null ”Teologiset tikarit lensivät helposti”– Useimmat piispakollegoista jättivät Irja Askolan yksin vihapuheen keskelle

”Kun minusta tulee iso, asioista pitää puhua”, päätti Irja Askola lapsena. Hänen suvussaan oli vaiettu monista vaikeista asioista. (Kuva: Jussi Helttunen)

”Kun minusta tulee iso, asioista pitää puhua”, päätti Irja Askola lapsena. Hänen suvussaan oli vaiettu monista vaikeista asioista. (Kuva: Jussi Helttunen)

”Teologiset tikarit lensivät helposti”– Useimmat piispakollegoista jättivät Irja Askolan yksin vihapuheen keskelle

Piispa emerita Irja Askolan työssään kohtaamat tilanteet ovat tuttuja koulu- ja työpaikkakiusatuille ja sosiaalisessa mediassa maalitauluiksi joutuneille. Väitöskirjahaaveista hän luopui seksuaalisen häirinnän takia.

Viimeisen reilun vuoden aikana Helsingin piispa emerita Irja Askola on syväsukeltanut omaan henkilöhistoriaansa tekeillä olleen elämäkerran vuoksi. Jos hän nyt voisi palata ajassa taaksepäin ja tehdä jotakin toisin, hän pitäisi itsestään ja hyvinvoinnistaan parempaa huolta. Kiireisinä piispavuosina se jäi.

– Työn imu vei mukanaan. Rakastin piispan työtä – ja se oli ansa. Koin myös ensimmäisen naispiispan laahuksen: jos minä tässä uuvun, sanotaan, että naiset eivät pysty piispan työhön. Toimin siis niin kuin tyypillinen ylivastuullinen esikoistyttö, Askola kertoo.

Edes verkkokalvon repeäminen oikeasta silmästä tai rinnasta poistettu pieni syöpäkasvain eivät saaneet häntä hiljentämään tahtia.

– Niissäkään vaiheissa en osannut antaa itselleni lupaa levätä riittävästi. Piispan pitäisi olla esikuva, mutta en kelpaisi kenellekään esikuvaksi siinä, miten kohtelin itseäni.

Anne Mattssonin kirjoittama Irja Askola – Elämäkerta (Kirjapaja) julkistettiin torstaina 9.9. Askola kuvaa kirjaprojektia sekä kamalaksi että kiehtovaksi.

– Lapsuuden vaikeuksista huolimatta minulla on ollut hyvin rikas elämä. Kun luin käsikirjoitusta, mietin välillä, että olenko tosiaan tehnyt kaikkea tätä. Näköjään minun tyylini on ollut heittäytyä täysillä toteuttamaan kutsumustani, Askola sanoo.

Siitä olen kiitollinen, että minulla on valintoja tehdessäni ollut aina ripaus rohkeutta lähteä johonkin uuteen.

Hänen työuransa alkoi kotiseurakunnan kesäteologina Lauritsalassa ja päättyi Helsingin piispana. Väliin mahtuu esimerkiksi tutkijan työtä, kansainvälisiä ekumeenisia tehtäviä ja työ Espoon ensimmäisen piispan Mikko Heikan teologisena avustajana.

Askola sanoo, ettei hän missään vaiheessa tehnyt tietoista valintaa uran ja perheen välillä.

– Enhän minä nuorena edes tiennyt, mikä on CV. Elämä vain meni näin. Työurani on kummallinen – minulla on ikään kuin monta identiteettiä päällekkäin. Joillekin olen runoilija, toisille keskustelija, kolmansille feministiteologi… Siitä olen kiitollinen, että minulla on valintoja tehdessäni ollut aina ripaus rohkeutta lähteä johonkin uuteen.

”Se on tämmöinen feministinen runotyttö”

Irja Askolan elämäkertaa lukiessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka se kuvaa kiusaamisen, häirinnän ja mitätöimisen monenlaisia muotoja kirkossa ja sen liepeillä. Askola on aiemminkin puhunut avoimesti piispavuosinaan saamastaan vihapostista ja törkykommenteista. Kun hän Helsingin Lähetysjuhlilla vuonna 2013 siunasi lähetystyöhön homoparin, raivo oli etukäteen saanut sellaiset mittasuhteet, että Askolalle määrättiin Messukeskukseen varmuuden vuoksi turvamiehet. Tilaisuus sujui rauhallisesti.

”Omahan on vikasi. Omilla mielipiteilläsi niitä kerjäät”, kommentoi Kuopion piispa Jari Jolkkonen Askolan saamaa vihapostia, kun pohjoismaisten piispojen neuvottelussa vaihdettiin kuulumisia.

Askola sanoo, että hän jäi ilman useimpien piispakollegoidensa tukea – poikkeuksina silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen ja Porvoon piispa Björn Vikström. Tuen puute tuntui vihapuheen hiljaiselta hyväksynnältä. Vihapuhe kohdistui Askolan ohella seksuaalivähemmistöihin – jotka myös jäivät vaille tukea.

– Jos on hiljaa, sekin on kannanotto, Askola sanoo nyt.

Piispat Simo Peura, Seppo Häkkinen ja Irja Askola veisaavat piispainkokouksessa tammikuussa 2016.

Piispat Simo Peura, Seppo Häkkinen ja Irja Askola veisaavat piispainkokouksessa tammikuussa 2016.

Välillä osa piispakollegoista kohdisti Askolaan myös suoranaista painostusta ja yritti puuttua siihen, miten hän hoiti asioita omassa hiippakunnassaan. Monet piispoista eivät olisi hyväksyneet esimerkiksi homoparin lähettämistä lähetystyöhön.

– Eihän se ollut mikään auvoinen ja yksimielinen joukko. Teologiset tikarit lensivät helposti. Varmasti kaikilla oli huoli kirkon tulevaisuudesta, mutta huolien sisällöt saattoivat olla aika erilaisia eri piispoilla.

Hengellisyys on minulle hyvin tärkeää, mutta en piilota sitä teologisten käsitteiden taakse.

Askola arvioi jääneensä yksin osaksi teologisten näkemystensä ja mielipiteidensä vuoksi, mutta myös siksi, että hän sai niin paljon valtakunnallistakin medianäkyvyyttä.

– Olin myös persoonana niin erilainen kuin muut, jossain määrin arkipäiväinen. Hengellisyys on minulle hyvin tärkeää, mutta en piilota sitä teologisten käsitteiden taakse, vaan haen kieltä, jolla voi keskustella ihan tavallisten ihmisten kanssa. Yksi piispoista sanoikin, ”ettei siitä ole teologiseen keskusteluun, se on tämmöinen feministinen runotyttö”.

Kirkon johdon pitäisi puuttua kiusaamiseen

Loanheittoon Irja Askola törmäsi jo piispanvaalikampanjansa aikana. Hänen sukupuolensa väitettiin esimerkiksi vaarantavan ekumeeniset suhteet katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon.

Kun Askolan vaalivoitto alkoi näyttää todennäköiseltä, hänelle soitti Iltalehden toimittaja, jolla oli melkein valmis juttu ja lööppi: ”Ensimmäinen naispiispa on lesbo”. Enää tarvittiin Askolan kommentti. Kun Askola tyrmäsi jutun tiedot paikkansa pitämättöminä, toimittaja kertoi saaneensa tiedon kirkon sisäpiiristä ja tivasi Askolalta todisteita siitä, että tämä on hetero.

– Olihan se aika absurdi tilanne. Jos olisin lesbo, niin totta kai minä olisin sen kertonut jo ennen kampanjani alkua. Enhän minä olisi voinut olla itseni kanssa sovussa, jos minun olisi pitänyt julkisessa virassa salata identiteettini.

– Tämmöiset kokemukset ovat kyllä tehneet minut entistä sensitiivisemmäksi kaikenlaisten vähemmistöjen leimaamista ja maalittamista kohtaan.

Askola muistuttaa, etteivät hänen kokemuksensa ole mitään yksittäistapauksia. Tilanteet ovat tuttuja koulu- ja työpaikkakiusatuille, yksin jätetyille ja sosiaalisessa mediassa maalitauluiksi joutuneille.

– Siksi myös kirkossa johdon pitäisi puuttua näihin tilanteisiin tosi napakasti.

Piispan työ merkitsi Irja Askolalle yksityisyydestä luopumista. Hän halusi olla ihmisten tavoitettavissa, liikkui kaupungilla kävellen ja raitiovaunulla ja antoi haastatteluja esimerkiksi naistenlehdille. (Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio)

Piispan työ merkitsi Irja Askolalle yksityisyydestä luopumista. Hän halusi olla ihmisten tavoitettavissa, liikkui kaupungilla kävellen ja raitiovaunulla ja antoi haastatteluja esimerkiksi naistenlehdille. (Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio)

Seksuaalista ahdistelua yliopistolla

Oli oikeastaan teologisen tiedekunnan ilmapiiristä kiinni, ettei Irja Askola päätynyt kirkollisen uran sijasta akateemiseen maailmaan. Teologian maisteriksi valmistuttuaan hän pääsi assistentiksi käytännöllisen teologian laitokselle ja aloitteli väitöskirjan tekemistä. Muutamassa vuodessa Askola kuitenkin teki päätöksen luopua väitöskirjahaaveista. Suurin syy oli seksuaalinen häirintä, johon Askolan mukaan syyllistyivät muutamat teologisen tiedekunnan miespuoliset professorit ja tutkijat.

Jos kyseessä on professori, jolla on valtaa päättää gradun arvosanasta tai tutkijan urasta, harva uskaltaa nousta häntä vastaan.

Elämäkerrassa kerrotaan, kuinka Askola sai puhumalla nuoren väitöskirjatutkijan luopumaan itsemurha-aikeistaan. Itsekin ahdistelua kokeneena hän tiesi, mitä sanoa. Tuolloin elettiin 1970-lukua, eikä häirintään osattu tai haluttu puuttua. Uhrit vaikenivat.

– Yksi syy oli ihan klassinen, eli uhriksi joutunut tuntee häpeää. Ja jos kyseessä on professori, jolla on valtaa päättää esimerkiksi gradun arvosanasta tai tutkijan urasta, harva uskaltaa nousta häntä vastaan, Askola sanoo.

Kirkkokaan ei ole ollut häirinnästä vapaata aluetta ja Askola sanoo, että asia tuli kyllä piispavuosina häntä vastaan. Hän joutui esimerkiksi käsittelemään sielunhoitotilanteessa epäiltyä hyväksikäyttöä.

– Sellaiset ovat äärimmäisen raskaita tapauksia, koska toisella on valta ja vastuu ja toinen on apua hakemassa.

Irja Askola sairastui koronaan maaliskuussa 2020. Toipuminen vei kauan. Vaikka elämä on alkanut maistua ja makuaistikin palannut, hän epäilee, ettei kauhea kokemus unohdu koskaan. (Kuva: Jussi Helttunen)

Irja Askola sairastui koronaan maaliskuussa 2020. Toipuminen vei kauan. Vaikka elämä on alkanut maistua ja makuaistikin palannut, hän epäilee, ettei kauhea kokemus unohdu koskaan. (Kuva: Jussi Helttunen)

Liikaa kokouksia, liian vähän kuuntelemista

”Hallinnollista masturbaatiota / nautinto lisääntyy / mitä useammassa komiteassa on osallisena / mitä useamman kerran oma nimi mainitaan”, kirjoitti Irja Askola runossaan vuonna 1988. Siihen aikaan hän työskenteli Seurakuntaopistolla, mutta runo sopisi kuvaamaan yhtä hyvin kirkon todellisuutta. Viimeistään piispavuosina Askolalle valkeni, että kirkossa on aivan liikaa kokouksia, ja hän epäilee, ettei tilanne ole juuri muuttunut.

– Ovien ja ikkunoiden avaaminen raikkaisiin tuuliin ei ole juuri lisääntynyt. Tämä ei ole niinkään kuunteleva kirkko kuin kokoustava kirkko, eikä kohtaava kirkko vaan komiteakirkko. Samat kasvot tulevat aina vastaan ja tiedetään, kuka kuuluu mihinkin sisäpiirikuplaan.

Muokattu 10.9. klo 8.45: Virke Kun hän Helsingin Lähetysjuhlilla vuonna 2013 siunasi lähetystyöhön homoparin, raivo sai sellaiset mittasuhteet, että Askolalle määrättiin Messukeskukseen turvamiehet" korjattu muotoon "Kun hän Helsingin Lähetysjuhlilla vuonna 2013 siunasi lähetystyöhön homoparin, raivo oli etukäteen saanut sellaiset mittasuhteet, että Askolalle määrättiin Messukeskukseen varmuuden vuoksi turvamiehet. Tilaisuus sujui rauhallisesti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi