null Edu Kettunen laulaa elämästä ja ihmisenä olemisesta Leppävaaran kirkossa

- Olen aika tyytyväinen. Saan tehdä sitä, mitä tykkään, elän sillä ja ihmissuhdeasiat ovat kondiksessa, sanoo Edu Kettunen.

- Olen aika tyytyväinen. Saan tehdä sitä, mitä tykkään, elän sillä ja ihmissuhdeasiat ovat kondiksessa, sanoo Edu Kettunen.

Ajankohtaista

Edu Kettunen laulaa elämästä ja ihmisenä olemisesta Leppävaaran kirkossa

Muusikko-musiikintekijä Edu Kettunen, kuinka tuttu paikka kirkko on sinulle?

– Kirkossa esiintyminen on minulle tuttua hommaa. Olen tehnyt kirkkorundeja ympäri Suomea. Viime vuonna kierrettiin muusikko Markku Vuorisen kanssa viisitoista kirkkoa. Olen esiintynyt kirkoissa myös muiden muusikoiden kuten Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen kanssa. Mikan kanssa esiinnymme elokuun loppupuolella Espoo-päivänä Leppävaaran kirkossa.

– Kirkossa tunnelma on toisenlainen. Välillä voi olla hankalaakin, kun ihmiset eivät tiedä, kuinka kirkkokonsertissa pitäisi olla, että saako siellä taputtaa. Kirkossa ihmiset ainakin kuuntelevat esitystä, kukaan ei pulise.

Yksi jos toinenkin kevyen musiikin artisti esiintyy nykyisin myös kirkoissa. Miksi?

– Varmaan se kertoo kirkosta, että nykyisin siellä alkavat asiat avautua vähän joka suuntaan ja samantapainen ilmiö on se, että musagenrejen rajat ovat kivasti hämärtyneet. Ei ole enää sellaista, että muusikot istuvat omassa loosissaan ja ovat sitä mieltä, että tuo toinen loosi on ihan syvältä. Kaikki sulautuu mukavasti toisiinsa. Kirkkojutussa on vähän sama, että artistit eivät kaihda kirkkoa, eikä kirkko kaihda artisteja. Hyvä, että kirkko tulee lähemmäs ihmisiä.

Mitä on ihmisenä oleminen?

– Minulle se on sitä, että yrittää elää mahdollisimman kunnolla ja tavoitella jonkinmoista tyytyväisyyttä. Tämä voi kuulostaa karulta, mutta onneen en kauheasti usko, tyytyväisyyteen kyllä. Onnen hetket ovat niin lyhyitä. Ne tulevat vaivihkaa.

– Olen aika tyytyväinen. Saan tehdä sitä, mitä tykkään, elän sillä ja ihmissuhdeasiat ovat kondiksessa. Minulle riittää tämä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.