null Ero on myös uuden alku – eroasiantuntija Marika Rosenborg jakaa työkaluja erosta selviytymiseen

Marika Rosenborg neuvoo eronneita etsimään vertaistukea, juttelemaan saman kokeneille.

Marika Rosenborg neuvoo eronneita etsimään vertaistukea, juttelemaan saman kokeneille.

Ajankohtaista

Ero on myös uuden alku – eroasiantuntija Marika Rosenborg jakaa työkaluja erosta selviytymiseen

Ero on yhden aikakauden loppu, mutta voi viedä uutta kohti.

Olet terapeutti, seksuaalineuvoja, kirjailija ja vetänyt pitkään eroseminaareja. Mikä on isoin juttu, jonka olet oppinut eroamisesta, Marika Rosenborg?

– Ehkä se suurin viisaus on se, että ero ei ole kaiken loppu, vaan uuden mahdollisuus. Olen saanut todistaa, että juuri se, mikä tuntui lopettavan kaiken, avasikin uudenlaisen mahdollisuuden.

Millaisia kysymyksiä olisi hyvä kysyä itseltään eron jälkeen?

– Esimerkiksi sitä, että kenen elämää elin ja mikä määritteli ratkaisujani suhteessa. Jos toteaa, ettei ole elänyt sellaista elämää kuin olisi halunnut, voi miettiä, mikä siihen vaikutti.

Eronneella menee usein ainakin vuosi asian prosessointiin.

– Voi myös kysyä itseltään, teinkö parhaani suhteen eteen. Saattaa olla myös rakkauspohdinnan paikka. Mitä rakkaus merkitsee ja onko sen olemus muuttunut?

Puhut Vantaalla eron käsittelemisen työkaluista. Mitä ne ovat?

– Eronneella menee usein ainakin vuosi asian prosessointiin. Tärkein työkalu on se, että sallii itselleen kaikenlaiset tunteet. On kysyttävä itseltään, mitä tämä tunne kertoo. Jos on surullinen tai vihainen, miettii mistä tarpeesta tunne nousee.

– Myötätunto itseä kohtaan on tärkeää. On sallittava itselleen hyviä asioita. Myös vertaistuki on tärkeää. Se on kaikista hoitavinta missä tahansa elämänkriisissä

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Miltä ero tuntuu 20-, 30-, 40-, 50-, 60- ja 70-vuotiaasta? – ”Pelkäsin menettäväni myös lapset”

Hyvä elämä

”Ensimmäiset kolme kuukautta tuntuivat kuolemalta”, 25-vuotias nainen vastasi lukijakyselyyn. ”On helpottunut olo, kun saa elää totuudellisesti, eikä tarvitse teeskennellä onnellista perhe-elämää”, 44-vuotias nainen kirjoitti.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.