Kuvalähde: Jukka Granström/Yhteisvastuukeräys
Miksi Yhteisvastuukeräyksen tuotto on romahtanut? ”Monien mielestä meillä on ollut suorastaan häpeällisiä auttamiskohteita”
Ihmisillä on valtava tarve auttaa, mutta puoluetaustasta riippumatta he haluavat itse päättää, kuka ansaitsee avun. Seurauksena Yhteisvastuukeräys on jäänyt muutoksen jalkoihin.
Perinteinen Yhteisvastuukeräys ei enää tuota samoja summia kuin takavuosina. Vuonna 2000 Yhteisvastuukeräyksen tuotto oli 5,2 miljoonaa euroa. Sen jälkeen tuotto on pienentynyt tasaisenvarmasti, ja 2010-luvulla ei ole kertakaan päästy viiden miljoonan tuntumaan. Vuonna 2017 tulos oli 3,05 miljoonaa, sitä seuraavana vuonna 3,1 ja tänä vuonna 3,07 miljoonaa euroa.
Yhteisvastuukeräyksessä ei ole milloinkaan sen historian aikana ilmennyt väärinkäytöksiä. Keräys on luotettava ja tehokas, ja sen kulurakenne maksimoi jokaisesta eurosta saatavan auttamishyödyn. Silti sen suosio on laskenut. Syitä keräystuoton pienenemiseen on monia. Ihmiset eivät enää kuljeta käteisrahaa mukanaan, ja maksupäätteet lipaskeräilijöille saatiin vasta viime vuonna. Toiseksi ovelta ovelle on vaikea päästä ovikoodien vuoksi. Kynnys soittaa tuntemattomien ovikelloa on kasvanut.
Todelliset syyt ovat vielä syvemmällä. Ovatko sitten arvot nykyisin niin koventuneet, että auttaminen on pois muodista? Tampereen yliopiston sosiologian apulaisprofessori Eeva Luhtakallio pitää tätä käsitystä liian yksipuolisena.
Yhtenäiskulttuurin haipumiseen liittyy se, että on vaikea rakentaa kampanja, jonka aivan kaikki ottaisivat omakseen.
– Eeva Luhtakallio
– Nykyään ihmiset harjoittavat aivan valtavasti hyväntekeväisyyttä. Siitä näkökulmasta ei voida sanoa, että arvot olisivat koventuneet. Melkein sanoisin päinvastoin, että ihmisillä on nykyään aivan valtava auttamispotentiaali, Luhtakallio sanoo.
– Syksyllä 2015 virallinen järjestelmä sakkasi pahasti, kun Suomeen tuli paljon turvapaikanhakijoita. Niinpä kansalaiset organisoivat hyvin nopeasti vapaaehtoisvoimin varajärjestelmän, Luhtakallio kuvailee.
Hän huomauttaa, että jokaisen avustusjärjestön elinehto on vahva läsnäolo sosiaalisessa mediassa. Yhteisvastuukeräys on puolestaan jäänyt enemmän varttuneempien ikäluokkien asiaksi. On ihmisiä, joille esimerkiksi ympäristö on ensisijaisempi asia kuin jotkin Yhteisvastuun teemat.
– Yhtenäiskulttuurin haipumiseen liittyy se, että on vaikea rakentaa kampanja, jonka aivan kaikki ottaisivat omakseen. Yhteisvastuukeräys on jäänyt selvästi keski-ikäisten ja eläkeikää lähentyvien kampanjaksi, Luhtakallio sanoo.
Hädänalaiset jaetaan ”kunniattomiin” ja ”kunniallisiin”
Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori Hanna Wass näkee, että 2010-luvun lopun Suomessa eri yhteiskuntaryhmien elämänpiirit ovat niin ekaantuneet toisistaan, että hyvinvointivaltion perustan muodostava solidaarisuus on vaarassa kadota. Wassin mukaan tässä mielessä voidaan puhua arvojen koventumisesta.
– Nykyään ihmiset haluavat itse harkita, miten ja ketä auttaa. Useimmiten me haluamme auttaa niitä, joiden itse katsomme tarvitsevan ja ennen kaikkea ansaitsevan apua, Wass sanoo.
– Meillä yhä enemmän myös nähdään, että huono-osaisuus johtuu yksilön omista valinnoista eikä niinkään yhteiskunnan rakenteista. Lisäksi pelätään, että auttaminen passivoi ja synnyttää oleskeluyhteiskunnan, Wass sanoo.
Jos ihminen haluaisi auttaa sokeasti ja tietämättömänä siitä, kuka saa avun ja, ei Wassin mukaan olisi tarvetta erikseen mainostaa vaihtuvia teemoja myötätunnon herättämiseksi. Tällöin auttamisen kohteissa ja muodoissa ei tarvitsisi huomioida hyväntekijän omia auttamistarpeita. Wass huomauttaa, että vähiten empatiaa koetaan päihdeongelmaisia ja ylivelkaantuneita kohtaan.
Ihmiset, jotka omasta kokemuksestaan tietävät, ettei huono-osaisuus johdukaan omista valinnoista ja kyvyistä, ovat valmiimpia näkemään muidenkin hädän.
– Hanna Wass
– Tässä näkyy, että myötätuntoa ei heru niille, joiden katsotaan olevan itse syyllisiä huono-osaisuuteensa. Sen sijaan lapset, vammaiset ja vanhukset saavat myötätuntoa, koska heitä ei voi vastuuttaa omasta tilanteestaan. Näin tehdään jakoa ”kunniattomien” ja ”kunniallisten” avuntarvitsijoiden välille, Wass sanoo.
Tämä ilmiö on tyypillinen puoluekannasta riippumatta. Sen sijaan eroja auttamishalussa löytyy sen mukaan, mihin tuloluokkaan ihminen kuuluu.
– Yleisesti mekanismi on se, että kun huonot ajat koittavat, ihmisten hyväntekeväisyyshalu kasvaa. Useimmiten myös ne, joiden tulotaso on matala, ovat kaikkein hanakimpia lahjoittajia. Ihmiset, jotka omasta kokemuksestaan tietävät, ettei huono-osaisuus johdukaan omista valinnoista ja kyvyistä, ovat valmiimpia näkemään muidenkin hädän, Wass sanoo.
Auttamiskohteita valitaan myös sen mukaan, kuinka nopeasti ja konkreettisesti saadaan tuloksia.
– Pitkäkestoinen, pienistä palasista koostuvan rakenteiden muuttaminen tai uusien mahdollisuuksien luominen ei ole yhtä palkitsevaa, koska tulokset saadaan hitaasti, Wass sanoo.
Tapio Pajunen muistuttaa, että Yhteisvastuukeräyksen yksi tehtävä on vaikuttaminen, ja siinä on onnistuttu. Kuva: Esko Jämsä
Lokeroituminen estää näkemästä toiseutta
Yhteisvastuukeräyksen keräysjohtajan Tapio Pajunen tunnistaa hyvin sen, että hyväntekeväisyys on ollut rajussa murroksessa viime vuosina.
– Varainhankinnassa kilpailu on koventunut merkittävästi, kun alalle on tullut uusia toimijoita, jotka ovat ostaneet itselleen valtavan suuren näkyvyyden. Kun Yhteisvastuukeräys perustettiin, me olimme Suomen ainoa kansalaiskeräys, Pajunen sanoo.
Ensimmäinen Yhteisvastuukeräys sai alkunsa siitä, kun syksyllä 1949 pahojen hallavuosien jälkeen Pohjois- ja Itä-Suomessa oli nälänhätää. Aliravitut lapset olivat sairaita, ja työttömyys vaikeutti köyhien perheiden toimeentuloa. Ratkaisuksi tuli koko maan kattava Yhteisvastuukeräys.
– Yhtenäisen kulttuurin aika on peruuttamattomasti takana. On tärkeä tunnistaa, että meistä jokainen elää jossakin kuplassa, ja yhtä tärkeä on tunnistaa, mikä minut on asettanut sinne kuplaan, josta en näe enää toiseutta. Suomi elää nyt valtavan lokeroituneessa yksien todellisuuksien maailmassa, Pajunen kuvailee.
Kun 2000-luvun alussa teemana olivat päihdeongelmaiset äidit, palaute oli äärimmäisen rajua.
– Tapio Pajunen
Hän kertoo saaneensa useana vuonna rajua kritiikkiä Yhteisvastuukeräyksen teemojen valinnasta.
– Monien mielestä meillä on ollut suorastaan häpeällisiä auttamiskohteita. Kun 2000-luvun alussa teemana olivat päihdeongelmaiset äidit, palaute oli äärimmäisen rajua. Ihmiset kokivat, että äidit ovat itse syyllisiä huonoon tilanteeseensa, eikä heitä pidä auttaa. Sama juttu oli, kun tuimme maahanmuuttajien työllistämistä vuonna 2009. Silloin sain 46 000 sähköpostia, Pajunen sanoo.
Yhteisvastuukeräyksessä kunkin vuoden teema suunnitellaan hyvissä ajoin. Pajusen mukaan Yhteisvastuukeräys pyrkii kuulemaan hiljaisen hädän, jota muut eivät huomaa. Usein tämä kärsimys on niin piilossa, ettei se tahdo saada medianäkyvyyttä.
– Meidän tehtävämme on myös asioihin vaikuttaminen. Tuore esimerkki on se, että kun tänä vuonna keräys auttoi köyhiä toisen asteen opiskelijoita, laadimme kaikkien lapsi- ja nuorisotyön järjestöjen kanssa eduskuntaryhmille yhteisen vetoomuksen yhdenvertaisen opiskeluoikeuden puolesta. Sen seurauksena hallitusohjelmaan kirjattiin oppivelvollisuuden pidentäminen toiseen asteeseen, mikä ajaa juuri tämän asian, Pajunen sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Yhteisvastuukeräys 2022 tuotti 2,2 miljoonaa euroa erityisesti nuorten auttamiseen
AjankohtaistaViime vuoden keräyskohteena oli pitkittyneen koronapandemian seurauksista kärsineiden lasten ja nuorten auttaminen.
