null Espoon kaupunki toivoo yhteistyön jatkuvan, vaikka perheneuvonnan rahallinen tuki loppuu

Kaupungin perhepalvelut ovat lakisääteisiä ja suunnattuja lähinnä lapsiperheille, joilla on alle 13-vuotiaita lapsia. Seurakuntien perheneuvonta auttaa myös lapsettomia pariskuntia.

Kaupungin perhepalvelut ovat lakisääteisiä ja suunnattuja lähinnä lapsiperheille, joilla on alle 13-vuotiaita lapsia. Seurakuntien perheneuvonta auttaa myös lapsettomia pariskuntia.

Ajankohtaista

Espoon kaupunki toivoo yhteistyön jatkuvan, vaikka perheneuvonnan rahallinen tuki loppuu

”Kuntalaisten saama palvelu on ollut hyvää”, sanoo kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Mari Ahlström. Tukea ei voi enää jatkaa muun muassa kilpailutussyistä.

Espoon kaupunki on osallistunut seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen toiminnan rahoittamiseen vuodesta 1970. Ensi vuoden alussa rahoitus loppuu ja seurakuntayhtymässä mietitään, millä rahoitusaukko paikataan. Tilanne on uusi ja hankala.

Tähän mennessä on keskusteltu muun muassa perheneuvonnan osittaisesta maksullisuudesta ja Leppävaaran vuokratilasta luopumisesta tai perheneuvojien määrän vähentämisestä. Kirkko ja kaupunki kertoi tilanteesta 8.5. Päätöksiä ei ole vielä tehty, vaan asiaan palataan syksyllä.

Auki on esimerkiksi kysymys, onko omavastuuosuuden periminen asiakkailta edes laillista, koska kyse on kirkossa sielunhoidoksi tulkitusta toiminnasta. Jos taas perheasiain neuvottelukeskuksesta joudutaan vähentämään työvoimaa peräti neljän perheneuvojan verran, se merkitsee käytännössä sitä, että vain kolmannes apua tarvitsevista espoolaisista pääsee avun piiriin.

Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajan Mari Ahlströmin mukaan kaupunki ei enää voinut jatkaa ostopalvelusopimusta perheneuvonnasta, koska sopimus ei täyttänyt kuntalain, sosiaalihuoltolain eikä sosiaalihuollon asiakaslain määräyksiä.

– Lain mukaan kunnallisen viranomaisen pitää arvioida kunkin asiakkaan tarve ja järjestää palvelu arvion perusteella tehdyn suunnitelman pohjalta. Palvelussa syntyneet asiakirjat kuuluvat Espoon sosiaalihuollon rekisteriin. Koska voimassa ollut sopimus ei täyttänyt näitä ehtoja, sitä ei sellaisenaan voitu jatkaa. Lisäksi, koska kysymyksessä oli iso kynnysarvon ylittävä hankinta, sopimusta ei voitu jatkaa ilman kilpailutusta, Ahlström selvittää.

Julkisyhteisöasema saattaa vaikuttaa kilpailutukseen

Tänä vuonna kaupunki päätti vielä tukea seurakuntien perheneuvontaa 190 000 eurolla, vaikka tuki ei täytä Espoon kohdeavustusten ehtoja. Poikkeus tehtiin yhden vuoden mittaisen siirtymäkauden ajaksi, koska kaupungilla on ollut pitkä yhteistyö Espoon seurakuntayhtymän kanssa.

– Koska vastaavaa pariterapeuttista tukea on saatavissa markkinoilta, kaupunki ei voi tukea yhtä palvelun tuottajaa ilman kilpailutusta. Siksi tuki päättyy tähän vuoteen.

Koska vastaavaa pariterapeuttista tukea on saatavissa markkinoilta, kaupunki ei voi tukea yhtä palvelun tuottajaa ilman kilpailutusta.

Voiko kaupunki jatkossa hankkia perheneuvonnalta joitakin palveluja kilpailutuksen kautta?

– Kaupunki ei rajoita mahdolliseen palvelun kilpailutukseen tarjouksen jättäviä palveluntarjoajia. Mahdollisessa kilpailutuksessa määritellään ne perusteet, joilla palveluntarjoajat valitaan. Seurakunnan rooli julkisyhteisönä saattaa kuitenkin vaikuttaa kilpailutukseen. Arvioimme tämän tarkemmin, jos kilpailutamme palveluja, Mari Ahlström vastaa.

Hänen mukaansa kaupunki on ollut tyytyväinen yhteistyöhön perheasiain neuvottelukeskuksen kanssa. Tuen loppuminen ei siis johdu siitä, etteikö toiminta olisi hyvää ja tarpeellista.

– Kuntalaisten saama palvelu on ymmärtääksemme ollut palvelun saajien kannalta hyvää. Kaupungin näkökulmasta sopimuksen mukaisissa palveluissa painottui hyvin voimakkaasti parisuhteen tuki.

– Kaupungin toiveena on, että voisimme yhä muilla tavoin jatkaa seurakuntien kanssa yhteistyötä espoolaisten hyvinvoinnin tukemiseksi ja vahvistamiseksi, Ahlström sanoo.

Kaupungin palvelut eivät auta kaikkia pareja

Myös kaupungilla on perheitä ja parisuhteita auttavia palveluja. Ero seurakuntien perheneuvontaan on siinä, että ne ovat lakisääteisiä ja rajattu lähinnä lapsiperheisiin ja niiden kriisitilanteisiin. Seurakuntien perheneuvonta auttaa kaikenlaisia asiakkaita, myös lapsettomia pariskuntia.

Kaupungin palveluissa on myös lasten iän perusteella tehty rajaus. Lain mukaan asiakasperheissä täytyy olla alle 13-vuotiaita lapsia. Tosin kaupunki Mari Ahlströmin mukaan tutkii nyt, miten nostaa perheneuvolapalvelujen ikärajaa myös niihin lapsiperheisiin, joissa lapset ovat yli 13-vuotiaita.

Millaista tukea kaupungilta sitten tällä hetkellä saa?

– Perheneuvoloissa tarjotaan pari- ja perheterapeuttisia palveluja. Vuonna 2019 parisuhteen tukea sai yli 400 asiakasta. Perheasioiden sovittelua sai noin 90 paria. Lisäksi yli 1 200 vanhempaa sai perhe-elämän tai perheen vuorovaikutuksen tukea. Vanhemmuuden tukea sai yli 800 asiakasta. Lukuja ei voi laskea yhteen, koska osa perheistä sai useampaa tuen muotoa. Yhteensä perheneuvolassa tukea sai yli 2 000 asiakasta. Kaikkiaan palvelukontakteja oli noin 14 000.

Perheneuvoloissa annetaan kasvatus- ja perheneuvontaa sekä sovitellaan perheasioita. Perheneuvolaan voi olla yhteydessä muun muassa, jos perheessä on huolta lapsen käyttäytymisestä, perheen ilmapiiri on kireä tai vanhempien parisuhteessa on ongelmia. Apua voi hakea myös, jos vanhempi on uudessa elämäntilanteessa esimerkiksi yksinhuoltajana tai uusperheen vanhempana, tai tarvitsee apua erosta selviytymiseen taikka vanhemmat tarvitsevat perheasioiden sovittelua eronjälkeisestä yhteisvanhemmuudesta sopimiseen.

– Lisäksi erillinen vauvaperhetiimi auttaa raskausajasta yksivuotiaaseen asti liittyvissä varhaisen vuorovaikutuksen asioissa, Ahlström lisää.

Perheneuvolan lisäksi Espoossa tarjotaan vanhemmuuden ja parisuhteen tukea sekä erotilanteisiin liittyviä palveluja myös äitiys- ja lastenneuvolassa, perhesosiaalityön palveluissa ja perheoikeudellisissa palveluissa. Nämä palvelut ovat perheneuvoloiden tapaan maksuttomia lukuun ottamatta kotipalvelua, josta peritään käyntien keston mukainen käyntimaksu tai kuukausimaksu. Perheoikeudellisia palveluja ja perhesosiaalityön palveluja tarjotaan kaikenikäisille lapsiperheille.

Vaikka lista kaupungin palveluista on pitkä, monenlaiset parisuhdeongelmat jäävät sen ulkopuolelle. Siksi espoolaiset tarvitsevat jatkossakin niin yksityisiä palveluntarjoajia kuin seurakuntien perheneuvontaa. Seurakuntien perheneuvonta on tähän asti ollut maksutonta. Viime vuonna perheneuvonnalla oli 807 eri asiakasta. Asiakastapaamisia heidän kanssaan oli yhteensä 5 878.

Jos seurakunnat joutuvat jatkossa perimään perheneuvonnasta omavastuumaksun tai leikkaamaan palvelujaan niin, että monet espoolaiset jäävät ilman tukea. Onko tämä kaupungin etu?

– Kaupungin etu on se, että seurakunnat pystyisivät jatkossakin tarjoamaan mahdollisimman laaja-alaisia palveluja kuntalaisille Espoon kaupungin omien palvelujen ohella ja yhteistyössä kaupungin kanssa, Mari Ahlström sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.