null Alppilan kirkolla kokoontuu maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia, jotka tutustuivat toisiinsa mielenosoituksessa

Hatem Aljaata heittää koreja Alppilan kirkon liikuntasalissa. Hänen ystävänsä Shahid ilahtuu liikuntamahdollisuudesta.

Hatem Aljaata heittää koreja Alppilan kirkon liikuntasalissa. Hänen ystävänsä Shahid ilahtuu liikuntamahdollisuudesta.

Ajankohtaista

Alppilan kirkolla kokoontuu maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia, jotka tutustuivat toisiinsa mielenosoituksessa

Kallion seurakunta järjestää maahanmuuttajille iltoja, jossa he voivat tavata sekä toisiaan että suomalaisia tukijoitaan.

Itämainen pop-musiikki raikuu keittiössä ja kana tuoksuu. Irakilainen Hatem Aljaata, 27, pilkkoo korianteria tsatsikin koristeeksi.

Läheisessä pöydässä keskustelee joukko suomalaisnaisia. Maahanmuuttajille ja heidän tukijoilleen järjestettävä ilta on alkamassa.

– Aloitimme illat täällä Alppilassa marraskuussa. Halusin tarjota maahanmuuttajille turvallisen paikan tavata toisiaan, kertoo Kallion seurakunnan diakoni Maarit van Santen.

Illat vetivät heti hyvin väkeä: kahdella ensimmäisellä kerralla kävijöitä oli noin nelisenkymmentä.

Tapaamisissa maahanmuuttajat saavat tukea arkeen, oppivat suomea ja voivat solmia uusia tuttavuuksia kantasuomalaisten kanssa.

Viihdyn Suomessa hyvin, mutta ystäviä on vaikea saada.

− Shahid

Hatem Aljaata unelmoi oman alansa työstä

Enemmistö paikalla olevista suomalaisista tuntee toisensa. He tutustuivat Rautatientorilla toissa vuonna pidetyistä, kuukausia kestäneistä turvapaikanhakijoiden palautuksia vastustaneista mielenosoituksista.

Tätä kautta myös van Santen ja Aljaata tutustuivat. Kuten suurin osa kävijöistä, Aljaata on vuonna 2015 Suomeen tullut turvapaikanhakija.

– Tulin Suomeen, koska henkilökohtainen turvallisuuteni oli uhattuna. Halusin nimenomaan tänne kun kuulin, että täällä olisi tarjolla töitä tietotekniikka-alalla, sanoo Hatem Aljaata.

Koodariksi kouluttautunut Aljaata unelmoi vielä alansa töistä. Hän on kuitenkin saanut Alppilan kirkolta hieman palkallisia keittiötöitä, kuten usea muukin turvapaikanhakija.

Aljaatalle ei ole myönnetty oleskelulupaa, mikä stressaa häntä kovasti.

– En tiedä, mitä teen, jos hakemukseni hylätään jälleen. Odottaminen on hirveää.

Diakoni Maarit van Santen keskustelee marokkolaisen nuoren miehen kanssa, joka tulee käymään illassa.

Diakoni Maarit van Santen keskustelee marokkolaisen nuoren miehen kanssa, joka tulee käymään illassa.

Laura Malin on auttanut maahantulijoita jo kolmenkymmenen vuoden ajan

Kirkon ovi käy ja sisään astuu Aljaatan ystävä Shahid. Hänen elämänsä peruspalikat ovat kohdallaan.

– Tulin Suomeen vuonna 2016 ja sain pian turvapaikan. Nyt opiskelen Eiran aikuislukiossa. Haaveeni on päästä opiskelemaan sähköinsinööriksi.

Shahid on Alppilan kirkolla ensimmäistä kertaa. Hän ilahtuu kuullessaan, että käytössä on kuntosali ja liikuntasali.

– Viihdyn Suomessa hyvin, mutta ystäviä on vaikea saada. Toivon tutustuvani uusiin ihmisiin näissä illoissa.

Tammikuun iltaan löytää vielä yksi maahanmuuttaja. Marokkolainen nuori mies purkaa sydäntään van Santenille, joka pyytää keskusteluun mukaan Laura Malinin.

Ajattelen, että turvapaikanhakijat voisivat olla omia lapsiani.

− Laura Malin

Malinilla on kokemusta maahantulijoiden auttamisesta jo 1980- ja 1990-lukujen taitteesta, jolloin hän toimi Punaisen ristin yhteyshenkilönä. Nyt hän on mukana Kotimajoitusverkostossa, jonka kautta on vuodesta 2015 järjestetty yli 400 kotimajoitusta.

– Päädyin tukemaan turvapaikanhakijoita jälleen vuonna 2015, kun kotini lähelle Kirkkonummelle perustettiin vastaanottokeskus. Majoitin irakilaisen miehen, josta tuli vanhempieni avustaja.

Malin korostaa, että hänen tekemänsä vapaehtoistyö on kahdensuuntaista. Hän saa kohtaamisista paljon. Yksi syy, miksi Malin auttaa nuoria turvapaikanhakijoita, on se, että hänellä on samanikäisiä poikia.

– Ajattelen, että turvapaikanhakijat voisivat olla omia lapsiani.

Shahidin nimi on muutettu.

Vapaaehtoistyö menee ihon alle

Vuosi 2015 muutti Sirpa Kaajaksen elämän. Hän lähti Pitäjänmäen seurakunnan kautta Pitäjänmäen vastaanottokeskukseen vapaaehtoiseksi.

− Opetimme suomea, veimme poikia retkille ja pidimme kirpputoria. Vähintään kerran viikossa kävin Rautatientorin mielenosoituksessa, joka vastusti turvapaikanhakijoiden palautuksia.

Kun turvapaikanhakijoille myönnettiin oleskelulupia, alkoi asuntojen etsintä ja kalustaminen. Kaajas majoitti ihmisiä kuukausienkin ajan. Kielteisiä päätöksiä saaneita vietiin lakimiesten luo.

− Jos ihmisellä ei ole suomalaista tukihenkilöä, hän on tosi heikoilla. Turvapaikanhakijat eivät usein osaa kertoa turvapaikkapuhuttelussa olennaisia asioita tai jättävät kertomatta esimerkiksi raiskauksesta häpeän vuoksi.

Kaajaksen luottamus viranomaisiin on horjunut.

− Pidän Facebookin kautta yhteyttä mieheen, jolla oli kaikki edellytykset saada jäädä, mutta hänet palautettiin Afganistaniin. Sieltä hän pakeni Iraniin, koska Taliban on tappanut kaikki hänen miespuoliset sukulaisensa.

Vapaaehtoistyö on rankkaa.

− Ihmisten kohtalot menevät ihon alle. Usein tuntuu, etten jaksa enää. Onneksi on myös paljon ilon aiheita, kun ihmiset saavat kielteisten päätösten jälkeen lopulta turvapaikan tai saavat perheensä Suomeen.


Jutun otsikkoa muokattu 13.2.2019

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.