
Waste & Feast -ravintolassa työskentelevät nuoret saavat kokemusta asiakaspalvelusta ja oppivat luottamaan omiin kykyihinsä.
”Typerä päätös varsinkin omillaan asuvien nuorten kannalta” – työkokeiluja rajoittava lakimuutos ei saa kiitosta Malmin Waste & Feast -ravintolassa
Uusi lakimuutos lisää haasteita omaa opiskelu- ja urapolkua etsivien nuorten auttamiseen, sanoo Malmin Waste & Feast -ravintolassa nuoria ohjaaja Elina Törrönen.
Nuorisotyönohjaaja Elina Törrönen tutkii otsa rypyssä kannettavan tietokoneensa ruutua. Hän yrittää turhaan löytää perusteluja vuoden alussa voimaan tulleelle hallituksen lakimuutokselle, joka tuo uuden mutkan haastavassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten työllistymiseen.
Törrönen ohjaa Waste & Feast Malmi -hävikkiruokaravintolassa työskenteleviä 18–29-vuotiaita nuoria työkokeilijoita, joilla ei ole työtä tai opiskelupaikkaa. Ravintola toimii Malmin Varustamossa, joka on Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyön yksikkö. Se tarjoaa ekologisesti kestävän ja edullisen lounaan neljänä päivänä viikossa 60–80 asiakkaalle.
– Ravintolan toiminta-ajatuksena on se, että mahdollisuus hyvään ruokaan kuuluu jokaiselle tulotasosta riippumatta. Samalla tarjoamme omaa opiskelu- ja urapolkua etsiville nuorille mahdollisuuden harjoitella merkityksellisen työn tekemistä. Ravintola on Stadin AO:n nuorten työpaja, jossa nuoret ovat työkokeilussa, Törrönen sanoo.
Työkokeilun kestoa määrittää säädös, jonka mukaan henkilöasiakas voidaan ohjata työkokeiluun yhteensä enintään kuudeksi kuukaudeksi. Vielä vuonna 2024 nuori saattoi osallistua Waste & Feast -ravintolassa puolen vuoden mittaiseen työkokeiluun ja jatkaa sen jälkeen uudelle työkokeilujaksolle toisella työpajalla tai jossakin työpaikassa.
Jokaisella nuorella on syynsä, miksi he ovat täällä eivätkä koulussa tai töissä.
Nyt nuoren on oltava yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään kolme kuukautta ennen kuin hän saa tehdä toisen kuuden kuukauden työkokeilujakson. 25 vuotta täyttäneiltä vaaditaan 12 kuukauden yhtäjaksoinen työttömyysjakso kahden työkokeilujakson välillä.
Törrösen mukaan vaadittu tauko on tullut hänen työssään vastaan jo useasti ja aiheuttanut nuorille haastavia tilanteita. Hän ei ole vakuuttunut siitä, että rajoituksella saavutetaan mainittavia säästöjä.
– Nuoren oman motivaation kannalta ei ole hyvä, että hän joutuu olemaan kolme kuukautta kotona ennen uutta työkokeilua. Etenkin alle 25-vuotiaiden kohdalla tuntuu, että vanhan säännön tilalle on tehty uusi vain sääntöjen tekemisen ilosta.

Emrah, Jens, Anna-Emilia, Reijo ja Meri ovat tulleet lounaalle lähellä sijaitsevasta Oskelakodista, joka on Malmilla sijaitseva päihdehuollon asumisyksikkö. ”Kaikilla meillä on vakava päihdetausta. Käymme vertaistukiryhmissä ja harjoittelemme sitä, miten arki saadaan kuntoon. Toivumme tällä tavalla”, Jens kertoo.
Työpaikka, johon saa tulla sellaisena kuin on
Nuoret hakeutuvat Waste & Feast Malmin työkokeiluun tavallisimmin kaupungin työllistämispalvelujen tai esimerkiksi ammattioppilaitoksen opinnonohjaajan suosituksesta. Osa tulijoista löytää paikan omaehtoisesti. Kaupungin työvalmentaja rekrytoi nuoret ja tekee heidän kanssaan työkokeilusopimuksen.
Vuoden aikana Helsingin seurakuntayhtymän Waste & Feast -ravintolat tarjoavat lähes sadalle ihmiselle palkkatuki- tai työkokeilupaikan, opintoja tukevan työharjoittelun tai mahdollisuuden rikosseuraamukseen liittyvän työvelvoitteen suorittamiseen.
Malmin ravintolassa on paikka kuudelle nuorelle. Työjaksot alkavat kuukauden ensimmäisenä maanantaina, ja niistä sovitaan kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tällä hetkellä ravintolassa työskentelee kolme nuorta työkokeilijaa sekä yksi koulutusharjoittelija.
– Jokaisella nuorella on syynsä, miksi he ovat täällä eivätkä koulussa tai töissä. Työyhteisöön saa tulla niiden taitojen ja voimavarojen kanssa, jotka itsellä on, ja täällä saa olla sellaisena kuin on, Elina Törrönen sanoo.

”Tähän työyhteisöön saa tulla niiden taitojen ja voimavarojen kanssa, jotka itsellä on”, Waste & Feast -ravintolassa työskenteleviä nuoria ohjaava Elina Törrönen sanoo.
Tyhjän päälle jääminen voi tuoda vanhat ongelmat takaisin
Elina Törrönen palaa siihen, miksi hän pitää kolmen kuukauden tauon edellyttämistä työkokeilujaksojen välillä huonona päätöksenä.
Monen nuoren työkokeilu alkaa toimivan vuorokausirytmin rakentamisella yhdessä ohjaajan kanssa. Ravintola-alan ja työelämän perusasioiden opettelun rinnalla paljon töitä tehdään myös itseluottamuksen parantamiseksi.
– On hienoa seurata nuorten kasvua. Vähitellen selkä suoristuu ja nuori uskaltaa katsoa rohkeasti silmiin. Epävarma nuori alkaa uskoa omiin kykyihinsä, kun hän pystyy opettamaan seuraavan kuukauden aloittajia. Nuori, joka on pitänyt asiakaspalvelua kauheana, kokee sen parhaaksi työtehtäväksi, Törrönen kuvailee.
Minulla on adhd, enkä osaisi makoilla kolmea kuukautta kotona tekemättä mitään.
Törrösen mukaan työkokeilu loppuu usein juuri silloin, kun nuori on päässyt hyvin työhön kiinni ja aloittanut oman tulevaisuutensa pohtimisen. Osa nuorista haluaisi jatkaa suoraan toisen ammattialan työpajaan tai olisi valmis työkokeiluun muussa työpaikassa.
– Nyt vaarana on se, että tyhjän päälle jäävän nuoren vuorokausirytmi menee uudestaan sekaisin ja vanhat ongelmat aktivoituvat. Sen jälkeen työ pitää aloittaa alusta. Monen nuoren kohdalla opiskelu tai työllistyminen avoimille työmarkkinoille ei ole todennäköistä suoraan puolen vuoden jakson jälkeen.

Waste& Feast -ravintolassa viime viikolla aloittanut Jerry on tänään tiskivuorossa.
Moni nuori kyselee vielä, mitä haluaa elämältä
Ravintolassa viimeistä kuukauttaan työskentelevä Eveliina, 18, pitää puolen vuoden jaksoa itselleen sopivan mittaisena. Eveliinan mukaan työharjoittelu on antanut hänelle mielekkään viikkorytmin sekä parantanut hänen sosiaalisia taitojaan ja paineensietokykyään.
Lähestyvä työkokeilujakson loppuminen tuntuu samalla kertaa haikealta ja hyvältä.
– Tämä on antanut minulle tosi paljon. Tiedän nyt, että haluan tehdä tulevaisuudessa hommia kaupan kassalla, kun tiedän, miten homma toimii ja olen myös tottunut työskentelemään kiireessä.
Myös Eveliina näkee kolmen kuukauden tauon työkokeilujaksojen välillä huonona ratkaisuna.
– Päätös on typerä erityisesti omillaan asuvien nuorten kannalta. Esimerkiksi minulla on adhd, enkä osaisi makoilla kolmea kuukautta kotona tekemättä mitään. Voin paljon paremmin, kun teen asioita ja liikun.

Tällä kertaa Malmin Waste& Feast -hävikkiravintolassa on tarjolla soijarouhe-kaalipataa ja kinkkukiusausta salaatin kanssa.
Elina Törrösen mukaan opiskelupaikan hakeminen tuottaa monelle nuorelle vaikeuksia, koska he eivät vielä tiedä, mitä haluavat elämältä. Työpajoilla he saavat kokeilla erilaisia työtehtäviä ja pohtia vaihtoehtoja kokeneiden aikuisten kanssa. Malmin varustamossa perjantai on valmennuspäivä, jossa on tilaa oman motivaation ja vahvuuksien selvittämiseen.
– Tavoitteena on, että nuoret jatkaisivat täältä jonnekin: töihin, opiskelupaikkaan tai muuhun palveluun. Joskus onnistummekin siinä, mutta emme aina. Toistaiseksi olemme löytäneet uutta työkokeilua toivoville nuorille muita vaihtoehtoja, Törrönen sanoo.
Korjattu 12.3. klo 20:41: toinen väliotsikko vaihdettu. Väliotsikkoon oli jäänyt vahvistamaton tieto, jonka mukaan mahdollisuus toiseen työkokeiluun olisi johtanut nuoria ammattiopintoihin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Itäkeskuksessa on kirkko, jossa toimitaan neljällä kielellä – Varustamosta löytyy myös lounasravintola, nuorten työpaja, monenlaista neuvontaa ja arkimessuja
Ajankohtaista Hyvä elämäMatteuksenkirkolla tapahtuu paljon joka päivä ja monella kielellä. Torstain After Work -illoissa viihtyvät monenikäiset ihmiset.
