Arkkipiispa Luoma kirkolliskokouksessa: Toivonsa hukanneen on vaikea rohkaista muita
Arkkipiispa Tapio Luoma otti kirkolliskokouksen avajaispuheessaan esille ilmastonmuutoksen.

Arkkipiispa Tapio Luoma otti kirkolliskokouksen avajaispuheessaan esille ilmastonmuutoksen.

Arkkipiispa Luoma kirkolliskokouksessa: Toivonsa hukanneen on vaikea rohkaista muita

Ilmastonmuutoksen torjumisessa tarvitaan kristillistä toivoa. Arkkipiispa Tapio Luoma avasi ensimmäistä kertaa kirkolliskokouksen.

”Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti ja Diakoniabarometri 2018 ovat osoituksia siitä, millaiset asiat ihmiset kokevat uhkaavina. Toisaalta suuret, koko maailmaa koskevat muutokset herättävät huolta ja levottomuutta. Toisaalta yksittäisen ihmisen henkilökohtaisen elämän vaikeudet voivat tuntua ylipääsemättömän vaikeilta.”

Näin kesäkuussa virkaansa vihitty arkkipiispa Tapio Luoma rinnasti kaksi syksyn aikana julkaistua asiakirjaa avatessaan ensimmäistä kertaa kirkolliskokouksen tänään Turussa. Hän puntaroi niitä toivon näkökulmasta.

”(IPCC:n) raportti ei kaikessa karuudessaan siis ole toivoton eikä huolestumisen tai suoranaisen ahdistumisen pidä antaa lannistaa ja tehdä meitä toimintakyvyttömiksi. Me tarvitsemme toivoa”, Luoma sanoi.

Luoman mukaan toivo on ilmennyt kristillisen kirkon historiassa kahdella tavalla. Toivo voi kohdistua korostetusti ikuisuuteen, jolloin ajallinen elämä nähdään väliaikaisena.

Toisen näkökulman mukaan toivon täyttymistä ei pidä sijoittaa vain ikuisuuteen. Kristityn tulee kantaa vastuuta asioista, jotka tässä havaittavassa todellisuudessa ovat käsillä.

Nämä kaksi toivon näkökulmaa on usein nähty jännitteisinä, jopa vastakohtaisina. Sitä ne eivät arkkipiispan mukaan ole, vaan esimerkiksi diakoniatyöntekijöiden kokemuksen mukaan hengellisen todellisuuden läsnäolo – ikuisuusnäkökulma – auttaa jaksamaan.

”Tarvitsemme kirkkoa, joka pystyy uskottavasti tulkitsemaan Jumalan luoman maailman tuskaa ja toimimaan ilmastonmuutoksen, köyhyyden, osattomuuden, vihapuheen, polarisoitumisen ja keskinäisen ymmärtämättömyyden lieventämiseksi sekä niistä aiheutuvien uhkakuvien poistamiseksi”, arkkipiispa Luoma sanoi.

Kirkolliskokous on koolla Turussa perjantaihin asti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi