null Espoon seurakunnilta 20 000 euroa kurdien auttamiseksi Syyriassa

Pakolaislapset kiipeilivät pulpettien päällä koulussa, josta tehtiin majoituskeskus Hasakassa Koillis-Syyriassa.

Pakolaislapset kiipeilivät pulpettien päällä koulussa, josta tehtiin majoituskeskus Hasakassa Koillis-Syyriassa.

Ajankohtaista

Espoon seurakunnilta 20 000 euroa kurdien auttamiseksi Syyriassa

Turkki hyökkäsi Syyrian kurdialueelle lokakuussa. Osa iskuista on kohdistunut siviileihin.

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt auttaa Koillis-Syyriassa kärsiviä 20 000 eurolla. Turkki aloitti lokakuussa hyökkäyksen Koillis-Syyrian kurdialueelle. Noin 200 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan, sillä Turkin iskut kohdistuivat siviilialueille.

YK:n arvion mukaan noin 1,6 miljoonaa ihmistä on kiireellisen humanitaarisen avun tarpeessa.

Kyseinen järjestö toimii Hasakan kaupungissa, jossa arviolta sata tuhatta kurdipakolaista on majoitettuna kouluihin ja muihin julkiksiin rakennuksiin.

Espoon seurakunnat kanavoivat apunsa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Ulkomaanavun yhteistyökumppani Syyrian Kurdistanissa on Syyrian ortodoksiseen patriarkaattiin kuuluva St. Ephrem Patriarchal Development Committee -avustusjärjestö. Kyseinen järjestö toimii Hasakan kaupungissa, jossa arviolta 100 000 kurdipakolaista on majoitettuna kouluihin ja muihin julkiksiin rakennuksiin. Myös paikalliset perheet majoittavat pakolaisia. Perille toimitetaan huopia, telttakankaita, vesisäiliöitä sekä hygieniatarvikkeita. Talven tuleminen tekee avusta kiireellisen.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vantaan seurakunnat antavat 30 000 euroa Syyrian pakolaisten auttamiseen

Ajankohtaista

Yhteisen kirkkoneuvoston myöntämä summa ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta maan sisäisille pakolaisille.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.