”Tuntui pahalta, että olemassaolomme aiheutti niin paljon raivoa” – Tuore tutkimus osoittaa, että viharikosten uhrit eivät luota poliisiin
Yhdessä raportissa esillä olevassa tapauksessa naamioitunut porukka teki natsitervehdyksiä ja ampumiseleitä ohikulkenutta juutalaiseksi oletettua henkilöä kohti. Sanalliset uhkaukset voivat johtaa myös väkivaltaan, kerrotaan raportissa.

Yhdessä raportissa esillä olevassa tapauksessa naamioitunut porukka teki natsitervehdyksiä ja ampumiseleitä ohikulkenutta juutalaiseksi oletettua henkilöä kohti. Sanalliset uhkaukset voivat johtaa myös väkivaltaan, kerrotaan raportissa.

”Tuntui pahalta, että olemassaolomme aiheutti niin paljon raivoa” – Tuore tutkimus osoittaa, että viharikosten uhrit eivät luota poliisiin

Yleisin syy olla ilmoittamatta viharikosta oli epäluottamus viranomaisapuun. Osalla vastaajista oli ikäviä kokemuksia poliisin, koulun ja terveydenhoitohenkilökunnan toiminnasta.

Voimakas viharyöppy elokuvateatterin aulassa säikäytti. Pienemmät huutelut ja kommentit olivat uhreille jo ikävän tuttuja, mutta nyt uhreja pelotti, että aggressioitaan purkanut mies kääntyy takaisin ja toteuttaa uhkauksensa. ”Minusta tuntui pahalta, että meidän olemassaolomme aiheutti niin paljon inhoa ja raivoa”, uhri kertoo.

Tämä tapaus sisältyy Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin ja Rikosuhripäivystyksen kokoamaan raporttiin Uhrien kokemuksia viharikoksista Suomessa vuosina 2014–2018. Se on ensimmäinen laajasti erilaisten ryhmien kokemuksia viharikoksista selvittävä laadullinen tutkimus.

– Itselleni tutkimuksen suurin yllätys oli, miten voimakkaasti viharikokset voivat jäädä vaikuttamaan monien uhrien jokapäiväiseen elämään. Elämä mullistuu, kertoo tutkija, USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Inka Nokso-Koivisto.

Haluan lääkäriksi osallistuakseni Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. En lähtenyt kotimaastani kuunnellakseni tätä vihapuhetta.
– tutkimuksesta Uhrien kokemuksia viharikoksista Suomessa vuosina 2014–2018

Hänen mukaansa viharikoksen vaikutukset uhriin ovat usein pitkäkestoiset ja moninaiset. Pahoinpitelystä aiheutuu fyysisiä vammoja. Sanallisetkin loukkaukset saattavat jättää syvät jäljet: pelkoa, surua, vihaa, ahdistusta, unettomuutta, painajaisia, shokkireaktiota ja jopa luottamuksen menetyksen kanssaihmisiin.

Raportti täydentää olemassa olevaa tietoa antamalla tilaa uhrien omalle äänelle – myös niiden, jotka eivät ole tehneet kokemistaan rikoksista rikosilmoitusta. Poliisiammattikorkeakoulun vuosittainen raportti nimittäin perustuu rikosilmoituksiin. Niitä tehtiin Suomessa vuonna 2017 yhteensä 1165.

Suurinta osaa viharikoksista ei edes ilmoiteta poliisille.

Viharikokset ovat signaalirikoksia

Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg teki tutkimuksesta saman havainnon kuin Nokso-Koivisto. Viharikosten seuraukset ovat usein varsin vakavia.

– Viharikokset ovat vaikuttaneet hyvin laajasti monen uhrin arjen elämiseen, kuten siihen missä, miten ja mihin aikaan he liikkuvat ulkona. Useat olivat joutuneet muuttamaan tai suunnittelivat muuttamista toiselle paikkakunnalle. Jotkut viharikoksen kohteeksi joutuneet oppilaat olivat joutuneet vaihtamaan koulua. Monet viharikoksen uhrit myös rajoittavat itseilmaisuaan tai eivät halua puhua omaa äidinkieltään julkisilla paikoilla, toteaa Åberg.

Viharikokset ovat niin sanottuja signaalirikoksia. Tämä tarkoittaa, että rikoksen vaikutukset ulottuvat laajasti koko rikoksen motiivin liittyvään vähemmistöryhmään. Uhri joutuu pelkäämään joutuvansa toistuvasti rikoksen uhriksi vain siitä syystä, että hän kuuluu vähemmistöön.

Musliminaiset saattavat joutua vihan kohteeksi vain siksi, että heillä on huivi.

Musliminaiset saattavat joutua vihan kohteeksi vain siksi, että heillä on huivi.

Viharikokset eristävät uhria muusta yhteisöstä. Esimerkiksi eräs rasismin kohteeksi joutunut lukiolaisnainen on kokemansa vihan ja rasismin pelon vuoksi tilanteessa, ettei hänellä ole enää suomalaisia ystäviä. Osa uhreista puolestaan turtuu ja muuttuu välinpitämättömäksi, osa haluaa kamppailla vihaa vastaan.

Raportti perustuu yhteensä 106 vastaajan kokemuksiin. Heistä 47 oli joutunut viharikoksen kohteeksi ihonvärinsä tai etnisen taustansa vuoksi. Uskonto tai vakaumus oli 32 vastaajan mukaan rikoksen motiivi. Seksuaalinen suuntautuminen oli taustalla 32 ja sukupuoli-identiteetti 15 tapauksessa. Myös kieli ja vammaisuus mainittiin vihan kohteeksi joutumisen taustalla.

Osa kertoi viharikokselle olleen monta perustetta: esimerkiksi ihonväri, kieli, kansallisuus ja uskonto tai seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetin ilmaisu liittyivät usein toisiinsa.

Yleisin rikostyyppi oli sanallinen loukkaus, puolet tutkimukseen vastaajista kertoi niistä. Noin viidennes tapauksista oli pahoinpitelyjä. Syrjintää oli kokenut 14 vastaajaa. Lisäksi oli muutamia kertomuksia, joissa viharikokseen liittyi omaisuusrikos, seksuaalirikos tai kunniaväkivalta.

Poliisin resursseja ja halua auttaa epäiltiin

Hyvin suuri osa viharikoksista jätetään ilmoittamatta poliisille. Tutkimuksen mukaan syitä tähän ovat epäluottamus viranomaisia kohtaan, teon jälkeinen järkytys tai muut tuntemukset sekä myös tiedon ja tuen puute. Moni vastaajista ajatteli ja oli kokenut, että poliisilla ei ole resursseja tutkia asioita.

Jotkut epäilivät poliisien asenteita, kuten rasismia tai sitä, ”ettei poliisissa oltaisi kovin sateenkaarisensitiivisiä”. Varsinkin pienillä paikkakunnilla seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kertoivat, että eivät uskalla puhua poliisille leimautumisen pelossa.

Muutamalla vastaajalla oli jopa kokemus, että poliisi suojelee viharikosten tekijöitä. Useampi kertoi, että poliisi vähättelee heidän kokemuksiaan tai ei ota niitä todesta.

Tämä on vain yksi monista kerroista. Olin ulkona lasteni kanssa.
– tutkimuksesta Uhrien kokemuksia viharikoksista Suomessa vuosina 2014–2018

– Viharikosten tunnistamisesta ja uhrien kohtaamisesta tarvitaan lisää tietoa ja koulutusta. Poliisissa on järjestetty viime vuosina koulutusta muun muassa ETYJ:n toimesta. Tämä on oikea suunta. On selvää, että kaikkia rikoksen uhreja pitää kohdella yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti, ja on erittäin valitettavaa, että kaikki uhrit eivät ole näin kokeneet. Poliisin ennalta estävä toiminta on yksi hyvä keino lisätä luottamusta vähemmistöryhmien ja poliisin välillä. Kaikilla rikoksen uhreilla on oikeus tehdä rikosilmoitus eikä sitä pitäisi joutua pelkäämään, sanoo Åberg.

Myös koulu- ja terveysviranomaisten toiminnasta oli joillakin uhreilla ikäviä kokemuksia.

Eräs vakavan pahoinpitelyn uhri kertoi lääkärin tivanneen häneltä, yrittikö hän puolustautua ja lisänneen, että toivottavasti uhri ei enää liiku niin myöhään ulkona. Yksi rehtori ei ollut uskonut sanallista ja fyysistä väkivaltaa kokeneen lapsen kertomuksia ennen kuin tapahtuneet todistettiin valvontakameroiden avulla.

Poliisi ei vaikuta olevan kiinnostunut tutkimaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan tapahtuneita rikoksia.
– tutkimuksesta Uhrien kokemuksia viharikoksista Suomessa vuosina 2014–2018

Uhrit kaipasivat poliisilta ja auttajatahoilta ohjausta avun piiriin. Iso rooli uhrien auttamisessa ja tilanteesta selviämisellä on tapahtumien silminnäkijöillä – sillä, että nämä puuttuvat asiaan. Yhteiskunnalta ja erityisesti päättäjiltä toivotaan myös tukea: resursseja rikosten torjuntaan, niiden kohteeksi joutuneiden auttamiseen ja erityisesti poliitikoilta ja päättäjiltä viharikosten tuomitsemista.

– Asian pitäisi olla niin, että yhteiskunta suojelee rikoksen uhreja, jotta he voisivat mahdollisimman hyvin jatkaa normaalia elämäänsä. Näiden rikosten tuomitseminen yhteiskunnan ja päättäjien taholta on erittäin tärkeää, korostaa Åberg.

”Suomessa saa harvoin tuomion viharikoksesta”

Suomen islamilaisen neuvoston edustajana Uskot-foorumin hallituksessa oleva Pia Jardi kertoo pohtivansa sitä, miten paljon Suomessa on muslimeihin kohdistuvaa väkivaltaa, joka ei näy poliisiraporteissa.

– Täällä ei viharikoksista tuomita kovinkaan usein. Vaikka tekijä tuomittaisiin, vihaa teon motiivina ei aina oteta huomioon. Oulussa esimerkiksi tutkitaan nyt moskeijaan tehtyä savukranaatti-iskua vahingontekona, ei viharikoksena, Jardi sanoo.

– Olisiko näin, jos vastaava isku olisi tehty synagogaan tai kirkkoon. Tämä herättää kysymyksen, olemmeko me tasa-arvoisia tässä yhteiskunnassa vaiko myös viranomaisten silmissä ulkopuolinen uskonto, jota ei kohdella samalla tavalla kuin muita, hän kysyy.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi huivi musliminaisen päällä herättää usein aggressiota.

– Ajattele, jos ihmisiltä ruvettaisiin vetämään ristejä kaulasta, minkälaisen viestin se yhteiskunnasta antaisi. Muslimeita voidaan sylkeä, repiä huivia pois, solvata tai töniä vain siksi, että nainen pukeutuu siten kuin haluaa uskontonsa mukaan pukeutua.

Jardi kertoo tehneensä itsekin kaksi rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta. Toisessa hänet liitettiin Isiksen kannattajiin, mutta poliisi ei vienyt asiaa pidemmälle.

– Olen saanut osani solvauksista ja tappouhkauksista. Kerran olin Alepassa lasteni kanssa, kun eräs 40–50-vuotias mies tuli eteen ja uhkasi tappaa. Hän sanoi, ettei tarvitse kuin soittaa yhdelle tutulle kaverille, niin henki lähtee. Lapseni pelästyivät hirveästi.

Jardi kertoo odottavansa kanssaihmisiltä ja yhteiskunnalta, että vähemmistöjä alettaisiin oikeasti puolustaa. Kaikenlaisia vähemmistöjä: uskonnollisia, kansallisia, kielivähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä.

– Muuten käy niin, että kun vastaan tulee todella vakava viharikos, niin sitten vasta aletaan yhteiskunnassa keskustelemaan, miten ihmeessä näin pääsi käymään, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi