluu lapselle itselleen. Peräti 40 prosenttia piti tätä erittäin tärkeänä ja neljännes tärkeänä syynä.

Jos vanhemmat yhä useammin ajattelevat, että kaste on ok vasta, kun lapsi sitä itse myöhemmin toivoo, voisiko kirkko muuttaa kastekäytäntöään?

– En tiedä, voisiko niin käydä, mutta pitäisin sellaista kehitystä huonona. Luterilainen käytäntö kastaa lapsia on mielestäni hyvinkin arvokas traditio, vaikka kasteen teologiaa voisikin tuoda enemmän tähän päivään esimerkiksi tarkistamalla perinteistä puhetta perisynnistä, Jyri Komulainen sanoo.

Toiseksi kaste täyttää Komulaisen mielestä ihmisyyteen kuuluvan tarpeen suorittaa rituaaleja elämän eri taitekohdissa.

– Ensinnäkin pienelle vauvalle suoritettu kasterituaali alleviivaa Jumalan armoa, joka ei perustu ihmisen omiin kykyihin tai saavutuksiin – samalla alleviivaten luomisessa itsessään olevaa armoa, josta vastasyntynyt on osallinen ensi parkaisustaan asti, hän sanoo.

Toiseksi kaste täyttää Komulaisen mielestä ihmisyyteen kuuluvan tarpeen suorittaa rituaaleja elämän eri taitekohdissa.

– Ihmistä tutkivat tieteenalat kuten antropologia ja uskontotiede molemmat ovatkin dokumentoineet laajalti erilaisia rituaaleja, joita syntymän yhteydessä suoritetaan eri kulttuureissa. Tällaisena rituaalina näyttäytyy myös luterilainen lapsikaste, jossa juhlitaan lapsen syntymää ja annetaan lapselle oma paikkansa Jeesuksen seuraajien maailmanlaajassa verkostossa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi