”Virus katuu hyökkäystään Donald Trumpia vastaan” – Tony Perkinsin kommentti kertoo Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston lujasta uskosta presidenttiin
Donald Trumpin kiihkeimmät kannattajat näkevät hänet nyt myös koronaa vahvempana.

Donald Trumpin kiihkeimmät kannattajat näkevät hänet nyt myös koronaa vahvempana.

”Virus katuu hyökkäystään Donald Trumpia vastaan” – Tony Perkinsin kommentti kertoo Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston lujasta uskosta presidenttiin

Yhdysvaltain valkoiset evankelikaalit seisovat tiukasti presidentin takana. Jeesuksesta on muokattu MAGA-versio. Yhdysvalloista halutaan maa, jollainen se ei ole koskaan ollut.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin sairastuminen koronaan ei horjuttanut häntä koko ajan vahvasti tukeneiden valkoisten evankelikaalien uskoa.

Se, että Trump lähti sairaalasta kesken hoidon tervehtimään kannattajiaan, oli heille riemukas asia. Monilla kannattajilla oli päässään punaiset lippalakit, joissa luki Trumpin ahkerasti viljelemä iskulause Make America Great Again eli MAGA.

Vielä mahtavampaa oli se, että Trump palasi sairaalasta Valkoiseen taloon, twiittasi jälleen ja ilmoitti, että koronavirus on vaarattomampi kuin kausi-influenssa.

Washingtonissa asuva suomalainen toimittaja ja tietokirjailija Markus Tiittula toteaa, että evankelikaalien tuessa Donald Trumpille on kulttimaisia henkilöpalvonnan piirteitä.

– Moni heistä haluaa nähdä Trumpin voimakkaana johtajana ja uskoa, että Trump on tahdonvoimansa avulla selättänyt viruksen. Esimerkiksi evankelikaalien keskeisen järjestön Family Research Councilin (FRC) puheenjohtaja Tony Perkins kirjoitti blogissaan, että jos virus katuu tartuttaneensa jonkun henkilön, niin varmasti se katuu hyökkäystään Donald Trumpin kaltaista taistelijaa vastaan, Tiittula kertoo.

Tiittulan mukaan Trumpin sairastuminen ei ole vaikuttanut juuri lainkaan hänen ydinkannattajiensa näkemyksiin koronasta tai presidentistä.

– Kannattajat ovat aina päättäneet tukea häntä, on kyse ollut sitten verojen kierrosta, virkarikosprosessista, korruptiosta, sotilaiden solvaamisesta tai nauhasta, jolla hän retostelee kourivansa naisia. Kannattajat keksivät aina syyn kääntää asiat niin, että Trump on oikeassa ja ihailun arvoinen. Syyllinen on heistä jossain muualla.

Nyt evankelikaalit sulkevat silmänsä siltä, että Trumpin piittaamattomuus on johtanut hänen ja hänen lähipiirinsä sairastumiseen. Heitä ei arveluta edes se, että yli 200 000 amerikkalaista on kuollut tautiin, jota Trump vähättelee.

Monet evankelikaalien johtajat suhtautuvat epäillen koronaan ja kritisoivat siihen liittyviä rajoituksia. Sen sijaan he korostavat rukousta taudin voittamiseksi. He järjestivät pastori Franklin Grahamin johdolla pari viikkoa sitten rukousmarssin Washingtoniin. Kymmenet tuhannet ihmiset pysähtyivät rukouspysäkeille, joista yksi sijaitsi Valkoisen talon luona.

Kun Trump oli sairaalassa, iso joukko hänen kannattajiaan kokoontui häntä hoitavan sairaalan ulkopuolelle. Jotkut huusivat olevansa valmiita kuolemaan Trumpin puolesta.

– Vaikka Trump sanoi oppineensa taudista, niin ei hän ole oppinut siitä mitään. Sen sijaan hän lausui, ettei tautia kannata pelätä ja ilmoitti keskeyttävänsä neuvottelut koronakurimusta helpottavasta elvytyspaketista. Hän näkee oman mahdollisen paranemisensa todistavan, että kaikki on hyvin. Mutta toisin kuin keskivertoäänestäjät hän on saanut huippuhoitoa vuorokauden ympäri.

Evankelikaalien rukousmarssin osallistujia Valkoisen talon lähistöllä.

Evankelikaalien rukousmarssin osallistujia Valkoisen talon lähistöllä.

Uskontomarkkinoilla käydään kovaa kilpailua

Miten ihmeessä uskonnosta on Yhdysvalloissa tullut näin iso osa politiikkaa? Sehän on periaatteessa sekulaari maa, jossa kirkko ja valtio ovat toisistaan erotettuja. Ja miksi nimenomaan oikeisto on ottanut uskonnon haltuunsa, jopa niin, että perinteisten maltillisten kirkkokuntien rooli ja kannatuspohja on pienentynyt?

Tätä Markus Tiittula pohtii muun muassa tuoreessa kirjassaan MAGA-Jeesus – sokea usko, falskit profeetat ja kristillisen nationalismin nousu Yhdysvalloissa (BoD 2020).

Eri kirkkojen julkkispastorit kilpailevat ilmatilasta ja mediahuomiosta toinen toistaan räväkämmillä lausunnoilla.

Kirkko ja kaupungin haastattelussa Tiittula korostaa, että puhuu nyt nimenomaan uskonnollisesta oikeistosta ja erityisesti valkoisista henkilökohtaista uskoa korostavista evankelikaaleista. Hän lisää, että kaikki evankelikaalit eivät ole Trumpin takana, vaikka enemmistö on. Ja samoin heidän johtajansa, mikä onkin mielenkiintoinen juttu. Siihen nimittäin vaikuttavat politiikan lisäksi markkinavoimat.

– Ei ole olemassa yhtä evankelikaalista kirkkoa, joka puhuisi yhdellä suulla. Sen sijaan eri kirkkojen julkkispastorit kilpailevat ilmatilasta ja mediahuomiosta toinen toistaan räväkämmillä lausunnoilla, Tiittula sanoo.

Yhdysvalloissa jokainen uskonto, kirkko, lahko ja suuntaus yrittää saada itselleen mahdollisimman paljon seuraajia ja sitä kautta rahoittajia.

– Markkinat ovat mahdollistaneet myös täysin uusien uskontojen, kuten mormonien ja skientologian, luomisen sekä televisiosaarnaajien ja muiden lieveilmiöiden nousun. Tämä on johtanut siihen, että suurinta megafonia käyttävät ne pastorit, joilla on suurimmat kirkot ja katsojaluvut ja sitä kautta suurimmat ansiot.

Tiittula muistuttaa, että Yhdysvalloissa on voimissaan myös niin sanottu prosperity gospel eli menestystä korostava teologia. Sen opetuksiin kuuluu, että vauraus on todiste Jumalan armosta. Jotkut tähän suuntaukseen kuuluvat pastorit muistuttavat siitä, että antamalla ”siemenrahaa” nimekkäälle pastorille voi saada Jumalalta satakertaisen tuoton.

Donald Trumpin persoonan kannalta kiinnostavaa on, että hänen lapsuudenperheensä kävi menestysteologisen Norman Vincent Pealen kirkossa. Peale opetti, että jos ihminen vain uskoo johonkin, Jumala tekee siitä totta. Trump uskoo ainakin itseensä.

Donald Trumpin ja evankelikaalien faustilainen vaihtokauppa

Miksi evankelikaalit katsovat Donald Trumpin ilmeisiä moraalisia puutteita läpi sormien varsinkin, kun he aiemmin ovat vaatineet maansa johtajilta ehdotonta nuhteettomuutta?

– Tutkiva toimittaja Sarah Posner kirjoittaa kirjassaan Unholy, että evankelikaalit ovat humaltuneet Trumpin heille osoittamasta huomiosta ja siitä, kuinka hän tuntuu tekevän jatkuvasti heidän toivomiaan päätöksiä. Trumpin kannattajat ovat päättäneet, etteivät he näe häntä syntisenä vaan voimamiehenä. He ovat päättäneet, etteivät näe häntä huijarina, vaan kuninkaana, joka on urheasti vapauttanut heidät liberaalin sorron kahleista.

Rinnastus kuninkaaseen menee jopa niin pitkälle, että pastori Lance Wallnau kertoi Tiittulalle nähneensä ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja enneunen. Unessa Jumala vertasi Trumpia juutalaiset pakkosiirtolaisuudesta vapauttaneeseen Persian kuningas Kyyrokseen. Koska Kyyros mainitaan Jesajan kirjan 45. luvussa ja Trumpista tuli Yhdysvaltain 45. presidentti, Wallnau on ollut täysillä Trumpin takana.

Trumpin ja evankelikaalien liittosuhdetta on kuvattu faustilaiseksi vaihtokaupaksi.

– Tällä vuoden 2016 vaalien alla käytetyllä termillä kuvataan sitä, että evankelikaalit myivät sielunsa pahalle ja saivat vastapalveluna konservatiivisia tuomareita korkeimpaan oikeuteen sekä mieluisampia päätöksiä, jotka koskevat aborttia, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja uskonnon roolia yhteiskunnassa.

Ainakin evankelikaalit ovat Trumpin aikana saaneet läpi monia tavoitteitaan niin Yhdysvaltain sisä- kuin ulkopolitiikassa. Trumpin esikunnassa on lukuisia evankelikaalisia ja myös katolilaisia oikeistokristittyjä, kuten varapresidentti Mike Pence, ulkoministeri Mike Pompeo ja oikeusministeri Bill Barr.

– Evankelikaalisilla pastoreilla on ennenkuulumaton pääsy presidentin puheille. Trump janoaa ihailua, ja sitä hän on saanut. Evankelikaalit ovat pitäneet erityisiä rukoilupäiviä Trumpin puolesta, säveltäneet tälle MAGA-lauluja ja imarrelleet tätä ihannejohtajaksi. Niinpä Trump tekee heitä miellyttäviä päätöksiä.

Dollarissa ei ole aina lukenut ”In God We Trust”

Tavoittelevatko evankelikaalit jonkinlaista teokratiaa, autoritaarista kristillistä valtiota?

– Ainakin maata, jossa kristityillä on erityisasema. Evankelikaalien huolena on, että maa muuttuu ja he menettävät asemansa. Tässä maailmankuvassa halutaan suojella kristittyjen valtaa, mutta myös valkoisten valtaa, republikaanien poliittista valtaa ja perinteisiä perhearvoja, joissa mies on perheen pää ja avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto, Markus Tiittula sanoo.

Kannattajat juhlivat, kun Donald Trumpia kuljettava helikopteri tuo hänet sairaalasta takaisin Valkoiseen taloon. Markus Tiittulan mukaan kannattajien hurmos on verrattavissa rock-konserttiin.

Kannattajat juhlivat, kun Donald Trumpia kuljettava helikopteri tuo hänet sairaalasta takaisin Valkoiseen taloon. Markus Tiittulan mukaan kannattajien hurmos on verrattavissa rock-konserttiin.

Tätä osin kuvitteellista idylliä uhkaavat hänen mukaansa etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen kasvu, sukupuolten tasa-arvo ja yhteiskunnan maallistuminen.

– Pitkälti tästä on kyse Trumpin sloganissa Make America Great Again eli MAGA. Se viestii paluusta henkisesti jonnekin noin 1950-luvulle, jolloin Yhdysvallat oli enemmän valkoinen, miehinen, maalainen ja kristillinen.

Evankelikaalit tietävät itsekin, että paluun mahdollistavaa aikakonetta ei ole näköpiirissä. Niinpä sääntöjen ulkopuolella operoiva voimamies tuntuu heistä houkuttelevalta.

Mihin perustuu evankelikaalien näkemys, että Yhdysvallat on aina ollut kristillinen valtio?

– On vaikeampi perustella muutos maallisesta uskonnolliseen järjestelmään kuin paluu johonkin mikä on aina ollut, vaikka todellisuudessa ei olisikaan ollut. Yhdysvaltain perustuslaissa ei mainita Jumalaa, Jeesusta, Raamattua eikä kristinuskoa, vaikka toki itsenäistymisen aikaan kristinuskon asema yhteiskunnassa oli keskeinen. Mitään juridista perustetta tälle väitteelle ei kuitenkaan ole, Tiittula vastaa.

Konflikti kommunismin ja kapitalismin välillä raamitettiin hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi, jossa Jeesus pelasi Yhdysvaltain joukkueessa.

Uskonnon rooli nousi huippuunsa toisen maailmansodan jälkeen. Tämä liittyi kylmään sotaan, jossa haluttiin korostaa eroja Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä.

– Konflikti kommunismin ja kapitalismin välillä raamitettiin hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi, jossa Jeesus pelasi Yhdysvaltain joukkueessa.

Vasta 1950-luvulla kolikoihin ja seteleihin lisättiin In God We Trust -teksti ja lippuvalaan fraasi Under God. Samaten tuolloin, presidentti Dwight D. Eisenhowerin aikana, aloitettiin vuosittainen kansallinen rukousaamiainen. Kongressiin rakennettiin rukoushuone.

Vielä 1950-luvulla tämä oli Tiittulan mukaan kansallinen projekti, joka ei ollut puoluepoliittinen. Tilanne kuitenkin muuttui vähitellen.

Demokraatit on leimattu kuoleman puolueeksi

Presidentti Ronald Reaganin kaudella saatettiin loppuun siirtymä, jossa republikaanit omivat itselleen uskonnon poliittisena lyömäaseena ja nostivat abortin keskeiseksi jakolinjaksi. Tällä hetkellä kongressin yli 250 republikaanista vain kolme kannattaa naisen oikeutta aborttiin.

– Republikaanit ovat leimanneet demokraatit kirjaimellisesti kuoleman puolueeksi, joka teurastaa vauvoja, vihaa Jumalaa ja tuo koulujen opetusohjelmaan pornografiaa. Tämän rummutuksen avulla valtaosa evankelikaaleista on saatu äänestämään republikaaneja vaaleista toiseen, vaikka puolueen muu agenda veisi heiltä terveydenhuollon ja puhtaan ympäristön, ja talouspolitiikka hyödyttäisi vain rikkaita. Kaksipuoluejärjestelmä polarisoi tilannetta.

Yhdysvallat on hyvin uskonnollinen maa, jossa Jeesusta rakastetaan ja poliitikkoja vihataan.

Markus Tiittulan mukaan poliittinen oikeisto on onnistunut valjastamaan uskonnon omien tavoitteidensa vankkuriksi.

– He ovat luoneet jonkinlaisen MAGA-Jeesuksen, joka vastustaa tulonsiirtoja köyhille, koska Kymmenessä käskyssä kielletään varastaminen, ja progressiivista verotusta, koska Raamatun aikaan maksettiin kymmenykset tulotasosta riippumatta. Yhdysvallat on hyvin uskonnollinen maa, jossa Jeesusta rakastetaan ja poliitikkoja vihataan. Puolue, joka väittää toimivansa Jeesuksen nimissä, on vahvoilla.

Donald Trumpin kannattaja heiluttaa Jeesus-kylttiään Wisconsinissa, yhdessä tulevien presidentinvaalien ratkaisun kannalta kriitttisistä osavaltioista. Taustalla näkyy demokraattien ehdokkaan Joe Bidenin kannattaja. Yhdysvallat on nyt ideologisesti hyvin kahtiajakautunut yhteiskunta. Uskonnolla on kahtiajaossa merkittävä rooli.

Donald Trumpin kannattaja heiluttaa Jeesus-kylttiään Wisconsinissa, yhdessä tulevien presidentinvaalien ratkaisun kannalta kriitttisistä osavaltioista. Taustalla näkyy demokraattien ehdokkaan Joe Bidenin kannattaja. Yhdysvallat on nyt ideologisesti hyvin kahtiajakautunut yhteiskunta. Uskonnolla on kahtiajaossa merkittävä rooli.

Kumpi tässä oikein vie, uskonto politiikkaa vai politiikka uskontoa?

– Varmasti molemmat vievät, Markus Tiittula sanoo.

– On liian yksioikoinen näkemys, että uskonto jotenkin pakottaisi evankelikaalit äänestämään republikaaneja ja Trumpia, koska aborttikanta sanelee päätöksen. Kristillisinä pidetyt arvot voisivat aivan yhtä hyvin johtaa heidät hylkäämään moraalittoman miehen ja tämän kyyniset tukijoukot. Kyseessä ei sitä paitsi ole yksisuuntainen tie: voi myös tulkita, että poliittisesti konservatiivinen ja oikeistolainen ideologia on ohjannut nämä ihmiset juuri jyrkintä linjaa vetäviin evankelikaalisiin kirkkoihin.

Tiittulan mukaan yhtä lailla rajallinen on selitys, että ateistit ja uskonnollisesti maltilliset äänestävät demokraatteja, koska heidän uskontonsa on sallivampi.

– On täysin mahdollista, että nimenomaan heidän suvaitsevaisempi poliittinen ja filosofinen ajattelunsa on saanut heidät valitsemaan itselleen maltillisen kirkon tai jättäytymään kokonaan uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelle.

Demokraattien hiljaisempi uskonnollisuus ei Tiittulan mukaan kerää otsikoita yhtä hyvin kuin republikaanien apokalyptiset varoitukset siitä, kuinka Yhdysvallat ajautuu kohti helvettiä, jos vasemmisto saa vallan.

Kaikki herätyskristillisesti ajattelevat, teologisesti evankelikaalit, eivät kuitenkaan ole Trumpin kannalla. Jakolinja tässä kulkee melko lailla ihonvärin mukaan.

– Mustien teologiaan ovat vaikuttaneet sorto, orjuus, epäoikeudenmukaisuus ja vähempiosaisten laiminlyönti. Heidän raamatuntulkinnassaan yhteisöllisyys, empaattisuus ja pyrkimys tasa-arvoon ja reiluuteen ovat olleet keskiössä, ja Raamatusta korostetaan niitä tukevia kohtia. Valkoisten raamattupiireissä taas on korostettu enemmän yksilöllisyyttä, ihmisen syntisyyttä, katumusta, henkilökohtaista moraalia ja jumalallista tuomiota, Tiittula selvittää.

Eri näkemykset monista yhteiskunnallisista teemoista, kuten sosiaaliturvasta, rotukysymyksistä ja rikosoikeudesta poikkeavat, eri ryhmissä toisistaan melkoisesti. Siksi Raamatusta luetaan eri kohtia ja sen viestiä tulkitaan eri tavoin.

– Raamattu saa afroamerikkalaiset näkemään syitä äänestää demokraatteja, kun taas valkoiset evankelikaalit löytävät siitä vahvistusta uskomukselleen, että Jeesus kannattaa republikaaneja.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi