null Diakoni Ani Iivanainen selvitti sateenkaari-ihmisten kokemaa hengellistä väkivaltaa, jolla on monia muotoja ulos sulkemisesta eheyttämiseen

Ani Iivanaisen mielestä kirkon osallistuminen Pride-viikolle on tärkeä tuen osoitus vähemmistöille.

Ani Iivanaisen mielestä kirkon osallistuminen Pride-viikolle on tärkeä tuen osoitus vähemmistöille.

Ajankohtaista

Diakoni Ani Iivanainen selvitti sateenkaari-ihmisten kokemaa hengellistä väkivaltaa, jolla on monia muotoja ulos sulkemisesta eheyttämiseen

Yleisintä hengellinen väkivalta on konservatiivisissa yhteisöissä, mutta sitä ilmenee tavallisissa seurakunnissakin. Iivanainen itse on saanut kuulla palavansa helvetin tulessa.

Aikoinaan eräässä työpaikkahaastattelussa epäiltiin, kuinka Ani Iivanainen voisi opettaa rippikoululaisia, koska hän ei elä raamatullisessa parisuhteessa. Siitä Iivanainen tiesi, että se ei olisi hänen työpaikkansa.

Iivanaisen tie kirkon töihin on ollut pitkä. Kun hän kaksikymmentä vuotta sitten valmistui sosionomi-diakoniksi, kirkon asenneilmapiiri tuntui olevan suuressa ristiriidassa hänen oman arvomaailmansa kanssa.

– Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni luterilaisissa seurakunnissa, joissa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista on puhuttu synnin ja helvetillä pelottelun näkökulmasta. Vielä opintojeni aikaan piispojen kanta oli, että homoseksuaali kirkon työntekijä ei voi kertoa identiteettiään ja hänen tulee olla “toteuttamatta homoseksuaalisia tekoja”, Iivanainen kertoo.

Niinpä Iivanainen työskenteli 18 vuotta erilaisissa sosiaalialan tehtävissä kunnissa ja järjestöissä. Sinä aikana kirkossa moni asia ehti muuttua, ja muutama vuosi sitten Iivanainen löysi sieltä oman paikkansa. Hänen nykyinen työpaikkansa Espoon tuomiokirkkoseurakunta on yhdessä muiden espoolaisseurakuntien kanssa yhdenvertaisuusasioissa yksi edelläkävijöistä ­Suomessa.

Espoossa kaikilla seurakunnilla on sateen­kaari­yhteyshenkilöt ja yhteinen sateenkaarityöryhmä, joiden tehtävänä on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Oman seurakuntansa sateenkaari­yhteyshenkilönä Iivanainen kouluttaa ja järjestää keskusteluiltoja. Hän on myös mukana, kun pääkaupunkiseudun seurakunnat järjestävät yhdessä sateenkaarimessuja ja Helsinki Pride -viikon ohjelmaa.

Iivanaisen mielestä kirkon osallistuminen Pride-­viikolle on tärkeä tuen osoitus vähemmistöille.

– Niin nuorille kuin iäkkäämmillekin kristityille sateenkaari-ihmisille se, että kirkko on tapahtumassa näkyvästi mukana, merkitsee nähdyksi ja kuulluksi tulemista.

Asiallinen keskustelu ei yleensä onnistu

Nähdyksi voi tulla myös niin, että joutuu maalitauluksi. Kun Ani Iivanainen on työssään esillä yhdenvertaisuusasioissa, hän osaa odottaa vihapuhetta ja loukkaavaa kommentointia sosiaalisessa mediassa.

– Siteerataan raamatunkohtia tai sanotaan, että palan helvetin tulessa. Jotkut ovat sitä mieltä, että saastutan seurakuntalaiset ja lapset. Kaikenlaista julmaa ja epäasiallista kielenkäyttöä, Iivanainen kertoo.

Raamatunlauseiden heittelyyn en lähde mukaan ollenkaan, koska se ei lopu koskaan.

Hän sanoo, ettei hänelle ole ongelma keskustella erilaisen uskonkäsityksen omaavien kanssa niin kauan kuin käyttäydytään asiallisesti eikä yritetä tieten tahtoen loukata toista. Yleensä se ei kuitenkaan onnistu.

– Raamatunlauseiden heittelyyn en lähde mukaan ollenkaan, koska se ei lopu koskaan. Omilta sometileiltäni poistan loukkaavat kommentit heti. Minulla on oikeus laittaa rajat sille, mitä minun tarvitsee sietää ja hyväksyä. Myös se helpottaa, että voin jakaa asioita turvallisessa työyhteisössä.

Edelleen epäasiallinen kommentointi tuntuu Iivanaisesta pahalta, eikä hän edes haluaisi tulla sen suhteen paksunahkaisemmaksi.

– Koen, että se veisi pois sellaista inhimillisyyttä ja herkkyyttä, jota tarvitsen ihmisten kanssa työskennellessäni.

Eheyttämistä esiintyy edelleen

Ani Iivanainen ei ole ainoa sateenkaari-ihminen, joka on törmännyt ennakkoluuloihin, syrjintään tai suoranaiseen hengelliseen väkivaltaan uskonnollisen yhteisön piirissä. Hän arvioi, että yleisintä hengellinen väkivalta on konservatiivisissa yhteisöissä, joiden raamatuntulkinta saattaa olla fundamentalistista. Sellaisia ovat monet luterilaisen kirkon herätysliikkeistä ja vapaiden suuntien seurakunnista.

– Mutta ihan tavallisissa luterilaisissa seurakunnissakin saattaa olla yksittäisiä ihmisiä ja ryhmiä, jotka harjoittavat hengellistä väkivaltaa, Iivanainen muistuttaa.

– Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, Ani Iivanainen sanoo.

– Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, Ani Iivanainen sanoo.

Iivanainen keräsi sateenkaari-ihmisten kokemuksia hengellisestä väkivallasta tuoreeseen kirjaansa Isä meidänkin (Books on Demand). Haastatellut kertoivat synnillä leimaamisesta, helvetillä pelottelusta ja ulkopuolelle jättämisellä tai hylkäämisellä uhkaamisesta. Niin sanottua eheyttämistäkin esiintyy edelleen.

– Eheyttäminen on järjestelmällistä psykolo­gian väärinkäyttöä, jossa pyritään murtamaan ihmisen minuus ja identiteetti, Iivanainen sanoo.

Hänen mukaansa hengelliselle väkivallalle on tyypillistä se, että sen harjoittajat ajattelevat toimivansa uhrin parhaaksi ja Jumalan lähettiläinä. Todellisuudessa he tekevät juuri päinvastoin: hengellisellä väkivallalla on usein kauaskantoiset, vahingolliset seuraukset.

– Hengellinen väkivalta murtaa pikkuhiljaa uhrin minäkuvaa, käsitystä omasta toimijuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Uhri myös pelotellaan uskomaan, että hän on väärässä ja tehnyt väärin tai syntiä. Siksi hän ei välttämättä uskalla kertoa väkivallasta ulkopuolisille.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.