Kristiina Kokko (vasemmalla), Katri Kuusikallio (keskellä ylhäällä), Arto Luukkanen (keskellä alhaalla) ja Árpád Kovács (oikealla) ovat poliittisesti aktiivisia pappeja. Kuvan käsittely: Mari Aarnio
”Valinnan jälkeen tiesin, että olisin kirkossa petturi” – Neljä pappia kertoo, miksi he ovat poliittisesti aktiivisia
Miksi pappi Árpád Kovács on anarkisti ja pappi Kristiina Kokko päätyi kokoomuksen puoluesihteeriksi? Miksi pappi Arto Luukkanen liittyi perussuomalaisiin ja pappi Katri Kuusikallio valitsi vihreät? Nyt he kertovat omin sanoin tiestään politiikkaan.
Árpád Kovács, 49
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kansainvälisen työ pappi. Perustajajäsen Oulun anarkistiliitossa, joka äskettäin julkaisi kohutun asekuvan.
”Suvussani on aina ollut pappeja. Olen kasvanut pappien ympäröimänä, ja teologinen keskustelu tuli tutuksi jo lapsuudessa. Halusin myöhemminkin pohtia asioita teologisesti ja filosofisesti, mutta tunsin kutsumusta myös auttaa lähimmäisiäni kirkon kautta. Oli aina haaveillut pappina toimimisesta haavoittuvien ryhmien parissa.
Anarkismini kasvoi teologisen ja filosofisen kiinnostukseni rinnalle jo varhaisnuoruudessa. Anarkismista on monilla väärä kuva. Sen ajatellaan olevan yhteiskuntavastainen ja väkivaltainen liike. Tosiasiassa se on aate, joka puhuu vapauden, tasa-arvon, ihmisen autonomian ja vastuun puolesta. 1900-luvun alun Italiassa eräs anarkistiryhmä kiersi maaseutua ja poltti pienviljelijöiden velkakirjoja. Usein kylän pappi kulki edellä huutaen: ’Älkää pelätkö, nämä miehet ovat Kristuksen asialla!’ Minun kohdallani tässä tarinassa kohtasivat kristillinen lähimmäisrakkaus ja anarkismi, ja se vaikutti minuun syvästi.
Árpád Kovács uskoo, ettei anarkismi ole ristiriidassa Jeesuksen kanssa. – Autoritaarinen järjestelmä, oli se kirkollinen tai yhteiskunnallinen, on puolestaan ristiriidassa sekä kristillisen lähimmäisrakkauden että anarkismin kanssa, hän sanoo. Kuva: Sanna Krook
Omasta mielestäni pappeus ja anarkismi eivät ole koskaan ristiriidassa. Autoritaarinen järjestelmä, oli se kirkollinen tai yhteiskunnallinen, on puolestaan ristiriidassa sekä kristillisen lähimmäisrakkauden että anarkismin kanssa.
Totuus on kuitenkin, että jotkut seurakuntalaiset kokevat kuulumiseni anarkistiliikkeeseen ristiriitaisena asiana ja paheksuvat sitä.
Olisi hyvä, jos papit voisivat avoimesti, ilman pelkoa, kertoa teologisista ja yhteiskunnallisista näkemyksistään
– Árpád Kovács
Tällä hetkellä Suomea uhkaavat eniten eriarvoistuminen, hyvinvointiyhteiskunnan alasajo ja 1980-luvulta peritty uusliberalistinen asenne, jonka mukaan yksityistämiselle, kilpailutukselle ja palvelujen vähentämiselle ei muka ole vaihtoehtoja. Palvelut, kuten terveydenhuolto, koulutus, vesihuolto, sähköverkosto, viemäröinti ja julkinen liikenne, eivät saisi missään tapauksessa olla voittoa tavoittelevien yritysten käsissä.
Kukaan pappi ei pysty olemaan kaikkien pappi. Seurakuntalaiset valitsevat papin toimituksiinsa tämän ominaisuuksien ja näkemysten perusteella. Siksi olisi hyvä, jos papit voisivat avoimesti, ilman pelkoa, kertoa teologisista ja yhteiskunnallisista näkemyksistään. Sen sijaan yleisissä tilaisuuksissa, kuten messussa, papin on otettava huomioon kaikki läsnäolijat, eikä hän saa tuoda omia henkilökohtaisia näkemyksiään esiin kritiikittömästi tai ilman erityistä huomaavaisuutta.”
Politiikka ei kuulu papin rooliin, mutta poliitikon roolissa jotkin poliittiset kysymykset ovat ristiriidassa pappeuden kanssa, ajattelee kokoomuksen puoluesihteeri ja pappi Kristiina Kokko. Kuva: Kristian Tervo
Kristiina Kokko, 42
Kokoomuksen puoluesihteeri
”Koen vahvaa kutsumusta pappeuteen, se on haaveammattini. Olin jo nuorena kiinnostunut uskonnosta, historiasta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Myös pitkällä partiotaustalla saattoi olla vaikutusta asiaan. Elämä on sitten kuljettanut, ei niinkään peräkkäin vaan rinnakkain, teologian opintoja, yhteiskunnallisia työtehtäviä ja pappeutta.
Jo opiskelijapolitiikan ajoista lähtien kokoomus oli minulle selvä valinta. Olen työskennellyt laajasti politiikan eri taustatehtävissä, kuten neljän ministerin ja kahden kansanedustajan erityisavustajana. Minua puhuttelevat kokoomusaatteessa jokaisen yksilön merkityksen ja arvon korostaminen, sivistys, vapaus ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Kokoomuksessa on luontevaa olla pappi. Meillä toimii esimerkiksi aktiivinen kirkollisvaltuuskunta, ja muutenkin papeilla on kokoomuksen riveissä pitkä historia. Toisaalta Kokoomuksessa myös arvostetaan omantunnonvapautta uskonnollisissa kysymyksissä.
En ole pappina joutunut tilanteeseen, jossa pappeuteni ja puolueeni olisivat suoranaisesti joutuneet ristiriitaan. Papin tehtävissä en koskaan toimi poliitikkona, joten pappina sitä ristiriitaa ei ole ollut.
Olen kaikkien pappi. Köyhien ja rikkaiden, vasemmistolaisten ja oikeistolaisten.
– Kristiina Kokko
Sen sijaan poliitikkona koen toisinaan ristiriitaa suhteessa papin arvoihin ja ihanteisiin. Esimerkiksi pakolaiskysymyksessä koen, että arvojeni mukaan meillä on yksi ihmisyys, yksi maapallo ja jakamaton ihmisarvo. Silti käytännön politiikassa ja osana Euroopan unionia Suomen on toimittava tässä ajassa eli suhteessa muihin maihin ja vallitsevaan tilanteeseen.
Kompromissien tekemisen ristiriita toisaalta kuuluu tähän lajiin, eikä ole koskaan kokonaan vältettävissä. Ajattelen, että teen kussakin tilanteessa parhaani, ja se riittää. Toisaalta pappeus antaa vahvan pohjan arvovalintojen tekemiseen politiikassa. Ehkä uskallan sanoa, että papit ovat arvokeskustelun ammattilaisia.
Näen Suomen tulevaisuuden valoisana ja olen hyvin toiveikas. Nuoret sukupolvet ovat edellisiä vastuullisempia ja ajattelevat esimerkiksi globaalia ympäristövastuuta edellisiä syvällisemmin. Uhka Suomelle on, jos vastakkainasettelu lisääntyy, nuoret eivät löydä paikkaansa yhteiskunnassa, tai ihmiset ovat yksinäisiä, onnettomia ja toivottomia.
Olen kaikkien pappi. Köyhien ja rikkaiden, vasemmistolaisten ja oikeistolaisten. Ihmisten elämässä mukana kulkeminen ja ymmärtäminen eivät kysy statusta tai jäsenkirjaa. Olen ylpeä siitä, että saan kuulua Helsingin hiippakunnan papistoon ja koen sen elämäntehtäväkseni.”
Arto Luukkanen tiesi, että häntä pilkattaisiin liittymisestä perussuomalaisiin. – Uskon silti, että ihmisen pitää toimia oikein eikä tehdä sielulleen vahinkoa, hän sanoo. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Arto Luukkanen, 56
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtori Perussuomalaisten varakansanedustaja. Juontaa Alfa-tv:ssä Dosentti-ohjelmaa.
”Olen työväenluokkainen enkä oikein herätysliikkeiden jäsen. Siksi pappisuran valitsemisessa oli kyse vakaumuksesta. Halusin palvella. Tie vei yliopistoon ja maailmalle, mutta pappeus säilyi. Kristitty on armon kerjäläinen ja totuutta etsivä – olipa hän Oxfordin St. Anthony’s Collegessa, Syktyvkarin korvessa, Lontoon yliopiston School of Slavonic and East European Studiesissa tai Järvenpäässä.
Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista 2010-luvulla. Olin nähnyt Pohjois-Venäjällä 1990-luvulla, miten pieni kansa voi suuressa federaatiossa ja menettää sielunsa, identiteettinsä, kielensä ja muistinsa. Suomen syöksyminen Euroopan unionin armoille Kreikan (lue: Saksan ja Ranskan pankkien) pelastamisessa vakuutti tästä. Tajusin, että mikäli Suomi aikoo selvitä kansakuntana, sen on vaalittava entisten sukupolvien Suomi-projektia. Sukupolvet ovat uurastaneet sen puolesta, ja sen edestä on annettu uhreja. Toisaalta suuren federaation pienestä tasavallasta voi tulla nopeasti raaka-ainevarasto ja sen kielestä äkkiä kyökkikieli. Se on meidän pahin uhkamme.
He uskovat, että tämä ’ilmastouudistunut’ kirkkomme on hukannut oman sielunsa ja samalla tavikset ja duunarit.
– Arto Luukkanen
Halusin myös palvella ihmisiä politiikassa. Monet puolueet pyysivät mukaan, mutta ajattelin, että tottelen sydäntä. Tie vei siihen porukkaan, jota pilkataan. Se vakuutti. Perussuomalaisilla ei ole gloriaa. Valinnan jälkeen tiesin, että olisin yliopistossa, kirkossa ja mediassa petturi. Uskon silti, että ihmisen pitää toimia oikein eikä tehdä sielulleen vahinkoa.
Politiikka on karua ja raadollista. Siellä pystytetään kultaisia sonneja ja sitten kaadetaan niitä. Kieli on kovaa, mutta lopulta sitten järkevät ihmiset voivat löytää yhteisiä asioita: rakentaa Suomea. Perussuomalaisissa on paljon niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon tai ole siinä aktiivisia. He uskovat, että tämä ’ilmastouudistunut’ kirkkomme on hukannut oman sielunsa ja samalla tavikset ja duunarit. Suolasta on maku hävinnyt. Pahinta on se, että se ei tiedä, mitä se menettää, kun se ei uskalla tulla pois kahvikuppien turvallisesta kilinästä. Lopuksi: puoluekiistely ja kiivailu sen paremman Suomen puolesta ei saa koskea evankeliumia. Kirkossa ei ole puolueita.”
– Toimiessani papin tehtävissä en lähde puhumaan politiikkaa, vaan miellän keskustelut sielunhoidollisiksi, sanoo Armon vihreiden varapuheenjohtaja ja pappi Katri Kuusikallio. Kuva: Esko Jämsä
Katri Kuusikallio, 52
USKOT-Foorumin toiminnanjohtaja Armon vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu
”Kasvoin esikoislestadiolaisuudessa, jossa opetettiin, että kirkon usko ei ole oikea. Koin yhteisööni kuulumisesta suurta ristiriitaa, samanaikaista yhteenkuuluvuutta ja ulkopuolisuutta.
Tuntui pahalta kuulla, että minulle rakkaat ystäväni, jotka eivät kuuluneet esikoislestadiolaisiin, olivat tiellä kadotukseen. Lukion jälkeen opiskelin vaatetusteknikoksi, sillä naisten opiskelua ei arvostettu.
Laman myötä vaatetusalan työt loppuivat. Hain opiskelemaan teologiaa, koska se kiinnosti minua. Olin ihmeissäni, että sitä, mitä olin itsekseni pohtinut, sai opiskella täysipäiväisesti. Aluksi en aikonut papiksi, ja esikoislestadiolainen yhteisöni joko vaikeni tai tuomitsi teologian opiskelun.
Myöhemmin toimin Järvenpäässä seurakuntapappina ja hengailin vihreiden kanssa. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa vihreä pappi Terho Pursiainen pyysi minua ehdokkaaksi. Löysin vihreiden ohjelmasta arvojeni mukaiset tavoitteet: heikoimpien auttaminen, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys, oikea tietopohja päätöksille, luontosuhde, koulutus ja globaalit yhteydet.
Sosiaalisen median käyttöön tarvittaisiin uudistettua lainsäädäntöä vihapuheen hallitsemiseksi.
– Katri Kuusikallio
Vihreissä on sekä kirkkoaktiiveja että uskontoja kritisoivia ihmisiä. Valtakunnallisen Armon vihreiden kautta pyrin saamaan molemmat näkökulmat hedelmälliseen vuorovaikutukseen. Esimerkiksi koulujen uskonnonopetuksessa olisi tärkeää päästä uskontoja ja katsomuksia tyydyttävään ratkaisuun. Edistän positiivista uskonnonvapautta. Uskontojen merkitys tulee kasvamaan, ja sen myötä näkyvää asiakeskustelua tarvitaan. Muuten väärä tieto ja vihamieliset asenteet valtaavat tilan.
Tällä hetkellä pahin uhka Suomelle on polarisaatio: se, että totumme rasismiin, epäasialliseen puheeseen ja eriarvoisuuteen. Erilaisuutta pitäisi voida ilmaista ja kuulla, ja samalla toisen ihmisarvoa ei saa loukata eikä tahallaan vahingoittaa toisia. Heikoimmat tulee aina ottaa huomioon. Sosiaalisen median käyttöön tarvittaisiin uudistettua lainsäädäntöä vihapuheen hallitsemiseksi. Myös ihmisten vieraantuminen luonnosta huolestuttaa.
Toimiessani papin tehtävissä en lähde puhumaan politiikkaa, vaan miellän keskustelut sielunhoidollisiksi. Olen enemmänkin kuuntelija. Otan kaikissa tehtävissäni pappeuden kutsumuksen vakavasti. Rukoilen säilyttääkseni tahtotilan rakentavaan toimintaan ja palaan toistuvasti perusarvoihini: anteeksiantoon, yhteyteen ja rauhan rakentamiseen. Kuulun fransiskaaniseen kolmanteen sääntökuntaan. Saan ryhmältä rehellistä palautetta ja rukoustukea.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ketola: Kotimainen politiikka on yhtä hullunmyllyä – hallituksen eliniän odote ei näytä korkealta
PuheenvuorotEU:n jäsenmaissa tehdyn rasismitutkimuksen mukaan Suomi oli unionin rasistisin maa vuonna 2018.
